Sivu 1/2

Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Pe 14.08.2015 12:20
Kirjoittaja BodhiHeera
Hei,

Nuuksio PT on aiheuttanut palautetta kansallispuistoa hallinnoivalle Metsähallitukselle koko olemassaolonsa ajan. Palaute on liittynyt lähinnä vahvaan geoeroosioon. Nyt tuli palautetta että erään kätkön luona kasvaa harvinaista putkilokasvia joka kärsii suoraan eroosiosta.

Kätköttäjänä olen ollut samaa mieltä kritisoijien kanssa; eroosio on ollut vahvaa. Vahvempaa kuin mitä osasin odottaa kun kätköjä metsää laitoin. Koska suurin osa kätköistä on kansallispuistossa (joka on perustettu luonnon suojelemiseksi), ristiriita on selkeä.

Edellä mainituista syistä aion laittaa trailin arkistoon sanotaanko huhtikuussa 2016, jolloin kätköt ovat olleet maastossa 2 vuotta (jotkut vähemmän). Tähän mennessä traililla on käynyt yli 1000 kätköilijää. Kuitenkin, koska joillakin kätköillä eroosio on ollut todella vahvaa, käyn tekemässä eroosiotarkastuksen lokakuun alussa tänä vuonna, jonka jälkeen laitan kuluneimmat/kärsineimmät arkistoon suoraan. (Olen luontoinventoija ja arvioin tilanteen paikan herkkyyden perusteella.)

Jos siis haluat käydä traililla ja saada sen kokonaisena, tee se pian.

Terveisin
BodhiHeera

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Pe 14.08.2015 17:49
Kirjoittaja YuriAxel
Hei,

Ei ole nyt oma lehmä ojassa, kun olen trailin juuri hakenut, mutta mietin olisiko mahdollista siirtää pahiten eroosiosta kärsineitä purkkeja uusiin naatteihin silloin lokakuussa? Siten nuokin purkit voisivat olla vielä sinne huhtikuuhun asti...

:| harmi hyvän trailin loppu, mutta ymmärrän ettei jatkuvaa palautettakaan oikein jaksa. Tämä on myös muiden hyvä tietää, jos suunnittelee trailia suojelualueelle.

Ps. kiitos trailista! :D

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Pe 14.08.2015 19:53
Kirjoittaja pardainis
Jos kätköt olisivat talvilöydettäviä ( eli roikkuu puussa tahi pensaassa ) ei tarvitsisi kaivaa maata ja eroosio olisi paljon pienempi. Ihan vaan mun mielestä. :D Jonkun pätkän tulen vielä tänä syksynä hakemaan eikä mua ainakaan haittaa jos osa puuttuu välistä.

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Pe 14.08.2015 19:59
Kirjoittaja tsahkali
Siis kokonaanko, vai vain Kansallispuiston osa??

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: La 15.08.2015 13:34
Kirjoittaja EgyLynx
Ehkäpä ikävä kyllä koko on siinä?

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: La 15.08.2015 20:15
Kirjoittaja BodhiHeera
Ajattelin laittaa koko sarjan arkistoon. Mitä sitä irtopätkää siellä pitämään.

Olen sitä mieltä, että suojelualueille ei pitäisi laittaa kätköjä ollenkaan, juuri eroosion takia. Itse aloittelevana kätköilijänä en tajunnut, että eroosio on niin vahvaa ja että se pahimmillaan on laajalla alueella (tyyliin 20x30metriä). Siihen vielä vaikeudet naattien kanssa korkean puuston tai jyrkänteen takia niin jälki on tosi rumaa. (NPT 1 kärsi siitä heti alkuunsa kunnes joku kanssakätköilijä laittoi niin ison camon että varmaan löytyi. Kiitos siitä!) Olen nähnyt muitakin suojelualuekätköjä joissa on ollut sama ongelma ja tapanani on näistä mussuttaa.

Oppia ikä kaikki. Traili on mielestäni edelleen mielekäs kätköilymuoto ja aion tehdä lisää mutta en suojelualueille.

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Su 16.08.2015 9:36
Kirjoittaja Roonea
Vain pari purkkia vastikään noukkineena ymmärrän päätöksen täysin. Geoeroosio on missä tahansa surullista katseltavaa, mutta erityisen pahalta se tuntuu tuollaisessa paikassa. Ainakin nuo noukkimani olivat kyllä tosi hyvin ihan polun vieressä ja helposti löydettävissä, joten en varmasti itsekään olisi seurauksia kätköttäjänä arvannut. Uutta trailia vain kehiin johonkin vähemmän herkkään paikkaan. :)

