Milloin favo-pisteen arvoinen

Yleistä keskustelua kätköilystä
Avatar
F800GS09
Viestit: 45
Liittynyt: To 19.07.2012 7:36

Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja F800GS09 » To 30.08.2012 12:21

Aloittelevana harrastajana monta muutakin asiaa on vielä opettelematta, mutta tuo favourite-pojon määräytyminen on askarruttanut. Muutamaa löytämääni kätkötystä olen jälkikäteen seurannut mitä muut ovat niistä mieltä. Eräs kätköistä oli mielestäni riemastuttavan nerokas, näki että sen tekemiseen oli uhrattu aikaa ja vaivaa monin verroin tavanomaisiin verrattuna. Muutama löytäjä oli sille minun lisäkseni antanut favo-pisteen, mielestäni aivan ansiosta.

Mutta sitten paikalle saapuu pitemmälle ehtineitä harrastajia, löytävät tietenkin kätkön ja kommentoivat tyyliin, odotin että tämä olisi ollut favo-pojon arvoinen kätkötys, mutta valitettavasti toteutus ei ollut minun mieleeni. Ymmärettävästi kyse on omista mieltymyksistä, ja valtaisan määrän kätköjä käyneenä varmaan kehittyy silmää mikä on erinomaista ja mikä ei.

Mutta se varsinainen asia. Olisi mielenkiintoista jos saataisiin tietää miten se olisi pitänyt toteuttaa. Kai sen voisi hienovaraisesti liikaa spoilaamatta tuoda esille. Uskoisin sen olevan opiksi muille kätköttäjille ja kehittäisi harrastusta monella tapaa. Nyt asia jää ikäänkuin roikkumaan ilmaan, ihan huono oli mutten kerro miksi.

JyNu
Viestit: 283
Liittynyt: Ke 25.08.2010 21:55

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja JyNu » To 30.08.2012 12:34

Tunnepohjalta ja jokaisen oman mieltymyksen mukaan niitä favoja annetaan.

Välillä favoja tulee, jos kätkö on jollakin hienolla tapaa toteutettu, välillä, jos paikka on hieno ja joskus pelkästään sillä perusteella, että oma kokemus ko. kätkön löytämisestä on ollut jollakin tavalla riemastuttava tai kätkön löytämiseen tai mysteerin ratkaisemiin on mennnyt erityisen paljon aikaa ja efforttia.

Tässä yksi kätkö, jolle päätin antaa favon, koska sen vinkki oli toistaiseksi paljastavin, mitä olen missään muussa kätkössä törmännyt. Eipä edes gepsiä tarvinnut kätkön löytämiseen! Muutoinhan kätkössä tai paikassa ei ollut mitään erikoista; päinvastoin se oli mitä tavallisin 0 km -kätkö.

http://www.geocaching.com/seek/cache_de ... wp=GC24T6D

Olen muuten ainoa 224 ko. kätkön löytäneestä, joka on antanut kätkölle favon :lol:
F800GS09 kirjoitti:Mutta se varsinainen asia. Olisi mielenkiintoista jos saataisiin tietää miten se olisi pitänyt toteuttaa. Kai sen voisi hienovaraisesti liikaa spoilaamatta tuoda esille. Uskoisin sen olevan opiksi muille kätköttäjille ja kehittäisi harrastusta monella tapaa. Nyt asia jää ikäänkuin roikkumaan ilmaan, ihan huono oli mutten kerro miksi.
Mistä kätköstä nyt tarkalleen ottaen itse puhut?

Kajsa70
Viestit: 145
Liittynyt: Ke 13.07.2011 12:37

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja Kajsa70 » To 30.08.2012 12:39

Mielestäni loggauksissa on turha alkaa edes kommentoimaan, että miksi kätkö ei omasta mielestä ole F-pisteen arvoinen.
Jokainen kätköilijä kokee eri kätköt eri tavalla: toinen tykkää, toinen ei. Itse voin alkaa F-pisteen pelkästään siitä, että kätkö esittelee hienon paikan, mysteerin toteutus on erikoinen tms. vaikkei purkissa itsessä ole mitään ihmeellistä.
Mitä enemmän kätköjä löytää, sitä vähemmän tulee uusia toteutuksia vastaan, jolloin ehkä kriittisyys jakaa F-pisteitäkin kasvaa.

