Sivu 1/1

Earth-kätköistä

Lähetetty: Ma 26.05.2014 11:07
Kirjoittaja Arnyk
Moi!

Muutama asia varmaan ihan hyvä nostaa yleiseen tietoisuuteen, koska ainakin omiin earth-kätköihin tulee lokkauksia välillä aina miten sattuu kuvauksen ohjeistuksista huolimatta.

1) Lue kätkökuvaus kunnolla. Earth-kätkön lokkaaminen edellyttää sinulta kuvauksessa kerrottuihin kysymyksiin vastaamista tai tehtävien suorittamista.
2) Lokkaa vasta sitten kun saat tekijältä luvan, ellei kuvauksessa ole mainintaa muusta. Erityisesti silloin jos kuvauksessa nimenomaan pyydetään odottamaan lokkauslupaa.
3) Kerro selkeästi millä nimimerkillä tulet earth-kätkön lokkaamaan (tai mitkä nimimerkit kätkön lokkaavat lähetettyjen vastausten pohjalta), koska sähköpostiosoitettasi josta lähetät vastauksia kysymyksiin saattaa olla lähes mahdoton kytkeä lokkaukseesi ilman laajaa salapoliisityötä.

Groundspeak:in ohjeiden mukaan earth/maakätköjen omistajat vastaavat lokkausten oikeellisuudesta ja annettujen tehtävien täyttymisestä (jotka siis ovat edellytys lokkaukselle). Seuranta on hyvin hankalaa ja saattaa olla että tulee poistettua "Laillisiakin" lokkauksia jos lokkausten oikeellisuuden selvittely on hankalaa. Mikäli kätköilijät toimivat edellä mainituilla ohjeilla, helpottaa se myös maakätköjen omistajien tarkastustyötä ja jatkossa estää turhia epäselvyyksiä ja jälkipyykkiä.

Ison haasteen lokkauksissa muodostaa nimenomaan se että lokataan ensiksi, vastaukset tulevat jälkikäteen (jos tulevat) ja saman vastauksen takana saattaa olla sitten jopa puolenkymmentä nimimerkkiä. En ole ollut näissä lokkauksissa turhan tarkka, mutta tasapuolisuudesta pidän kyllä kiinni.

Kiitos että jaksoitte lukea ja tervetuloa Earth-kohteilleni!!

Ystävällisin terveisin,
Arnyk

Re: Earth-kätköistä

Lähetetty: Ma 26.05.2014 12:45
Kirjoittaja geokohdeFINLAND
tässä geokohteiden ohjesäännöt vielä epävirallisesti suomennettuna,
kirjauksen ohjesääntö kohdassa 6.

Geokohteiden eli Earthkätköjen ohjesäännöt

(alkuperäiset, original, http://www.earthcache.org)

Nämä ovat nykyiset ohjesäännöt, jotka Geokohteen tulee täyttää
jotta se voidaan julkaista geocaching.com sivustolla.

Muista että Geokohteesi tulee täyttää kaikki seuraavat ohjesäännön kohdat ennen sen julkaisua. Ole ystävällinen, ja lue seuraavat ohjeet huolellisesti varmistaaksesi että Geokohteesi täyttää nämä ohjesäännöt ENNEN sen lähettämistä tarkastettavaksi. Geokohteesi käsitellään jonkin Eartchcache tiimin tarkastajan (geoawareXXX) toimesta, jotta varmistetaan ja tarkistetaan kätköpaikan tarkoituksenmukaisuus, opetuksellisen osuuden tieteellisten seikkojen paikkansapitävyys, sekä loggaustehtävät. Tarkastusprosessi voi kestää noin viikon tai jopa enemmän jos listaus vaatii tarkennuksia. Jos näitä ohjesääntöjä ei onnistuta noudattamaan, julkaisu voi viivästyä tai estää Geokohteen julkaisun.

saadaksesi lisää tietoa Geokohteista, lue seuraavat:

Groundspeakin ohjesivuston artikkelit Geokohteiden luomisesta; (geocaching.com)
Yleisesti kysytyt kysymykset Geokohteista; (GSA)

(päivitetty 1. tammikuuta 2013)

Lue seuraavat ohjeet huolellisesti varmistaaksesi että Geokohde listauksesi täyttää nämä ohjesäännöt ENNEN sen lähettämistä tarkastettavaksi.