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Ma 17.08.2015 23:07
Kirjoittaja kivilaak
Nuuksion PT on omalta osalta tullut monessa erässä kokonaisuudessaan läpi käytyä. Kun lähes vieressä asustelee ja erityisesti Veikkolan / Kattilan pää reittiä on omien kävely/vaellus/fillarireittien vakiokamaa on maaston maaston kulumista ollut helppo seurata. Tällä hetkellä monella purkilla ei gepsiä tarvita, purkkien paikat näkee kyllä. Toisaalta on monia paikkoja joissa kulumaa ei merkittävästi ole. Suurin syy runsaaseen eroosioon tuntuu ainakin omien havaintojeni mukaan olevan ne muutamat hyvin epätarkat naatit. Jo trailin alkuhetkinä muutamassa paikassa oli pörrätty ja myllätty ihan tolkutta kunnes lokeihin korjaussarjoja ilmestyi. Näitä ei onneksi montaa ollut. Naattien heitto johti tyypillisesti melkoiseen tallomiseen ja osin täysin turhaan kivien ja kantojen kääntelyyn, jolloin seutukunta pahimmillaa muistutti Tali-Ihantalaa. Toinen vaikuttava seikka on kätköjen toteutustapa. Tupperi kiven alla tuntuu olevan reippaasti enemmän eroosiota aiheuttava kuin vaikkapa purkki puun oksalla. Tältä osin esim Nuuksio PT ja Espoo PT eroavat aika merkittävästi. Henkilökohtaisesti en pidä ihan näin tiiviistä purkittamisesta. Kätköjen sijoittaminen suunnillleen tasan minimietäisyyden (160m) päähän toisistaan, on paikalla sitten luontaista paikkaa tai ei, ei vaan tunnu järkeenkäyvältä. Ennemmin väli voisi olla vaikka 300-500, jolloin sopivia paikkoja (eroosion minimointi, komea kohde, muutoin vaan sopiva paikka) löytyy paremmin. Myös purkkien poimiminen on niin fillarilla kuin jalan hieman vähemmän pakkopuurtamista. Kiitokset joka tapauksessa tästä sarjasta joka tutustuttaa ihmisiä Nuuksion hienoihin reitteihin. Otetaan kuitenkin kaikki kokemuksista opiksemme tulevia traileja ja yksittäiskätköjä tehdessä.

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Ma 17.08.2015 23:57
Kirjoittaja kaanel
Ymmärrän hyvin trailin arkistoimissuunnitelmat, mutta kiva, että jätät hiukan reagointiaikaa meille mattimyöhäisille, joiden on ollut tarkoitus hakea traili "ihan kohta". :D Pitää siis pistää toimeksi mahdollisimman pian!

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Ti 18.08.2015 0:29
Kirjoittaja vkkvl
Jossain muualla geoeroosion määrä olisi voinut jäädä kohtuulliseksi, mutta ensimmäinen pitkä traili alueella minkä lähettyvillä asuu yli miljoona ihmistä tietää hurjia kävijämääriä. Yksittäisillä nuuksiossa oleville purkeille tuskin on samanlaista tunkua ja eroosiota.

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Ti 18.08.2015 13:00
Kirjoittaja Delenna
kaanel kirjoitti:Ymmärrän hyvin trailin arkistoimissuunnitelmat, mutta kiva, että jätät hiukan reagointiaikaa meille mattimyöhäisille, joiden on ollut tarkoitus hakea traili "ihan kohta". :D Pitää siis pistää toimeksi mahdollisimman pian!

Minä kiitän myös! Jospa sitä ekana vapaana viikonloppuna pääsisi tarpomaan - vihdoin :)

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Ti 18.08.2015 20:07
Kirjoittaja LaraG
Tämä kuulostaa kyllä oikein hyvältä päätökseltä. Yli vuosi sitten geoeroosio oli jo huomattavaa. Eikä ihme, kun kävijämäärät ovat suuria, purkit ei-talvilöydettäviä, osa niistä sijaitsee esim. rinteessä/sammaleikossa paikoitellen vielä luonnoncamon takana ja tähän lisätään vielä naattien epätarkkuudet. Mutta tämä kaikki toimii hyvänä oppina, kun uusia kätkösarjoja tai traileja suunnitellaan. Naattien tulisi olla tarkat ja tarkistaa ne vielä Karttapaikalta, että ne näyttävät suoraan esim. oikealle puolelle polkua. Talvilöydettävät purkit aiheuttavat vähemmän kulumista kuin ei-talvilöytyvät ja jo olemassaolevia polkuja ja uria kannattaa hyödyntää (kuten tässäkin oli tehty). Erityisen varovainen tulisi olla jos kohteena on Kansallispuisto tai muu suojelukohde, vaikka lupa kätköntekoon myönnettäisiinkin. Kannattaa myös kerryttää omaa kokemusta toisista traileista ennenkuin alkaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa. Ja kannattaisiko kuitenkin nämä trailin purkit kerätä pois ja arkistoida jo esimerkiksi talven tullessa, koska jos tulee luminen talvi, ne eivät löydy muutoinkaan ja keväällä luonto voisi jo heti alkaa toipua eikä kulumista tulisi ainakaan lisää.

