Älkää kuormittako, tulkaa tekemään

Tilhet
Viestit: 741
Liittynyt: Ma 05.10.2009 21:29

Älkää kuormittako, tulkaa tekemään

Viesti Kirjoittaja Tilhet » Pe 29.10.2010 3:20

Aloituksen pontimena on äskettäinen laaja, perusteltu ja seikkaperäinen vastaus, jonka laadin toiseen säikeeseen.

Syy miksi laadin oli se, että lähtöteksti oli asiallinen ja epäilin, että se saattaisi edustaa laajemmaltikin omaksuttuja käsityksiä, jotka eivät mielestäni olleet Treen eventin toteuttamiselle suotuisia.

Aikaa vastauksen laatimiseen meni ehkä kaksi tuntia. Siitä oli paljon hyötyäkin, koska tuli kirjoitettua johonkin ylös yhteenvedon omaisesti yms.

Mutta. Kaipa siinä kaksi kertaa laitoin linkin toiseen säikeiseen, mistä aiheesta on puhuttu; saman säikeen sisällä olisi ollut vastauksia joihinkin kysymyksiin.

Eli ok, enkä missään nimessä tätä kirjoittaessani halua millään tavoin kiinnittää huomiota noiden kohtuullisen olennaisten kysymysten esittäjään ja ideoiden ilmoille heittäjään.

Jos aivan kärjistää, vaihtoehtoja on kaksi: Joko haksun palstalla on ajankohtaista ja luotettavaa tietoa Megan etenemisestä tai sitten ei ole.

Tietoa tulee aina jollakin aikataululla olemaan, mikäli hyväksytään muutama perussääntö:

1) Ei ole olemassa atk-pohjaista vastausten generoijaa. Jokaisen vastauksen kirjoittaa joku niistä tällä hetkellä liian harvoista ihmisistä, jotka ovat megaa toteuttaneet.

2) Mitä laajempia ovat kysymykset sitä enemmän niihin vastaaminen edellyttää informaatiota. Mitä enemmän informaatiota vastaaminen edellyttää, sitä pienempi porukka on kykenevä vastauksen antamiseen. Lopputuloksena on se, että täällä esitettyihin kysymyksiin joutuvat vastaamaan ne henkilöt, jotka jo muutenkin antavat eniten omaa ammattitaitoaan ja aikaansa yhteisen tapahtuman hyväksi.

On totta, että Mega-lankoja on monta. Niiden lukeminen läpi ennen isojen palikoiden kyseenalaistamista on kuitenkin kohtuu nopeeta, koska monet langat keskittyvät vapaaehtoisten rekrytoimiseen. Niissä langoissa ei ole keskustelua, hyvä jos ensimmäistäkään vastausta.

Omasta puolestani toimin jotenkin näin:

1) Saatan seurata esimerkiki yritysyhteistyöhön liittyviä keskusteluja ja kommentteja. Mutta jos haluaa oman panoksensa antaa, niin meili on parempi.
2) En tule jatkossakaan kertomaan näillä palstoilla siitä, millaisiin tuloksiin yhteistyöllä pyritään tai millaisiin on päästy.
3) Mikäli esiintyy sellaisia laajoja, monimutkaisia tai monipuolisia kysymyksiä, joihin arvoin itselläni olevan paras vastauksen pohja-informaatio, tulen poikkeustapauksia lukuunottamatta kirjoittamaan tyyliin "Hyvä kysymys, vastaus veisi multa vähintään tunnin, joten yritä ottaa itse selvää tai luota siihen, että nämäkin asiat on pariin kertaa mietitty läpi ja niistä vastaa joku henkilö."

Itse katson, että tähän saakka tapahtunut aivan poikkeuksellisen avoin asioiden valmistelu ja päättäminen säilyy peruslinjana, mutta Haksun palstoille tuodaan lähinnä yhteenvetoja silloin, kun sellaiseen on tarvetta ja sellaisen laatimiseen on aikaa. Eli tarkoitukseni on muuttaa pelin henki sellaiseksi, että jos haluaa tietää, mikä on pelin tilanne, pitää tulla itse pelaamaan.

Tässäpä tämä tärkein. Eli keskusteleminen mega-teemoista on hienoa ja kannustettavaa, esitettyjen ratkaisujen ja suunnitelmien kriittinenkin arviointi on hienoa ja kannustettavaa, mutta erityisen kannustettavaa on mega-teemaisten postausten yhteydessä miettiä (i) mitä tähän vastaaminen joltakulta edellyttää ja (ii) mitä muuten itse voisin olla mukana tämän tapahtuman tekemisessä. Mikä on rivien välistä luettavissa, yritän jatkossa itse olla seuraamatta ainakin suomenkielisiä keskustelupalstoja. Laittakaa meili tms. jos on syytä.

Huomisen (eikun siis tämän päivän) kuluessa yritän laatia jonkinlaiset ohjeet myös muille vapaaehtoisille. Ohjeiden ottaminen huomioon on luonnollisesti vapaaehtoista sekin.

Milka Sunell
GeoEvent Finland
Viimeksi muokannut Tilhet, Ti 16.08.2011 23:57. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Avatar
Mukkelus
Viestit: 377
Liittynyt: Su 22.06.2008 15:37

Re: Älkää kuormittako, tulkaa tekemään

Viesti Kirjoittaja Mukkelus » Pe 29.10.2010 5:28

Vastataan nyt sitten huutoon.

Koska jo tässä vaiheessa aletaan puhua mahdollisesta liinojen kiinni vetämisestä, niin me olemme edelleen valmiit hoitamaan 23.10.2010 6:45 ehdottamamme maksuttoman päivystyksen.