1. Geokohteen tulee tarjota Geologiaan liittyvä tieteellinen luento

2. Geokohteen tulee olla opetuksellinen

Ne tarjoavat paikkansapitävän, opetuksellisen, mutta ”ei-teknisen” selityksen siitä mitä vierailijat kokevat kätköpaikalla. Geokohteen, sisältäen kuvauksen ja loggaustehtävät, tulee edellyttää vain perustietämystä geologiasta.

3. Geokohteen tulee esitellä ainutlaatuinen kohde/ilmiö

Geokohde joka kopioi olemassa olevan Geokohteen informaation liittyen suoraan toiseen geokohteeseen tai muihin vastaaviin kohteisiin voidaan hylätä. Geokohde tulee kehittää tarjoamaan ainutlaatuinen kokemus kyseisessä kohteessa vierailevalle. Monia Geokohteita samaan ilmiöön liittyen tulee välttää. Geokohteiden ohjaavana periaatteena pidetään sisältöä määrän sijaan.

4. Geokohteella tulee olla hyväksyntä maanomistajalta ennen julkaisua

Jos geokohde sijaitsee alueella jossa sen sijoittamisesta on alueella on hyvän tavan yleisten käytäntöjen mukaista pyytää lupa (kuten suojelualueet, yksityisalueet yms. ) Sen henkilön tiedot, joka hyväksyi Geokohteen sijoittamisen alueelle, tulee ilmoittaa “reviewer notella” (nimi, titteli ja yhteystiedot). Muissa tapauksissa informaatio alueen tyypistä ja selvitys miksi lupaa ei tarvita tulee sisällyttää “reviewer noteen”.

5. Geokohde voi olla yksi- tai moni pisteinen

Sinun tulee olla vieraillut kohteessa/kohteissa viimeaikoina (2 kuukauden sisällä) jotta olet voinut tehdä ajantasaisia havaintojakohteesta. Sinun tulee ilmoittaa todelliset koordinaatit jokaiselle kohteelle joissa vierailijoiden tulee suorittaa loggaustehtäviä, ja varmistaa että nämä kohteet ovat julkisesti vierailtavissa. olet vastuussa tarvittavien toimenpiteiden suorittamisesta jos olosuhteet muuttuvat (pääsy, luvat tai muut vastaavat.)

6. Geokohteen loggaamiseksi vierailijoiden tulee suorittaa paikkaan sidonnainen tehtävä, joka tarjoaa kätkön otsikkoon liittyvän oppimismahdollisuuden

Loggaustehtävien tulee koostua siten että vierailijat suorittavat omia analyysejään, käyttäen hyväkseen sekä kätkön kuvausta että kätköpaikalla tekemiään havaintoja. Loggaustehtävien vastaukset toimivat todisteena kätkön omistajalle että kätköilijä on todellisuudessa vieraillut kohteessa. Loggaustehtävät, jotka on asetettu vain todistamaan kohteessa vierailua, mutta eivät liity kohteen geologiaan eivät ole hyväksyttäviä. Kaikki vaatimukset valokuvista tulevat olla vapaaehtoisia. Vierailijoille tulee olla mahdollista lähettää vastauksensa kätkön omistajan profiilin kautta. Automaattivastukset eivät saa olla käytössä vastausten vahvistamisessa. Vastaukset loggaustehtäviin tulee antaa reviewer notella kun kätkö ilmoitetaan julkaisuvalmiiksi.

7. Geokohteen teksti ja loggaustehtävät tulee toimittaa paikallisella kielellä

muiden kielten käyttöön rohkaistaan, mutta paikallinen kieli tulee olla käytettynä ensimmäiseksi. Sinulta voidaan vaatia tekstin lähettämistä tarkastajan ymmärtämällä kielellä tarkastusprosessin aikana.