Longhorn_
Viestit: 46
Liittynyt: Ti 24.01.2012 1:14

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja Longhorn_ » To 30.08.2012 12:41

Kas kun en käynyt JyNun mainitsemalla kätköllä kun tuolla suunnalla tuli pyörittyä, niin en kehtaa avata tuota vinkkiä :D No, enisveis, itse antelen myös noita aika pitkälti tunnepohjalta. Eikös noita favopisteitä kuitenkin saada yksi käyttöön jokaista kymmentä löytöä kohti? Periaatteessa homman voisi siis ajatella niinkin, että paras viimeisestä kymmenestä jossa on käynyt, ansaitsisi sen pisteen.. :P

Avatar
jule100
Viestit: 353
Liittynyt: Ma 04.01.2010 17:49
Paikkakunta: Kaarina

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja jule100 » To 30.08.2012 12:44

Jokainen antaa favorite ääniä omien mieltymysten mukaan. Tälläisiä asioita voivat olla: hieno ja spesiaali purkki, uusi piiloitustapa, hienot näkymät, kiva mysteeri tai hyvä kuvaus jne. jne. Jokaisella on omat kriteerinsä ja massasta poikkeava toteutus tai positiivinen kokonaisuus yleensä tuo favoja.
Favon voi "menettää" esim. huonolla piiloituksella. Esim. kiva purkki hienolla paikalla, mutta purkki piilossa paikan ainoassa törkyisessä paikassa. Jos kävijälle jää kätköstä päälimmäiseksi mieleen negatiiviset kokemukset, voi tämä merkitä favon menoa.

kaksi_oravaa
Viestit: 36
Liittynyt: La 05.02.2011 15:48
Paikkakunta: Lapinlahti/Maalahti

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja kaksi_oravaa » To 30.08.2012 12:48

F800GS09 kirjoitti:Aloittelevana harrastajana monta muutakin asiaa on vielä opettelematta, mutta tuo favourite-pojon määräytyminen on askarruttanut. Muutamaa löytämääni kätkötystä olen jälkikäteen seurannut mitä muut ovat niistä mieltä. Eräs kätköistä oli mielestäni riemastuttavan nerokas, näki että sen tekemiseen oli uhrattu aikaa ja vaivaa monin verroin tavanomaisiin verrattuna. Muutama löytäjä oli sille minun lisäkseni antanut favo-pisteen, mielestäni aivan ansiosta.

Mutta sitten paikalle saapuu pitemmälle ehtineitä harrastajia, löytävät tietenkin kätkön ja kommentoivat tyyliin, odotin että tämä olisi ollut favo-pojon arvoinen kätkötys, mutta valitettavasti toteutus ei ollut minun mieleeni. Ymmärettävästi kyse on omista mieltymyksistä, ja valtaisan määrän kätköjä käyneenä varmaan kehittyy silmää mikä on erinomaista ja mikä ei.

Mutta se varsinainen asia. Olisi mielenkiintoista jos saataisiin tietää miten se olisi pitänyt toteuttaa. Kai sen voisi hienovaraisesti liikaa spoilaamatta tuoda esille. Uskoisin sen olevan opiksi muille kätköttäjille ja kehittäisi harrastusta monella tapaa. Nyt asia jää ikäänkuin roikkumaan ilmaan, ihan huono oli mutten kerro miksi.
Toteutus saattaa olla sellainen, joka aiheuttaa pidemmän päälle vahinkoa rakenteille: kiviaidat, rakennusten rakenteet (seinät/katot), liikennemerkit... Näissä olemme yleensä kommentoineet, että emme pidä toteutuksesta vaikka joku toinen favot antaakin.

dzeih
Viestit: 26
Liittynyt: Ke 19.05.2010 13:17

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja dzeih » To 30.08.2012 13:06

Ja noita favorite-pisteitähän taitaa saada annettua joka kymmenennelle kätkölle ts. suosikkipiste tulee jokaista kymmentä löydettyä kätköä kohden. Tosin itsellänikin noita pojoja on jäänyt aika kasa varastoon(~40). Joku talvi-ilta voi sitten istua koneen ääressä ja pisteyttää kätköjä. Ihan kaikille niitä ei kyllä riitä...

Arnyk
Viestit: 285
Liittynyt: Ti 24.08.2010 14:13

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja Arnyk » To 30.08.2012 13:26

Silloin kun liikaa miettimättä vain tuntuu siltä että pidät kätköstä keskiarvoa enemmän. . Ei siinä sen enempää ole. Eli kätkö tuntuu suosikkiainekselta.