Näin voidaan haluttaessa tarjota mahdollisuus toteuttaa kätköilyn perusideaa, eli (Nimi lokissa antaa oikeuden nettiloggaukseen). Tämä ei sanottavasti kuormita muuta järjestelykoneistoa eikä tarvita maksuja, järjestysmiehiä, pinssejä, pussukoita, kansioita tai muutakaan ylimääräistä.

Mikäli asia kiinnostaa niin ottakaa yhteyttä. Sovitaan järjestelyistä tarkemmin.
Mukkelus_Lo

ps.
Edit: Ehkäpä po. mahdollisuus katkaisi siivet myös tapahtumaan mahdollisesti kohdistuvilta ALR (Additional Logging Requirements) spekulaatioilta?! :lol: :mrgreen:

Avatar
Diksi
Viestit: 425
Liittynyt: Su 15.08.2010 21:09

Re: Älkää kuormittako, tulkaa tekemään

Viesti Kirjoittaja Diksi » Pe 29.10.2010 9:49

Mukkelus kirjoitti: Koska jo tässä vaiheessa aletaan puhua mahdollisesta liinojen kiinni vetämisestä, niin me olemme edelleen valmiit hoitamaan 23.10.2010 6:45 ehdottamamme maksuttoman päivystyksen.
Ennen kuin suurempia huhuja liinojen kiinni vetämisestä alkaa liikkumaan, tarkennanpa tuota Milkan yöllä neljän jälkeen kirjoittamaa kommenttia, johon siis ylläkin viitataan.

Eventti on tällä hetkellä ensi vuoden eventeistä toiseksi suurin. Suurin on GeoWoodstock, jossa on tuhansia osallistujia, eli ihan omaa luokkaansa. Ennen kuin TÄMÄN ohi mennään niin lyömme liinat kiinni ELI suljemme ilmoittautumisen ELI rajoitamme osallistujamäärää, ihan siitä syystä että GeoWoodstokin osallistujamäärät on tosiaan vähän toista luokkaa. Näin ei kuitenkaan tule käymään.

Se on varma, että MEGA Finland 2011 onnistuu ja nyt edetään jo täysillä alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti. Etenkin ulkomailta on tullut hyvää palautetta, sekä tulevilta osallistujilta että Groundspeakin taholta. Joku paikka jäätyy, ennen kuin projekti kaatuu!

Ja sitten se Milkan lause johon yllä _ilmeisesti_ viitataan.
"Jotakin mittakaavaa antaa uskoakseni se, että Tampereen event tulee olemaan maailman toiseksi suurin geotapahtuma vuonna 2011. Miksi ei maailman suurin? No juuri sen takia, että laitamme ihan kohteliaisuudesta ja traditioiden kunnioituksesta liinat kiinni ennen kuin menemme GeoWoodstockin ohi :mrgreen: (Megassakin voi siis nauraa itselleen.)"

Avatar
Duracell76
Viestit: 404
Liittynyt: Ke 18.11.2009 20:25
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Älkää kuormittako, tulkaa tekemään

Viesti Kirjoittaja Duracell76 » Pe 29.10.2010 10:26

Mukkelus kirjoitti:Vastataan nyt sitten huutoon.

Koska jo tässä vaiheessa aletaan puhua mahdollisesta liinojen kiinni vetämisestä, niin me olemme edelleen valmiit hoitamaan 23.10.2010 6:45 ehdottamamme maksuttoman päivystyksen.
Onko tämä ymmärrettävissä niin että kun menen esim. rockfestareille, niin minun ei tarvitse maksaa kuin siitä esiintyjästä mitä menen katsomaan? Jos menisin Ruisrockiin katsomaan vain yhden illan pääesiintyjää, niin minun pitää maksaa ainoastaan euron, tai jopa alle sen kun jaetaan yhdenpäivän lipun hinta päivän esiintyjämäärällä? :shock:

Tapahtumasta on tulossa sellainen mihin vain yksinkertaisesti tarvitaan kaikenlaista. :)

Minä olen ainakin nostanut käden ylös ja vastannut huutoon, vaikka en tehnytkään sitä tuolla etsitään vapaaehtoisia keskustelussa. :lol:
Sinne ja takaisin, eksyin tai en.

Diizei_
Viestit: 14
Liittynyt: Su 28.02.2010 23:54

Re: Älkää kuormittako, tulkaa tekemään

Viesti Kirjoittaja Diizei_ » Ma 01.11.2010 21:13

Diksi kirjoitti: Joku paikka jäätyy, ennen kuin projekti kaatuu!"
Voittihan suomi euroviisutkin....

Avatar
Varvikello
Viestit: 103
Liittynyt: Ke 10.01.2007 21:05

Re: Älkää kuormittako, tulkaa tekemään

Viesti Kirjoittaja Varvikello » Ma 01.11.2010 21:16

Lätkän MM:kin on kuulemma joskus voitettu...
Että mä oon pätevä...

Avatar
Diksi
Viestit: 425
Liittynyt: Su 15.08.2010 21:09

Re: Älkää kuormittako, tulkaa tekemään

Viesti Kirjoittaja Diksi » Ma 01.11.2010 22:10

Diizei_ kirjoitti:
Diksi kirjoitti: Joku paikka jäätyy, ennen kuin projekti kaatuu!"
Voittihan suomi euroviisutkin....
Todennäköisuus lieneekin suhteellisen sama 1/54.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “MEGA Finland 2011”