8. Kunnioita tavaramerkkejä ja yksinoikeuksia ja käytä tekstiä, kuvia tai logoja vain jos sinulla on tähän lupa

Geokohteet, joissa on kopioitua tekstiä muista kohteista, plagiointia, tai sisältöä käytetään ilman tekijän lupaa, ei julkaista. Rajallinen määrä tekstistä voi olla lainattua mutta lähteet tulee olla asianmukaisesti nimettyinä.

9. Geokohteen esittelevät kohteet noudattavat geokätköilyn (geocaching) ja “älä jätä jälkiä”- ulkoilun periaatteita

Geokätköilyn ohjesäännöt
“Älä jätä jälkiä” –ohjelma

käytä tarpeen mukaan waypointteja jotta varmistat että kätköilijät käyttävät vain hyväksyttyjä polkuja ja kulkureittejä kohteelle. Kohteelle aiheutuva vahinko ei ole hyväksyttävää. Pidä mielessäsi herkät ekosysteemit. Geokohteet korostavat muistojen, ei näytteiden, keräämisen tärkeyttä. Lisäksi fyysistä kätköä tai muita esineitä ei saa jättää kohteelle.

10. Geokohteet julkaistaan geocaching.com:in kautta ja niiden tulee noudattaa Geokätköjen listaus vaatimuksia, -ohjenuoria ja geocaching.com sivuston käyttöehtoja

The geological society of America ja Earthcache tiimi varaavat oikeuden editoida, muuttaa, rajoittaa tai arkistoida minkä tahansa Geokohteen jos se ei noudata näitä ohjesääntöjä


ja tässä edelleen epävirallisesti käännettynä Groundspeakin tukikeskuksen tarkennuksia yllä mainittuihin ohjesääntöjen kohtiin:

GROUNDSPEAK HELP CENTER
KOTI – > GEOKÄTKÖJEN PIILOTTAMINEN ->

2. GEOKOHTEIDEN LUOMINEN

2.1 Geokohteen luominen

Geokohteiden ohjenuorat
nykyiset Geokohteiden ohjenuorat löytyvät täältä:http://www.geosociety.org/earthcache/guidelines.htm
Geokohteiden ohjenuorat ovat saatavilla myös Saksaksi, Ranskaksi, Ruotsiksi, Afrikaansiksi ja Puolaksi.
Nämä ohjenuorat päivitettiin 1.1.2013. Kaikki Geokohteet jotka on julkaistu ennen tätä päivämäärää, tulee käydä läpi kätköjen omistajien toimesta ja jos tarpeen editoida vastaamaan näitä ohjenuoria.

2.1.1. Geokohteen kuvaus

Geokohde tarjoaa Geologiaan liittyvän oppitunnin, ainutlaatuisella geologisella kohteella vierailun kautta. Usein Geokohde keskittyy yhteen kohteeseen liittyvään ominaisuuteen. Kuvaus ja tehtävät yhdistyvät opettamaan ja korostavat sitä mikä on ainutlaatuista ti kiinnostavaa kohteessa. Tekstin tulee tarjota paikkansapitävää, selkeätä selitystä siitä mitä vierailijat tulevat kokemaan kohteessa. Geokätkön sisällön ei pitäisi olettaa lukijalla olevan aiempaa tietoa geologiasta ja se tulisi olla kirjoitettu 14 vuotiaan lukijan tasoisesti. Loggaustehtävien tulee liittyä tiettyyn geologiseen oppituntiin.
Yleiset ilmiöt kuten joet, vuoret, Harjanteet ja virrat eivät todennäköisesti tule olemaan hyväksyttäviä, jollei geokätkö sivun sisältö kerro mikä on ainutlaatuista kyseisessä sijainnissa, sekä tarjoa hyväksyttävää luentoa.
Jotkin geokätköilijät käyttävät GPS laitetta joissa on rajoitettu määrä tekstiä. Jos Geokätkön sivu on pitkä, saatat haluta sijoittaa loggaustehtävät lähelle yläreunaa. Ole ytimekäs jotta geokätköilijät lukevat sivun, eivätkä vain silmäile sitä.

2.1.2. hyväksyttävät tieteet

Geokohteet keskittyvät kiinteään Maahan ja prosesseihin jotka muokkaavat sitä.
hyväksyttävää:
* Geologiset materiaalit – Kivet, mineraalit, fossiilit, hiukat, maalajit yms.
* Geologiset prosessit – eroosio, sään vaikutukset, maan kerrostuminen, vulkaaninen toiminta, jäätikön vaikutukset jne.
* Geologiset maan muotojen muutokset – Jäätikkölaaksot, kivilajien aiheuttamat muutokset topografiassa, vesiputoukset joilla on geologinen syntyperä, geologisten materiaalien käyttö rakennusmateriaaleina yms.
* Geologinen ilmiö (jota ei ole lueteltu yllä) – Törmäyskraatterit, Mineraalilähteet, yms.
* Geologien käyttämät työkalut – indikaattorifossiilit, kivilajit, Historiallinen geologia jne.
ei hyväksyttävää:
Biologia, Kasvitiede, eläintiede, ekologia, ilmakehähavainnot, meribiologiset havainnot, maanmittaus (ellei erityisesti sidoksissa paikkaan), arkeologia, historia (ellei se on geologiseen teemaan liittyvää), rakentaminen (ellei se on esimerkiksi geologisista materiaaleista), tekniikka (ellei se on geologinen teemaan liittyvää).
Ota huomioon että tämä lista on ohjeellinen eikä kaikenkattava. Earthcache tarkastajasi osoittaa kaikki huolenaiheet liittyen otsikkoon, paikkaan tai oppituntiin.

2.1.3. luvat

Maanomistajan tai -haltijan luvat vaaditaan lähes kaikissa Geokohde sijainneissa.
On tärkeätä että maanomistaja ymmärtää että Geokohteesi voi tuoda lisää ihmisiä sijaintiin. Tämä mahdollistaa maanomistajaa ottamaan huomioon mahdolliset haasteet joita Geokohteesi julkaiseminen voi aiheuttaa. Me haluamme että maanomistajat ovat tietoisia roolista jossa Geokohde voi olla vierailijoiden houkuttelemiseksi.
Kun olet hankkinut luvan, kirjoita ”reviewer note” jossa on nimi, titteli ja yhteystiedot henkilöön joka luvan myönsi. Voit myös liittää kopion sähköpostista jonka he lähettivät sinulle. Kaikki ”reviewer notet” poistuvat automaattisesti kun geokätkö julkaistaan, mutta informaatio on edelleen Groundspeakin henkilöstön käytössä jos sitä tulevaisuudessa tarvitaan.
Julkisella maalla sijaitsevat kätköt käsitellään eri tavoin ympäri maailman; on olemassa joitakin tapauksia jolloin maanomistajan tai -haltijan lupaa ei tarvita. Paikallinen Earthcache tarkastajasi voi auttaa sinua määrittämään onko lupa tarpeen vai ei, mutta jos olet varma että lupaa ei tarvita selitä tämä tarkastajalle käyttämällä ”reviewer note” Geokätkön sivulla.

2.2. Geokohteen loggausvaatimukset

Geokohteen tulee sisältää Loggaustehtävät jotka liittyvät – ja auttavat opettamaan – maatieteisiin liittyvään oppituntiin. Loggaustehtävien pitää olla riittävän viritettyjä jotta ne voi suorittaa vain kätköilijä joka on vieraillut kohteessa. Kätköilijöiltä ei saa vaatia valokuvaa todisteeksi siitä että he ovat käyneet kohteessa. Kuitenkin valokuvaustehtävää voidaan harkita jos ne liittyvät erityisesti tieteelliseen luentoon.
Kun asetat tehtäviä muista että niiden tulee osoittaa että kätköilijät ovat oppineet jotakin. Hyvät tehtävät sisältävät avoimia kysymyksiä kuten, ”mitä/miksi/kuinka uskoisit/ajattelisit..?”
Mittausten tai muun datan nauhoittaminen on tyydyttävä tehtävä vain jos se on suoranaisesti kyseiseen oppituntiin liittyvä. Huomioi että tietyt kysymykset, kuten korkeuden mittaaminen voivat olla helposti pääteltävissä topografisista kartoista ja niihin voi helposti vastata vierailematta paikalla. Näissä tapauksissa tarkastajasi voi ohjata sinua lisäämään kysymyksiä joihin voi löytää vastauksen vain vierailemalla paikalla.
Geokohteen ei tule vaatia aikaisempaa tietämystä geologiasta. kysymys kuten ”määritä mikä kivi on kyseessä” eivät ole hyväksyttäviä loggaustehtäviä. Parempi loggaustehtävä olisi ”näet juovan joka sisältää vaaleita, sameita mineraaleja kulkevan kiven keskellä. mittaa tämän kvartsijuovan leveys.”
Geokätköilijöiden pyytäminen suorittaa tietojen etsintää internetistä, ei myöskään ole kelvollinen loggaustehtävä, jos sillä ei ole yhteydessä siihen mitä kätköilijät kokevat kohteessa.
tärkeätä: muista liittää vastaukset loggaustehtäviin reviewer notella kätkösivulle. Kaikki reviewer notet poistuvat automaattisesti kun kätkö julkaistaan.

2.3. Geokohteen tarkastaminen

Geokohteet tarkastetaan Geocachingin ”Geoaware” tiimin jäsenten toimesta, joka koostuu The Geological Society of America järjestön edustajista sekä vapaaehtoisista kätkötarkastajista.
Koska tämän tiimin erikoiskoulutettujen tarkastajien määrä on melko pieni, voi kestää yli kolme päivää kun Geokohteesi tarkastetaan. Odotamme kärsivällisyyttäsi. Geokohde sivut voivat olla usein luonnostaan monimutkaisia ja siksi vaatia erityiskäsittelyä.
paikallisen tarkastajan löytäminen
Monessa paikassa Geokohteiden tarkastaja on eri kuin paikallisten fyysisten kätköjen tarkastaja
Helpoin tapa määrittää kuka alueesi Geokohdetarkastaja on, on etsiä läheisin Geokohde joka on äskettäin julkaistu ja katsoa kuka julkaisi sen. ”Published” loggaus kuuluu Geokohdetarkastajalle (Geokohdetarkastajien nimi alkaa ”Geoaware”)

2.4 Geokohteen luominen, lisävihjeet

Läheisyys, (saturaatio)

Geokohde voidaan sijoittaa lähelle fyysistä geokätköä (perinteinen tai multi-/mysteerikätkön loppupiste). Kuitenkin pyydämme että et aseta sitä täsmälleen samoihin koordinaatteihin, jotta vältetään sekaannus että geokätkörasia kuuluisi Geokohteeseen.
Jos nykyinen fyysinen geokätkö korostaa saman ilmiön kuin uusi Geokohde, Geokohteen julkaisu voidaan hylätä. Sisältä mieluummin kuin fyysinen läheisyys on ohjaava ominaisuus kun määritetään mikä on julkaistavissa.
Monia Geokohteita voidaan sijoittaa samaan kohteeseen, mutta vain jos ne tarjoavat yksiölliset tieteelliset oppitunnit. Geokätkön omistajat voivat nähdä parhaimmaksi yhdistää nämä oppitunnit samaan Geokohteeseen.

”Loma” Geokohteet

voit julkaista Geokohteen kaukaisessa kohteessa. Sinun täytyy olla vieraillut kohteessa vähintään kahden kuukauden sisällä ennen kätkön julkaisua. Tarkastaja voi hylätä kätkön jos näyttää siltä että kätkön huoltotarve näyttää todennäköiseltä tulevaisuudessa (kuten tarve erilaisille loggaustehtäville).
Valokuvien ja Grafiikoiden käyttö
Grafiikat ja valokuvat ovat erinomainen tapa elävöittää kätkökuvaustasi. Varmista että käyttämiesi materiaalien käyttö ei ole kiellettyä.

Lähteet

Wikipedia ja muut online-lähteet voivat olla hyvä lähtökohta etsittäessä materiaalia kohteesta tai esiteltävästä ilmiöstä. kuitenkin Geokohteet joissa on pelkästään ”leikkaa ja liimaa” materiaalia wikipediasta (tai muista vastaavista sivuista) eivät ole hyväksyttäviä. Geokätköilijöiden tulee kirjoittaa informaatio omin sanoin ja lähteisiin tulee viitata hyväksytysti.