Arnyk
Viestit: 285
Liittynyt: Ti 24.08.2010 14:13

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja Arnyk » To 30.08.2012 13:28

Silloin kun liikaa miettimättä vain tuntuu siltä että pidät kätköstä. Ei siinä sen enempää ole.

kaksi_oravaa
Viestit: 36
Liittynyt: La 05.02.2011 15:48
Paikkakunta: Lapinlahti/Maalahti

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja kaksi_oravaa » To 30.08.2012 13:40

JyNu kirjoitti:
F800GS09 kirjoitti:Mutta se varsinainen asia. Olisi mielenkiintoista jos saataisiin tietää miten se olisi pitänyt toteuttaa. Kai sen voisi hienovaraisesti liikaa spoilaamatta tuoda esille. Uskoisin sen olevan opiksi muille kätköttäjille ja kehittäisi harrastusta monella tapaa. Nyt asia jää ikäänkuin roikkumaan ilmaan, ihan huono oli mutten kerro miksi.
Mistä kätköstä nyt tarkalleen ottaen itse puhut?
Taitaa olla tämä:
http://www.geocaching.com/seek/cache_de ... wp=GC3RWKJ

Avatar
gnutcha
Viestit: 274
Liittynyt: Ke 18.11.2009 22:19
Paikkakunta: Turku

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja gnutcha » To 30.08.2012 13:57

Itse annan tähtiä ihan omien mieltymysten mukaan - Onhan kyse minun "suosikkikätköistä". Ei ole tullut liiemmin seurattua, ovatko muut niistä tykänneet.

Itse kätkölle en muista antaneeni kertaakaan tähteä, mutta upealle piilotuspaikalle sitäkin useammin. Jos purkki ei tee vahinkoa paikalle, on mulle ylipäätään purkki hyvin toisarvoinen esiteltävään kohteeseen verrattuna. Hieno kohde taas saa tähtösensä aika automaattisesti.

Avatar
F800GS09
Viestit: 45
Liittynyt: To 19.07.2012 7:36

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja F800GS09 » To 30.08.2012 14:23

Aivan, se on totta jos rakenteita joutuu purkamaan käy aikaa myöten niin etteivät kaikki saa niitä tismalleen samaan alkuperäiseen asentoon. Tai jotain osasia hukkuu ennenpitkää ruohikkoon tai lumeen.

Juuri siksi pieni vihjaus ehken olisi paikallaan miksi se on huono, olen itse syyllistynyt kokemattomuuttani kuvatunlaisen kätkön tekemiseen. Siihen sain tosin pian vihjauksen miksi se on huono, mistä kiitos. Muutin sitä pikimmiten parempaan suuntaan. Helppoa se elämä olisikin jos kaiken jo valmiiksi tietäisi ja osaisi. Mutta innostus saattaa olla vasta-alkajalla niin kova ettei kaikkea tule harkinneeksi.

Polku-
Viestit: 146
Liittynyt: Ti 12.04.2011 22:53
Paikkakunta: Espoo

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja Polku- » To 30.08.2012 14:52

Arnyk kirjoitti:Silloin kun liikaa miettimättä vain tuntuu siltä että pidät kätköstä. Ei siinä sen enempää ole.
Juuri näin. Itse olen mm. antanut favon (tuskin kovin yllätyksenä) ensimmäiselle löytämälleni kätkölle, vaikka se aika perusmikro olikin. No oli sentään jonkinlaista camoakin, eikä perinteinen filmipurkki räystään alla :) Lisäksi jotkut purkit ovat saaneet pojon, kun ovat mielestäni esitelleet jotain paikkakunnan esittelemisen arvoista kohdetta, vaikka itse toteutus ei niin erikoinen olisikaan. Samoin ensimmäinen FTF on toki saanut myös favon ;) Sitten taas jotkut, jotka ovat keränneet älyttömät määrä favoja, mutta eivät ole itselle tuottaneet semmoista tunnetta, että sen haluaisin antaa, ovat jääneet ilman. Kyllähän noita vielä jonkin verran varastossa on, että säväyttäviä kätköjä odotellessa... :)

Edit: Näkyyhän tuolla favolistassa tuo yksi Arnykin purkkikin olevan. Että kiitoksia vain ensimmäisestä (ja toistaiseksi ainoasta) Wherigosta :D
Ei geo-Polku tää vie mihinkään...