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Su 23.08.2015 2:49
Kirjoittaja vkkvl
Kuten sanottua niin yleensä talvilöydettävät aihetutavat vähemmän kulumaa kuin ei talvilöydettävät.

Toisinaan traileja tehdään paikkoihin missä menee talvella hiihtolatu ja voi vain kuvitella sitä hammastenkiristelyn määrää joidenkin hiihtäjien osalta kun aina osa käköilijöistä ei malta lopettaa talvilöydettävien hakemista ennenkuin ensimmäiset hiihtäjät aloittavat kautensa, keväisin sama homma. Lisäksi talvilöydettävän jos tekee niin silloin kannattaa myös miettä miten huoltaa purkit lumikeleille. Lisäksi talvisaikaan 160-200m välein pusikkoon menevät polut saattavat hieman herättää jästien huomiota.

Omissa jokusen purkin 'traileissa' olen käyttänyt 'kiven alla' toteutuksia aina kuin mahdollista ja 'pet puussa' tyyppisiä silloin kun mielestäni kelvollista paikkaa maapurkille ole löytänyt. Pyrkimyksenä löytää jonkinlainen kompromissi geokuluman ja talvisten huoltokäyntien väliltä.

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Su 23.08.2015 8:25
Kirjoittaja Fuchslein
No, nyt tuli varattua majoitus Nuuksion kulmalta, josko menisi hakemaan elämänsä ensimmäisen powertrailin kokonaisena. Voin sitten tehdä empiiristä vertailua ensi kesänä kiilopään trailiin.. :shock:

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Su 23.08.2015 23:16
Kirjoittaja tsahkali
Fuchslein kirjoitti:No, nyt tuli varattua majoitus Nuuksion kulmalta, josko menisi hakemaan elämänsä ensimmäisen powertrailin kokonaisena. Voin sitten tehdä empiiristä vertailua ensi kesänä kiilopään trailiin.. :shock:
Tai sitten ei... Olosuhteet ovat täysin erilaiset ja Kiilopäällä 100 kävijää, joka pahimmoillaan näkyy olleen, voi aiheuttaa jo nyt paljon pahempaa eroosiota kuin Nuuksion 500. :evil:

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Ma 24.08.2015 7:32
Kirjoittaja Fuchslein
tsahkali kirjoitti:
Fuchslein kirjoitti:No, nyt tuli varattua majoitus Nuuksion kulmalta, josko menisi hakemaan elämänsä ensimmäisen powertrailin kokonaisena. Voin sitten tehdä empiiristä vertailua ensi kesänä kiilopään trailiin.. :shock:
Tai sitten ei... Olosuhteet ovat täysin erilaiset ja Kiilopäällä 100 kävijää, joka pahimmoillaan näkyy olleen, voi aiheuttaa jo nyt paljon pahempaa eroosiota kuin Nuuksion 500. :evil:
Joo, tiedän. Ajattelinkin lähinnä suhteuttaa kulumista ja kävijämäärää toisiinsa. Nuuksiossa ei ole tullut aikaisemmin käytyä, mutta Kiilopään eroosioherkkyys on nähty. Kiilopään polut näyttivät tosi pahalta jo yli 20 vuotta sitten ( huoltoreitti Luulammille oli jopa suljettuna eroosion takia, reitin pohjalla kokeiltiin jotain verkkoratkaisua eroosion vähentämiseksi ). No, onhan se varmaan hienoa, jos maastoon kuluu logo.. :?

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Ma 05.10.2015 17:46
Kirjoittaja geoseba
Mitäs tälle Nuuksion PT:n alasajolle kuuluu tällä hetkellä, onko tarkoitus tässä kuussa ensimmäisiä purkkeja laittaa arkistoon? Olis mahdollisesti tarkotus muutamat purkit hakea tulevana viikonloppuna.

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Ma 05.10.2015 22:45
Kirjoittaja janisone
kiinnostaa myös, ehtiikö 17. päivä vielä noukkia puuttuvat purkit..? silloin olis tarkoitus lähteä nuuksioon porukalla kätköilemään.

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Ma 05.10.2015 23:20
Kirjoittaja JasoX
Osa kätköistä oli ainakin viikko takaperin aika heikossa hapessa. Puuttui kansia, logit vähän mitä sattuu tms.

Re: Tiedoksi: Nuuksio PT:n alasajo

Lähetetty: Ti 06.10.2015 7:49
Kirjoittaja asa67
Olisi tosiaan mukavaa saada mahd. tarkkaa aikataulua noiden kätköjen pois keräämisestä. Muutenkin jos jollain olisi hyviä kokemuksia trailin sujuvata kiertämisestä esim. mihin auto kannattaa jättää, kuinka kauan osien kiertäminen kävellen kestää yms. yms.