Parhaat kymmenen

The Geological Society of America on kerännyt ”parhaat 10″ – listan Geokohteista. Nämä tarjoavat loistavat esimerkit Geokohde listauksista ja voivat antaa sinulle ideaa omaasi varten:

http://www.earthcache.org/

Logojen käyttö Geokohdesivulla
Logoja ja rekisteröityjä tavaramerkkejä ei saa sisällyttää Geokohdesivuille ilman lupaa. Geokohteen sijoittaminen julkiselle maalle, jopa luvan kanssa, ei tarkoita että saat käyttää julkisen maan logoa kätkön sivulla.
virallinen Geokohde Banneri, The Geological society of American logolla, on kehitetty ja se voidaan liittää Geokohdesivulle. Banneri löytyy täältä:

http://www.geosociety.org/earthcache/Im ... Banner.jpg

2.5. joidenkin Geokohdetyyppien rajoittaminen

On joitakin Geokohdetyyppejä joista löytyy jo monia esimerkkejä. Tästä syystä uusien seuraavan tyyppisten Geokohteiden julkaiseminen tulee kyseeseen vain jos ne tarjoavat erinomaisen – ja ainutlaatuisen – tieteellisen oppitunnin.
* vedenjakajat: vain suuret vedenjakajat hyväksytään
* jokien yhtymäkohdat: vain suuret yhtymäkohdat hyväksytään
* Vesiputousten tyypitykset: emme enää hyväksy Geokohteita jotka esittelevät eri tyyppisiä vesiputouksia ja joissa niiden loggaustehtävissä pyydetään nimeämään vesiputoustyyppi. vesiputous Geokohteet jotka esittelevät erityistä paikallista geologiaa ja sisältävät siihen liittyviä loggaustehtäviä hyväksytään.
* arteesinen kaivo tai lähde: yleinen kuvaus siitä miten, arteesinen kaivo tai lähde muodostuu, ei ole hyväksyttävä. Geokohteen tulee sisältää yksityiskohtia mitkä ovat olleet ne geologiset olosuhteet jotka ovat aiheuttaneet kaivon/lähteen syntymisen valittuun kohteeseen.
* Jäätikkö siirtolohkareet: olemme päättäneet että emme enää julkaise näitä Geokohteita jolleivät ne tarjoa poikkeuksellista maatiede oppituntia ja loggaustehtäviä. Geokätköjen omistajien tulee olla innovatiivisia. tekstien tulee keskittyä lohkareiden ja niiden ympäristön geologian vuorovaikutukseen. luo tehtävä joka tutkii tai yksilöi miten jäätikön vaikutus toi lohkareen paikalle.
ota huomioon että emme enää hyväksy uusia kätköjä liittyen yhdysvaltain jokien mittausasemiin.

Re: Earth-kätköistä

Lähetetty: Ma 26.05.2014 12:52
Kirjoittaja Geomurmelit
geoawarefinland kirjoitti:tässä geokohteiden ohjesäännöt vielä epävirallisesti suomennettuna
Eikö sitä voisi ihan reilusti omalla nikillä esiintyä, eikä hieman harhaanjohtavasti (maa)kätkötarkastajaan viittaavalla feikkinikillä?

Ei sillä, etteikö ohjeistus olisi muutoin pätevää.

Re: Earth-kätköistä

Lähetetty: Ma 26.05.2014 13:46
Kirjoittaja pailakka
Puhutaanko käännöksessä tarkoituksella eri tieteistä kuin alkuperäisessä? Onko tämä joku uusi virallinen linjaus? Kumpaa linjausta nyt noudatetaan?

Re: Earth-kätköistä

Lähetetty: Ma 26.05.2014 13:54
Kirjoittaja Maitomies
kyseessä on siis todellakin epävirallinen käännös kun sitä ei ole vielä noista ollut auttelemaan sellaisia jotka kieltä eivät niin osaa ...
saa todellakin korjailla ... :lol:
virallinen on se alkuperäinen enklanninkielinen.
tähänhan tämä aina menee jos jotain koittaa ... :roll:

Re: Earth-kätköistä

Lähetetty: Ma 26.05.2014 15:38
Kirjoittaja arnevala
Tarkoittikohan tuo, että oli vähän 'ylisuomennettu' :wink:
Ei taida sanakirja tuntea maatieteitä, vaikka alkuperäisistä kreikan sanoista johdettuna sen noin voisi suomentaa.
http://www.gtk.fi/geologia/

Re: Earth-kätköistä

Lähetetty: Ma 26.05.2014 22:29
Kirjoittaja Team HEP
Loggausluvasta vielä sen verran, että uuden guidelinen FAQ:n mukaan loggaukselle ei pitäisi pyytää kätkökuvauksessa erillistä lupaa:

" 1. People do not need to wait for permission to log your EarthCache. Requiring someone to wait is not supported by the EarthCache guidelines. People should send their logging task answers to you, then log your EarthCache. When you review their logging task answers, if there is a problem, you should contact them to resolve it. If there is no problem, then their log simply stands."

Vanhoissa mennään sen aikaisten guidelinejen mukaan, mutta jos vanhan EC:n kuvauksessa ei erikseen loggauslupaa pyydetä odottamaan, niin tuon uuden guidelinen FAQ:n mukaan on OK logata löytö vastausten lähetysten jälkeen. Omista vanhemmista Earth-kätköistämme poistimme loggausluvan odotusvaatimuksen.

t. Team HEP

Re: Earth-kätköistä

Lähetetty: Ma 26.05.2014 23:30
Kirjoittaja Saunamajuri
Mielenkiintoinen ketju - on itse tullut pähkäiltyä aihetta päinvastaisesta eli lokkaajan näkökulmasta. Seuraavat tilanteet kun voivat lokatessa tulla vastaan:
- Lokkauslupaa ei vaadita / vaaditaan
- Vastaukset ovat oikein / väärin

Ja näista kombinoimalla edelleen:

1) Lokkauslupaa ei vaadita ja vastaukset ovat oikein => no problem (omistaja toisinaan ottaa yhteyttä tässäkin tapauksessa, mikä on erityisen ilahduttavaa, toisinaan ei, mikä sekin on ok)

2) Lokkauslupaa ei vaadita ja vastaukset ovat väärin --> jää kaksi vaihtoehtoa
a) omistaja ottaa yhteyttä lokkauksen jälkeen ja puutteet korjataan => no problem
b) omistaja ei ota koskaan yhteyttä => no problem (lokkaaja ei vain saa tätä koskaan tietää, mutta eipä siitä kukaan sitten älähdäkään)

3) Lokkauslupa vaaditaan ja vastaukset ovat oikein --> jää kaksi vaihtoehtoa
a) omistaja ottaa yhteyttä ja antaa lokkausluvan => no problem
b) omistaja ei ota koskaan yhteyttä => ???

4) Lokkauslupa vaaditaan ja vastaukset ovat väärin --> jää kaksi vaihtoehtoa
a) omistaja ottaa yhteyttä ja puutteet korjataan => no problem
b) omistaja ei ota koskaan yhteyttä => ???

Ja sitten kysymys koskien kohtia 3b) ja 4b): kuinka pitkän odottelun jälkeen on ok lokata, vaikka vastausta ei kuuluisi? Vai pitäisikö jättää lokkaamatta kokonaan? (4b lienee hypoteettinen vaihtoehto, koska mistäpä sitä vastausten vääryyttä sitten saisi tietää, ellei ole ehdoin tahdoin laittanut vääriä vastauksia matkaan.)

Parilla öörtillä on omalla kohdalla omistajan yhteydenotto jäänyt kokonaan saamatta, ja kuukauden odottelun jälkeen olen itse sitten lokin täydentänyt. Eipä ole lupaa koskaan tämän jälkeen perätty taikka lokiakaan poistettu. Sikäli mielenkiintoista, että muistelen ainakin jonkin tapauksen kohdalla sitten jälkeeni joidenkin tuoreempien lokkaajien maininneen lokkausluvasta, eli voisikohan vain olla tällöin käynyt unohdus. No, eipä tässä maailmaa kaatavasta ongelmasta onneksi ole kyse.