Arnyk
Viestit: 285
Liittynyt: Ti 24.08.2010 14:13

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja Arnyk » To 30.08.2012 15:23

Polku- kirjoitti:
Arnyk kirjoitti:Silloin kun liikaa miettimättä vain tuntuu siltä että pidät kätköstä. Ei siinä sen enempää ole.
Juuri näin. Itse olen mm. antanut favon (tuskin kovin yllätyksenä) ensimmäiselle löytämälleni kätkölle, vaikka se aika perusmikro olikin. No oli sentään jonkinlaista camoakin, eikä perinteinen filmipurkki räystään alla :) Lisäksi jotkut purkit ovat saaneet pojon, kun ovat mielestäni esitelleet jotain paikkakunnan esittelemisen arvoista kohdetta, vaikka itse toteutus ei niin erikoinen olisikaan. Samoin ensimmäinen FTF on toki saanut myös favon ;) Sitten taas jotkut, jotka ovat keränneet älyttömät määrä favoja, mutta eivät ole itselle tuottaneet semmoista tunnetta, että sen haluaisin antaa, ovat jääneet ilman. Kyllähän noita vielä jonkin verran varastossa on, että säväyttäviä kätköjä odotellessa... :)

Edit: Näkyyhän tuolla favolistassa tuo yksi Arnykin purkkikin olevan. Että kiitoksia vain ensimmäisestä (ja toistaiseksi ainoasta) Wherigosta :D

Juu, niin onkin :) Kiitos siitä.

Mitä tulee favopistesiin, niin olen itsekin omaa listaani katsellut ja todennut että ei se sama kätkö enää nyt saisi favoa. Mutta en poista niitä vaan pidän niillä joille olen antanut favon. Tilanteet ja aika vaihtuu samoin kokemukset. Ja sillä hetkellä kun favo on annettu niin sille on ollut joku syy. EIkä se syy tai kokemus ole muuttunut mielestäni sen jälkeen siihen tilanteeseen tai aikaan sidottuna niin että se oikeuttaisi poistamaan favon. Koettua mikä koettua, ja siitä on favo annettu. Jos joku haluaa noita pisteitä vekslata niin vassokuubara. :)

On myös paljon kätköilijöitä jotka eivät anna favoja. Se on mielestäni kummallista. Itse pidän siitä että voin antaa tekijälle syystä tai toisesta kannustuspisteen. Mutta tottakai se on jokaisen oma valinta antaako pojoja vai ei. :)

Se kuitenkin lienee tärkeintä että antaa niitä itsenäisesti ja muista välittämättä. Olkaa kaikki hondamiehiä rohkeasti, vaikka itse en olekaan :D


Arnyk

Avatar
TomppaJr
Viestit: 127
Liittynyt: La 18.09.2010 22:42

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja TomppaJr » To 30.08.2012 16:52

Itselläni on aivan päinvastoin mitä täällä on tähän mennessä yleinen linja ollut. Minulla nimittäin tuntuvat aina loppuvan nuo pisteet kesken. Aina tulee niin hienoja kätkösiä vastaan. :lol:
Jeejee!

Avatar
Vilosparta
Viestit: 191
Liittynyt: Ma 19.02.2007 11:49
Paikkakunta: Hyvinkää / Tartto Viro

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja Vilosparta » To 30.08.2012 17:11

Jos noihin favoihinkin aletaan miettiä joitain perusteita mistä niitä annetaan niin silloinhan GC.com voisi tehdän jonkun kaavan minkä mukaan laskea eli ei mitään ohjeita, mutu=musta tuntui, että tämä on FP:n arvoinen ja piste.
"Päivittäin googlaan KeithRichardsin ja jos hän elää minullakin menee hyvin (Antony Bourdain)"

Avatar
ansu75
Viestit: 241
Liittynyt: Ma 22.08.2011 21:43
Paikkakunta: Vihti

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja ansu75 » To 30.08.2012 17:19

