Tehdään mega event -11!

Tilhet
Viestit: 741
Liittynyt: Ma 05.10.2009 21:29

Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja Tilhet » Ke 29.09.2010 0:17

Suomalaisen piakkoin 11-vuotisen geokätköilyn iloksi on aloitettu ensimmäisen Mega eventin suunnittelut. Ainakin yli yhden yön ulottuvan tapahtuman ajankohta tulee olemaan kevään ja syksyn 2011 välisenä aikana. Tapaaminen pidetään näillä näkymin Forssassa tai sen liepeillä. Sinne on suurella osalla kätköilijöistä kohtuullinen matka. Suomen ulkopuoleltakin tuleville tapahtumavieraille matka Forssaan on kohtuullinen vilkkaimmista satamista ja lentokentiltä.

Parhaana vaihtoehtona on pidetty eventin järjestämistä Forssan kupeessa Tammelassa, tarkemmin Mustialan historiallisen maatalousoppilaitoksen alueella. Mustialan osoittautuessa parhaaksi vaihtoehdoksi lopullinen päivämäärä on riippuvainen oppilaitoksen muista sesonkiaikaan 2011 osuvista varauksista.

SunGear -eventtiin tulevana lauantaina Keravalla osallistuu satoja kätköilijöitä. Piilottaja kallen kanssa onkin sovittu, että mahdollisuuksien mukaan varataan aikaa ja nurkkaus myös ensi kesän megaeventistä juttelemiseen. Joka tapauksessa tämä on hyvä aihe mihin tahansa SG-eventin jutteluihin.

Mega-tapahtuma tullaan tietenkin järjestämään valtaosin vapaaehtoisvoimin. Alkuvaiheessa erityisesti kaikkien niiden panos, joilla on kokemusta siitä, miten mega-eventtejä on muualla järjestetty, on erittäin tärkeä. Näitä kokemuksia kannattaa jakaa tässä säikeessäkin!

Jatkossa tullaan perustamaan lukuisia vapaahtoisvetoisia vastuuryhmiä. Tässä säikeessä näin aloitettavan yleiskeskustelun yksi tärkeä aihe onkin, mitä erilaisia vastuuryhmiä tarvitaan. Tähän mennessä on noussut esille mm.
- visuaalinen ilme ja nettitoteutus
- markkinointi
- rahoitus (ml. sponsorointi, osallistujaosuus ym.)
- tapahtumakäytännöt 1-3 (majoitus, ruokailut, kuljetukset ym. - mahdollisesti myös jonkin konferenssifirman palvelut)
- mitä eventissä tehdään? 1 - n

Eiköhän aloiteta ja tehdä paljon puhutusta asiasta totta!

Avatar
SirAvidius
Viestit: 122
Liittynyt: Su 11.07.2010 19:20
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja SirAvidius » Ke 29.09.2010 7:45

Upeaahan se nyt olisi jos meille pikkumaahan saataisiin Megaevent järkättyä!

Kysymyksenä taitaakin olla, että tuleeko sinne tarpeeksi kätköilijöitä, tänne suomen ensimmäiseen Megaeventtiin!

- SirAvidius
Kaksitoista-vuotias jatkaa geoseikkailuaan!!!

Avatar
Reform7
Viestit: 162
Liittynyt: Su 23.05.2010 18:15
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja Reform7 » Ke 29.09.2010 7:54

SirAvidius kirjoitti:Upeaahan se nyt olisi jos meille pikkumaahan saataisiin Megaevent järkättyä!

Kysymyksenä taitaakin olla, että tuleeko sinne tarpeeksi kätköilijöitä, tänne suomen ensimmäiseen Megaeventtiin!

- SirAvidius
Tulee varmasti, jos siitä ajoissa ilmoitetaan/informoidaan. :wink:
Forssa todella on ihanteellinen paikka mega eventin järjestämiselle koska on hyvien kulkuyhteyksien päässä melkein joka kolkasta.
"Ei se siel oo" --> "Oho oliki"

Tilhet
Viestit: 741
Liittynyt: Ma 05.10.2009 21:29

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja Tilhet » Ke 29.09.2010 10:32

Kyllä Suomeen yksi mega vuosikymmenessä mahtuu :D Esimerkiksi SunGear miitissä on lähes 200 will attend -loggausta. Megaeventin informaatio tuotettaisiin luonnollisesti myös ruotsiksi, viroksi ja venäjäksi.

Pelkkä markkinointi ei kuitenkaan riitä, kuten ei riitä pelkkä harvinainen ikoni :lol: Eli kaikki on kiinni sisällöstä ja tapahtuman yleisestä houkuttelevuudesta. Joka tapauksessa tästä tulee laajan joukon yhteinen ponnistus, ja ihanteellisessa tapauksessa me11:sta muodostuisi koko yhteisön "yhteinen juttu".

Avatar
rixu
Viestit: 491
Liittynyt: Ke 10.09.2008 18:18
Paikkakunta: Nummela

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja rixu » Ke 29.09.2010 10:40

Allekirjoittaneella ei Forssaa vastaan mitään ole mutta mietityttää miten ulkomaanasukit viitsivät sinne lähteä, on Helsingistä, Tampereelta ja Turusta (joihin laivat/lentokoneet lähinnä tulevat) kaikista kuitenkin tuonne matkaa ja sinne ei pääse esim. junalla lainkaan, joutuisivat joko vuokraamaan auton tai bussilla matkaamaan. Tammela itsessään on kyllä kiva paikka, joskus siellä koiratapahtumassa käyneenä nähnyt vähän ympäristöä. Eikä kotimaassakaan monilla kätköilijöillä omaa autoa ole ja omien kokemusten mukaan monet ennemmin matkaavat junalla kuin busseilla. Tämäkin toki subjektiivista :)

Ei sinänsä että mulla parempia vaihtoehtoja olisi, kunhan heittelen tässä mieleen tulleita asioita ilmaan.

Tilhet
Viestit: 741
Liittynyt: Ma 05.10.2009 21:29

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja Tilhet » Ke 29.09.2010 11:04

rixu kirjoitti:Allekirjoittaneella ei Forssaa vastaan mitään ole mutta mietityttää miten ulkomaanasukit viitsivät sinne lähteä, on Helsingistä, Tampereelta ja Turusta (joihin laivat/lentokoneet lähinnä tulevat) kaikista kuitenkin tuonne matkaa ja sinne ei pääse esim. junalla lainkaan, joutuisivat joko vuokraamaan auton tai bussilla matkaamaan. Tammela itsessään on kyllä kiva paikka, joskus siellä koiratapahtumassa käyneenä nähnyt vähän ympäristöä. Eikä kotimaassakaan monilla kätköilijöillä omaa autoa ole ja omien kokemusten mukaan monet ennemmin matkaavat junalla kuin busseilla.
Totta, junalla ei pääse, mutta etenkin Turusta ja Helsingistä on bussivuoroja yllin kyllin. Helsingistäkin bussilla kuluu vain kaksi tuntia.

Marjis
Viestit: 432
Liittynyt: Pe 03.04.2009 15:29
Paikkakunta: Lahti

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja Marjis » Ke 29.09.2010 11:14

Ehdottomasti pitää kyllä sitten järjestää jonkinlaista kuljetusta Forssasta pelipaikalle jos oletetaan sinne ihmisten tulevan julkisilla. Koska sieltä kuitenkin on vielä matkaa tuonne Tammelaan melkoisesti. Tässä kohtaa melkoisesti tarkoittaa sitä, että ei ole kävelymatka.

Kannatan kyllä ideaa, mutta paikka on julkisten kannalta kyllä hieman huono. Jokin junayhteyksien varressa oleva olisi parempi.
Eniten kätköilyssä **tuttaa toiset kätköilijät.

Harjus
Viestit: 185
Liittynyt: Pe 25.07.2008 14:39

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja Harjus » Ke 29.09.2010 11:28

Forssa tosiaan liikenneyhteyksien kannalta ei ole ideaalinen. Tampere olisi siitä hyvä, että sinne pääsee ulkomaan elävät aika monesta kohteesta suoraan Ryanairilla.

Olen kahdessa megaeventissä ollut ja toinen niistä oli paikkatietomessujen yhteydessä. Siellä ei tullut sellainen tunnelma, että olisi geokätköilyeventissä ollenkaan. Sen sijaan Bremenin megaeventti oli kyllä todella hyvin suunniteltu. Siellä taisi olla jotain 3000 geokätköilijänimimerkkiä. Järjestäjiä oli toista kymmentä ja he olivat häärineet eventin parissa tosi pitkään. Tärkeintähän ison eventin järjestämisessä on innokkaat puuhamiehet.

Bremenin eventissä oli esittelijöitä (mm. minä Geocaching Livestä kertomassa Jussin kanssa). Oli ruokakojuja, lamppuvalmistajia, gepsivalmistajia ja vaikka mitä. Kaikenlaista oheistoimintaa oli aivan älyttömästi. Jokainen eventiin osallistunut sai nimilapun, PET-putkilon, pari matkalaista ja jotain muutakin.

Harri

Tilhet
Viestit: 741
Liittynyt: Ma 05.10.2009 21:29

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja Tilhet » Ke 29.09.2010 11:58

Harjus kirjoitti:Forssa tosiaan liikenneyhteyksien kannalta ei ole ideaalinen. Tampere olisi siitä hyvä, että sinne pääsee ulkomaan elävät aika monesta kohteesta suoraan Ryanairilla.

Olen kahdessa megaeventissä ollut ja toinen niistä oli paikkatietomessujen yhteydessä. Siellä ei tullut sellainen tunnelma, että olisi geokätköilyeventissä ollenkaan. Sen sijaan Bremenin megaeventti oli kyllä todella hyvin suunniteltu. Siellä taisi olla jotain 3000 geokätköilijänimimerkkiä. Järjestäjiä oli toista kymmentä ja he olivat häärineet eventin parissa tosi pitkään. Tärkeintähän ison eventin järjestämisessä on innokkaat puuhamiehet.

Bremenin eventissä oli esittelijöitä (mm. minä Geocaching Livestä kertomassa Jussin kanssa). Oli ruokakojuja, lamppuvalmistajia, gepsivalmistajia ja vaikka mitä. Kaikenlaista oheistoimintaa oli aivan älyttömästi. Jokainen eventiin osallistunut sai nimilapun, PET-putkilon, pari matkalaista ja jotain muutakin.

Harri
Valtavasti asiaa lyhyessä viestissä. Hienoa! Olen samaa mieltä, että tarvitaan 10-15 hengen ydinjoukko, jonka kesken jaetaan vastuualueita. Uskon ajan riittävän, kunhan ao. joukko saa jonkinlaisen hahmon lokakuun kuluessa. Mainitsen tässä, että itselläni on kokemusta mm. muutaman sadan ulkomailta varta vasten tulleen yliopisto-opiskelijan Helsinki Summer School -tapahtumien kokonaisvastuulllisesta vetämisestä.

Ottaisitko Harri muuten vastuullesi Tampereen seudun scouttaamisen sopivan paikan suhteen?

Göteborgin tienoon FAD-event ylittänee järjestäjien mukaan tänä vuonna 500:n osallistujan rajan. Onko kukaan menossa?

Hilloo
Viestit: 46
Liittynyt: Ma 02.08.2010 18:51
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja Hilloo » Ke 29.09.2010 15:16

Tampere olisi siinä mielessä hyvä, jos ajattelee täältä savosta tulevansa juna kyydillä niin olisi asema Tampereella eikä olisi ihan älytön matka istua junassa.
Toisaalta sen eventti paikan pitäisi olla sellainen, että kaikki osaa sinne eikä mielestäni mikään eräkorpi ole hyväpaikka. Tampereella esim. joku halli/messukeskus olisi hyvä, mutta se maksaa..

Avatar
Salaneuvos
Viestit: 416
Liittynyt: Pe 11.05.2007 16:02
Paikkakunta: Lempäälä

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja Salaneuvos » Ke 29.09.2010 15:51

Kuulostaa kyllä hienolta idealta Itse kyllä ehdottaisin Tamperetta sen keskeisen sijainnin takia. Olen kyllä valmis myös auttamaan valmisteluissa että saadaan suomeen mega eventti.
Fortuna Favet Fortibus

Avatar
cruice
Viestit: 70
Liittynyt: Ma 26.05.2008 22:44
Paikkakunta: Turku

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja cruice » Ke 29.09.2010 15:54

Forssasta Tammelaan on 10 kilometriä. Onko se paljon vai ei, se on toinen juttu. Jos sitä väliä ei jaksa kävellä asfaltoitua kevyenliikenteen väylää ja ihailla samalla raittiita maisemia, voisi olla mahdollista hankkia laiskoille kermaperseille nonstop bussikuljetus tms. eihän se ole kuin järjestelykysymys.
Kyselin mahdollisia ajankohtia Mustialassa ja niitä oli ensikesälle niukasti. Ensimmäinen vaihtoehto on pitää se toukokuussa, ehkä loppupuolella. Silloin oli tapahtumakalenterissa vielä tilaa, tai sitten heinäkuun 9.-10. päivä, eli siis lauantai-sunnuntai olis myös vielä vapaana. Kuljetuskysymyksistä vielä... Junalla pääsee Humppilaan sekä Tampereen että Turun suunnilta joten kuljetus myös Humppilasta eteenpäin voisi olla järjestettyä, toki normi busseilla/pikavuoroillakin pääsee.
Kätkö päivässä, kaksi parhaassa.

Marjis
Viestit: 432
Liittynyt: Pe 03.04.2009 15:29
Paikkakunta: Lahti

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja Marjis » Ke 29.09.2010 16:19

cruice kirjoitti:Forssasta Tammelaan on 10 kilometriä. Onko se paljon vai ei, se on toinen juttu. Jos sitä väliä ei jaksa kävellä asfaltoitua kevyenliikenteen väylää ja ihailla samalla raittiita maisemia, voisi olla mahdollista hankkia laiskoille kermaperseille nonstop bussikuljetus tms. eihän se ole kuin järjestelykysymys.
Jos tehdään megaeventti, kyllä sen pitäisi olla T1, eli myös liikuntavammaisille sopiva. Ei nyt kovin rakentavaa mielestäni alkaa haukkua ihmisiä laiskoiksi kermaperseiksi jos ei ole halua/kykyä kävellä esim tuota 10 km per suunta. Pitää ottaa huomioon, että se kävellään takaisinkin jos kyytiä ei ole. Tätä tuskin järjestäjätkään alkavat hakea tapahtumalta, että laitetaan ihmisiä kävelemään jopa kymmeniä kilometrejä. (Ja kyllä, minä jaksaisin kävellä tuon kyllä, mutta se ei nyt ollutkaan pointti.)

Tampere on kyllä sijainniltaan kohtuullisen hyvä. Junalla pääsee ainakin kaupunkiin asti. Ja vieressä on myös lentokenttä ulkomaanvieraita ajatellen. Ja olisi pohjoisemmasta Suomestakin lyhyempi ja helpompi matka kulkea kuin Tammelaan.
Eniten kätköilyssä **tuttaa toiset kätköilijät.

Avatar
cruice
Viestit: 70
Liittynyt: Ma 26.05.2008 22:44
Paikkakunta: Turku

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja cruice » Ke 29.09.2010 16:34

No joo, vähän liian kärjistettynä kirjotin, soli puolivitsinä. Ihan oikeesti kyllä tarkoitin tota nonstop bussi-juttua :)
Kätkö päivässä, kaksi parhaassa.

anilliini
Viestit: 21
Liittynyt: Su 18.04.2010 15:24

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja anilliini » Ke 29.09.2010 16:54

Tammela olisi muuten oikein hyvä paikka tällaiselle tapahtumalle (kaunis jne.), mutta kuten jo aikaisemmin mainittu, se ei ole logistiselta sijainniltaan kaikkein paras jos sinne aiotaan saada paljon jengiä. Itselleni henkilökohtaisesti on aivan sama, missä eventti järjestetään, mutta massan saamiseksi paikalle paikan pitää olla todella huolella valittu. Täältä myös ääni Tampereelle!

hippihiiri
Viestit: 69
Liittynyt: Pe 05.01.2007 12:33
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja hippihiiri » Ke 29.09.2010 17:15

Tervehdys Saksanmaalta!

Onpas mukava idea kehitteillä :). Itse olen osallistunut yhteen megaeventtiin Bremenissä ja alla pikaisesti mietittynä muutamia kommentteja asiaan liittyen.

Jos halutaan, että eventtiin osallistuu ulkomaaneläviä, pitäisi paikka olla lähellä lentokentällistä kaupunkia. Käytännössä tämä mielestäni rajaa vaihtoehdot kolmeen: Turku, Helsinki ja Tampere. Näistä kallistun viimeksimainittuun. Syitä on lukuisia. Tampereelle lentää mm. Ryanair ja Air Baltic perinteisen Finnairin lisäksi.
Suomalaisten osallistujien kannalta Tampereelle pääsee kätevästi linja-autolla, junalla ja tietysti myös henkilöautolla. Logistisesti ajatellen Tampere on lähempänä Pohjois-Suomea verrattuna Turkuun ja Helsinkiin. Itse tapahtumapaikka pitäisi olla saavutettavissa julkisilla liikennevälineillä, näin oli Bremenissäkin. En pidä järkevänä, että satoja ihmisiä kuskattaisiin jonkinlaisella erikois-non-stop -kuljetuksella, se maksaa yllättävän paljon. Suosikaamme julkista liikennettä! Ihmiset voivat tulla ja mennä omien aikataulujensa mukaan. En myöskään ole sen kannalla, että ihmisiä kävelytettäisiin kilometrejä tapahtumapaikalle, sillä monilla on perhettä mukana (rattaita yms.).

Osallistujille olisi kohteliasta tarjota erilaisia ja erihintaisia majoitusvaihtoehtoja: hotellimajoitusta, hostelli/retkeilymajamajoitusta sekä leirintäaluetta, mikäli tapahtuma järjestetään lämpimään aikaan. Näitä kaikkia löytyy Tampereelta. Lisäksi Tampereella on paljon kätköilijöitä, jotka varmaankin mieluusti majoittavat kanssakätköilijöitä tapahtuman ajaksi, eikö niin :wink:? Kannattaa myös tarkistaa muiden massatapahtumien aikoja (hotellit ehkä täynnä jne.) ja aikatauluttaa mahdollinen megaevent niiden mukaan.

Voisin kuvitella, että ulkomailta saapuvat ihmiset viettävät tapahtumakaupungissa vähintään pari yötä. Tästä syystä pitäisi paikan tarjota tarpeeksi kätköjä haettavaksi. Ainakin Bremenissä kätköjä on runsaasti ja niillä oli silti ruuhkaa kyseisen viikonlopun aikana. Hauskaahan se oli, kun jatkuvasti törmäili erimaalaisiin kätköilijäkollegoihin :lol:. Muutama kymmenen kätköä ei yksinkertaisesti riitä esimerkiksi viidellesadalle ihmiselle.

Tässä muutamia ajatuksia, kirjoittelen myöhemmin lisää, jos tulee jotain mieleen. Suosittelen, että tulevat järjestäjät kävisivät jossakin megaeventissä haistelemassa tuulia ja järjestelyasioita, jos vain siihen on mahdollisuus. Kannattaa myös varmistaa, mitä tällaisen tapahtuman järjestäminen vaatii (tarvitaanko ensiapusuunnitelma, järjestysmiehiä tms.). Itse en noista asioista tiedä.

-- Lisäys --
Ainiin, Bremenin eventin hinta oli 16 euroa per tiimi (nousi 18 euroon tietyn päivämäärärajan jälkeen). Hintaan kuului Harjuksen mainitsemat pari kulkevaista (toinen Garminin sponsoroima, muistankohan oikein?), PET-putkilo (oletan, että oli paikallisen geokätkötavaraa myyvän kaupan sponsoroima), nimilappu ja t-paita tapahtuman painatuksella. Lisähintaan sai tilata lisäkulkevaisia. Ruokaa ja juomaa hintaan ei kuulunut, mutta niitä sai ostaa paikan päältä.

Mukavaa megaeventtiä odotellen,
hippihiiri :P
Viimeksi muokannut hippihiiri, Ke 29.09.2010 17:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Tilhet
Viestit: 741
Liittynyt: Ma 05.10.2009 21:29

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja Tilhet » Ke 29.09.2010 17:21

Tätä paikkakuntaäänestystä on hyvä jatkaa. Tampereen suunnalta toivoisi myös konkreettisia paikkaehdotuksia. Kakun saisi puoliksikin, jos tammelassa pidettäisiin suunnittelumiitti.

Tilhet
Viestit: 741
Liittynyt: Ma 05.10.2009 21:29

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja Tilhet » Ke 29.09.2010 17:36

Kuin hippihiiren erinomaiset kommentit vasta äsken. Kätkömäärä on aika vastaansanomaton argumentti. Bremen-kävijöiltä olisi kiva saada pitempiäkin kertomuksia.

Avatar
Diksi
Viestit: 425
Liittynyt: Su 15.08.2010 21:09

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja Diksi » Ke 29.09.2010 18:51

Tampere saa täältäkin suunnalta kannatusta!
Pääsee lentäen, junalla joka suunnasta hyvät yhteydet, bussit kulkee, runsaasti majoituskapasiteettiä, runsaasti kätköjä ja varmaan sopivia paikkokin löytyy.

Minkäslaisissa paikoissa tuommoisia megaeventtejä yleensä vietetään? Ei ole moisista kokemusta :) Ja minkä kokoisesta osallistujamäärästä puhutaan? Alentaanko varailemaan pirkkahallia, noh vitsi vitsinä. Ensimmäinen mikä tulee mieleen on leirintäalue ja sehän olisi siis Härmälän leirintäalue: http://www.suomicamping.fi/
Kohtuullisen keskeisellä paikalla, 111 kappaletta kohtuuhintaisia 2-5 hengen mökkejä, alueella parikymmentä hotellihuonetta 1-2hlö (keskustassa runsaasti lisää), toki normaali asuntoauto yms telttamahdollisuus tosisisseille, bussit kulkee suoraan keskustaan. Lisäksi alueella kahvila-pizzeria (50 paikkaa sisällä + 50 terassilla), toinenkin ravintola ja tietty pari saunaa. Kaikki kauniissa paketissa järven rannalla. Ajankohta olisi oltava kylläkin 1.6. - 22.8.2010 välillä. Toisaalta jos koittaisi sopia just ennen tota tai pari päivää tuon jälkeen, niin varmaan saisi koko alueen käyttöön :)

Jos joku vähän tarkentaisi minkälaista paikkaa etsiskellään eventtipaikaksi, niin voin pähkäillä muitakin vaihtoehtoja...

Avatar
Diksi
Viestit: 425
Liittynyt: Su 15.08.2010 21:09

Re: Tehdään mega event -11!

Viesti Kirjoittaja Diksi » Ke 29.09.2010 19:09

Hmmm... lueskelin juuri uusiksi koko ketjun ja alkoi tosiaan vaikuttamaan, että pitääkö tosiaan sitä Pirkkahallia alkaa suunnittelemaan, kun meinaan puhuttiin 3000 kätköiljästä joissan eventissä ja 500 Göteborgissa vai miten se meni... Tietty Suomeen ei todennäköisesti ihan tuollaisia määriä eksy. Mutta enivei, vaikka ei edes tuo 500 raja menisi rikki, niin ei ole kovin montaa kaupunkia Suomessa, joka sellaisen määrän majoittaa.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “MEGA Finland 2011”