Venäjäntaitoiselle kiitollinen tehtävä!

Tilhet
Viestit: 741
Liittynyt: Ma 05.10.2009 21:29

Venäjäntaitoiselle kiitollinen tehtävä!

Viesti Kirjoittaja Tilhet » Ti 26.10.2010 2:03

Hei,

MEGA Marketing on perusteiltaan piakkoin tehty. Tämä tarkoittaa, että mainosthreadeja on avattu siellä sun täällä ja varsinkin siellä.

Flag counter -pohjaiset analyysit ovat toki ennenaikaisia, mutta on todettava, että ulkomaiden kolmen kärki muodostuu kuluvan päivän aikana tällaiseksi: Saksa, Ruotsi ja USA; toivottavasti Ruotsi joutuu vielä hopeastaan taistelemaan :mrgreen:

Benelux-maiden heikko osuus selittyy toivottavasti suurelta osin sillä, että Hollannin ja Belgian foorumeilla rekisteröitymisen käsittely tuntuu kestävän eikä siellä siis evankeliumia vielä ole julistettu.

Mutta Venäjän lipun puuttuminen on kuitenkin se isoin juttu. Toki kätköily on Venäjällä mentaliteetiltaan toisenlaista, eivätkä suureventit välttämättä tuohon mentaliteettiin mahdu. Silti olisi tarpeen mahdollisimman nopeasti saada tieto venäläiselle http://www.geocaching.su/ sivustolle.

Google kääntäjän kanssa on pystynyt monet asiat hoitamaan, mutta allekirjoittaneelle venäläinen sivusto on ylivoimainen. Tilhi-purkeiltakaan ei ole jäänyt mieleen muita venäläisiä kuin yksi, joka Attended F.ba-mysteerille (tai mysteerillä, en tiedä).

Siispä tarvitaan venäjäntaitoinen kätköilijä, joka

1) Kääntäisi Marketing -säikeestä löytyvän mainostekstin venäjäksi,
2) rekisteröityisi gc.ru-sivustolle ja
3) toimittaisi sinne foorumille tuon mainoksen. Mukana voisi tietenkin olla myös englanninkielinen versio, mikäli fooruminen fonttiasetuksen sellaista tukevat.

Jaa että miksi tehtävä olisi kiitollinen? Yllä olevan tehtyään kätköilijä voisi pitää jokaikistä Venäjältä tullutta pageviewta ja jokaikistä venäläisvierasta oman henk. koht. panoksensa tuloksena.

Avatar
H&I.
Viestit: 133
Liittynyt: Su 25.10.2009 0:58

Re: Venäjäntaitoiselle kiitollinen tehtävä!

Viesti Kirjoittaja H&I. » Ti 26.10.2010 14:02

Onnistuin rekisteröitymään tuonne, mutta en nyt ensihätään ehtisi käännöstöihin (varsinkin kun tämän alan sanasto on vähän hukassa), joten lähetin viestiä eräälle sikäläiselle käyttäjälle, joka näkyy viimevuotista Itävallan megaa pyynnöstä mainostaneen. Ajatuksena oli siis, että saisin värvättyä sisäpiiriläisen mainosmieheksi.

Mikäli yhteistyö ei onnistu, rustaan jonkinlaisen oman viestin venäjäksi ja sen mukana englanninkielisen (ja miksei myös saksan-) version ilmoituksesta.
** H&I. - aivourheilija **

Steamhead
Viestit: 47
Liittynyt: Su 14.09.2008 14:36

Re: Venäjäntaitoiselle kiitollinen tehtävä!

Viesti Kirjoittaja Steamhead » Ti 26.10.2010 21:44

Ajoin tekstin "vähän paremman"käännösohjelman läpi ja ihan ok tekstiä näytti tulevan. Huomenna jos saan venäjänopen vilkasemaan tekstiä niin se on siinä, mutta palataan asiaan sitten ...

Tilhet
Viestit: 741
Liittynyt: Ma 05.10.2009 21:29

Re: Venäjäntaitoiselle kiitollinen tehtävä!

Viesti Kirjoittaja Tilhet » Ti 26.10.2010 22:01

Laitetaan tännekin tiedoksi, että mainostekstin venäjänkielinen versio on jo tehty.

Steamhead
Viestit: 47
Liittynyt: Su 14.09.2008 14:36

Re: Venäjäntaitoiselle kiitollinen tehtävä!

Viesti Kirjoittaja Steamhead » Ti 26.10.2010 22:08

OK, hyvä tietää että käännös jo tehty niin en tuhlaa sit ruutia :)

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “MEGA Finland 2011”