Minä kanssa painotan sitä löytöhetkeä favopisteiden jaossa. Jos on tullut sellainen "jes!" tai "HeHee!" fiilis löydöstä tai "Wau!" fiilis esim maisemasta. Joitain favoja olen laittanut kierrätykseen, sellaisista kätköistä, jotka on jo arkistoitu. Sen olen tosiaan huomannut, että inflaatio on iskenyt eli favopisteitä tippuu nykyään hieman nihkeämmin ja niitä on kertynyt varastoon, tosin alle 10 kpl. Hommasin premiumin reilun kuukauden kätköilyn jälkeen ja silloin annoin favoja myös alkuaikojen kätköille. Aluksi meinasi tosiaan olla pulaa pointseista kun tässä lähialueella vaan on niin upeita purkkeja (Kiitos mm. Haimmalan ja Pek47kan!) mutta nyttemmin näyttää kertyvän...
~Don't worry, be happy!~

Avatar
Aimo Haipakka
Viestit: 114
Liittynyt: Su 19.07.2009 12:45

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja Aimo Haipakka » To 30.08.2012 20:16

F800GS09 kirjoitti: Mutta sitten paikalle saapuu pitemmälle ehtineitä harrastajia, löytävät tietenkin kätkön ja kommentoivat tyyliin, odotin että tämä olisi ollut favo-pojon arvoinen kätkötys, mutta valitettavasti toteutus ei ollut minun mieleeni
Minäkään en pidä kätköistä, joissa piilotettaesssa tai etsiessä täytyy kajota olemassaoleviin rakenteisiin. Olkoonpa nämä sitten kiviaitoja, liikennemerkkejä tai muita paikalla olevia rakenteita. Samoin en pidä kätköistä, joita etsiessä täytyy mennä selvästi yksityisalueeelle.

Geokätköily näkyy olevan kiinnostava aihe, lähes viikoittain jostain mediasta löytyy juttu tästä harrastuksesta. Tähän asti ovat lehtijutut ja tv-klipit ollet neutraaleja tai positiivisia.
Se, mitä minä pelkään on se, että ehkä hieman ajattelemattomasti piilotetut kätköt alkavat häiritä ihmisiä ja kätköily alkaa saada negatiivista huomiota. Sitten aletaan laatimaan sääntöjä ja siitä ei tykkää kukaan.

Mutta varsinaiseen aiheeseen. Joillakin kätköillä tulee heti sellainen wau-fiilis, olipa metka kätkö. Silloin favo tulee annettua saman tien. Joskus kätköreissuja jälkikäteen miettiessä joku kätkö on jäänyt erityisesti mieleen ja sille tulee pojo annettua jälkikäteen,
Favoja meiltä saavat sekä hieno paikka että kekseliäs kätkö. Jos pitäisi valita, mieluummmin hieno paikka.

Avatar
F800GS09
Viestit: 45
Liittynyt: To 19.07.2012 7:36

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja F800GS09 » To 30.08.2012 20:27

Miten on nämä liikennemerkki- ja aitatolppien muoviset tulpat, halkeilevatko ne omaa huonouttaan vai siitä että niitä väännetään toistuvasti irti. Näitä ainakin on paljon. Varmaankaan jos tulppa halkeaa tai katoaa ei tolpan elämään mitään vaikuta, ulkonäköseikka luulisin. Erään infotaulun kaikki kuusi tulppaa olivat riekaleina, tuli mieleen että etsiessäkö nämä kaikki ovat repeilleet.
Kuva

Avatar
Aimo Haipakka
Viestit: 114
Liittynyt: Su 19.07.2009 12:45

Re: Milloin favo-pisteen arvoinen

Viesti Kirjoittaja Aimo Haipakka » To 30.08.2012 20:54

Aimo Haipakka kirjoitti:--- liikennemerkkejä tai muita paikalla olevia rakenteita.
Tähän liikennemerkkikätkötykseen on pakko lisätä:
Ymmärtääkseni liikennemerkkejä hallinnoiva taho (mikä se nyt tällä hetkellä lieneekään nimeltään) on ottanut kantaa liikennemerkkikätköihin, ja kanta on negatiivinen: ei kätköjä liikennemerkkeihin. Tämän muistelen jostain lukeneeni, varmaa tietoa ei minulla ole.

Yhdellä omalla kätkölläni päätin toteuttaa kansalaistottelemattomuutta ja pistin kätköpurkin liikennemerkkiin. Silloin ajattelin, etteivät kätköt mitenkään voi vahingoittaa verorahoilla pystytettyä liikennemerkkiä.

Saatoin olla väärässä...

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä”