Toiveet julkaisuajankohdista

Suomen geokätkötarkastajien ohjeita, tiedotteita ja muita paimenkirjeitä
Avatar
El-ahrairah
Viestit: 19
Liittynyt: Ma 11.06.2012 11:49
Viesti:

Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja El-ahrairah » To 21.04.2016 20:06

Olemme päättäneet olla jatkossa toteuttamatta kätkön piilottajien esittämiä toiveita julkaisuajankohdista. Tämän teemme tehostaaksemme kätköjen tarkastamista. Tähän asti olemme Suomessa hyvää hyvyyttämme pyrkineet toteuttamaan toiveita mahdollisuuksien mukaan, mutta nyt toiveiden määrä on lähtenyt käsistä ja alkanut häiritä muiden kätköjen käsittelyä.

Aiemmin oli mukava silloin tällöin toteuttaa esimerkiksi syntymäpäiviin tai hääjuhliin liittyviä toiveita julkaisuajankohdista, mutta nykyään todella monessa tarkastusjonoon tulevassa kätkössä on toive jopa kellontarkasta julkaisusta, milloin mistäkin syystä. Pahimmillaan julkaisuajankohtaa toivotaan sen takia, ettei joku tietty kätköilijä ehtisi hakemaan kätköä ensimmäisenä.

Kätkötarkastusta tehdään vapaaehtoistyönä palkkatyön ja muiden arjen kiireiden ohella, eikä meillä ole aina mahdollisuutta olla painamassa julkaisunappia haluttuina ajankohtina. Toivottua julkaisuajankohtaa odottavat kätköt roikkuvat jopa viikkoja tarkastusjonossa häiriten muiden kätköjen käsittelyä.

Toteutumatta jääneet toiveet ovat myös aiheuttaneet turhaa hammasten kiristelyä kun on piilottaja on olettanut, että kaikki toiveet pystytään toteuttamaan.

Jatkossa oletamme, että tarkastusjonoon tulevat kätköt ovat julkaistavissa heti (pl. selkeästi merkityt saturaatiotarkastukset). Jos kätkössä on toive myöhäisemmästä julkaisusta niin palautamme kätkön jonosta ja pyydämme lähettämään sen uudestaan, kun kätkö on valmis julkaistavaksi.

Keväisin kätköilyterveisin,

Suomen kätkötarkastajat :)

Zergei
Viestit: 440
Liittynyt: Su 06.12.2015 21:35

Re: Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja Zergei » To 21.04.2016 20:34

Vaikuttaa ihan selkeältä. :D Jos kuitenkin haluaa varmistua, että esim. joku sarja (polku tms.) julkaistaan samoihin aikoihin eikä viikkojen viiveellä kun joku osanen ei menekään esim. saturaatiosäännösten läpi, niin tulisiko kaikille sarjan osille sitten suorittaa saturaatiotarkastus ennen oikeaa julkaisujonoon tööttäystä? Ettei kävisi niin, että vaikka jonkun polun osa 5 jää muiden osien julkaisuhetkellä uupumaan ja sen pääsee hakemaan vasta kun kätkön tekijä on muuttanut purkkia ja tarkastaja on käyttänyt kumileimaisintaan?

Avatar
El-ahrairah
Viestit: 19
Liittynyt: Ma 11.06.2012 11:49
Viesti:

Re: Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja El-ahrairah » To 21.04.2016 20:55

Zergei kirjoitti:Vaikuttaa ihan selkeältä. :D Jos kuitenkin haluaa varmistua, että esim. joku sarja (polku tms.) julkaistaan samoihin aikoihin eikä viikkojen viiveellä kun joku osanen ei menekään esim. saturaatiosäännösten läpi, niin tulisiko kaikille sarjan osille sitten suorittaa saturaatiotarkastus ennen oikeaa julkaisujonoon tööttäystä? Ettei kävisi niin, että vaikka jonkun polun osa 5 jää muiden osien julkaisuhetkellä uupumaan ja sen pääsee hakemaan vasta kun kätkön tekijä on muuttanut purkkia ja tarkastaja on käyttänyt kumileimaisintaan?
Hyvä kysymys! Tässä on kyse vain ajankohdan toivomisesta, eli samanaikaisia julkaisuja voi edelleen toivoa ja niitä pyritään mahdollisuuksien mukaan tekemään. Toiveita sarjan yhdenaikaisen julkaisun ajankohdasta ei kuitenkaan huomioda, vaan julkaisuajankohdaksi tulee se hetki kun kaikki sarjan kätköt on ehditty käydä läpi ja tarkastajalla on aikaa julkaista koko sarja.

El-ahrairah

Laurenzia79
Viestit: 31
Liittynyt: Ti 28.05.2013 15:27

Re: Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja Laurenzia79 » To 21.04.2016 21:15

Kiitos selkeästä pelisääntöjen esiintuomisesta :)


Semmoista tarkennusta kysyisin että yksi kätköni on alueella jolla ei toivota liikkumista ilta/yöaikaan ja tottakai kätkötarkastukseen pyysin että julkaisu olisi päivällä juuri se vuoksi (ja laitoin jonoon päiväsaikaan).

Onko tälläisten huomioiminen jatkossa mitenkään mahdollista?

cliqS
Viestit: 44
Liittynyt: To 05.12.2013 9:14

Re: Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja cliqS » To 21.04.2016 21:33

Kysymys tarkastajien työkaluista:

Onko tosiaan niin että ei ole minkäänlaista automatiikkaa julkaisemisessa vaan aina on ollut joku tarkastaja "painamassa nappia" kun kätkö julkaistaan. Jos tosiaan näin niin uusi linjaus on todella ymmärrettävää mutta luulisi että suuri sammakko voisi tarjota paremmat työkalut tarkastajille...

Avatar
stebu
Viestit: 612
Liittynyt: Pe 02.11.2007 0:25
Paikkakunta: Vantaa

Re: Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja stebu » Pe 22.04.2016 0:20

cliqS kirjoitti:Kysymys tarkastajien työkaluista:

Onko tosiaan niin että ei ole minkäänlaista automatiikkaa julkaisemisessa vaan aina on ollut joku tarkastaja "painamassa nappia" kun kätkö julkaistaan. Jos tosiaan näin niin uusi linjaus on todella ymmärrettävää mutta luulisi että suuri sammakko voisi tarjota paremmat työkalut tarkastajille...
Minusta tuntuu, että suuri sammakko loikkii vähän sinne sun tänne eikä osaa viedä mitään hommaa kunnolla päätökseen.
-stebu

Avatar
Suhina
Viestit: 91
Liittynyt: Ke 27.08.2014 10:17

Re: Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja Suhina » Pe 22.04.2016 7:34

Ymmärrän hyvin tarkastajien toiveen ja kannatan tuota sääntöä.
Varsinkin nyt keväällä, kun julkaisujen määrä on näköjään taas lähtenyt huimaan nousuun.
On oikein hyvä, että nämä ohjeet annetaan täällä, mutta miten tieto saadaan niille kätköttäjille, jotka eivät tätä keskustelupalstaa seuraile?
Suhina :?: - ihan metsässä

Avatar
sikajack
Viestit: 248
Liittynyt: La 23.12.2006 15:44
Paikkakunta: Turku

Re: Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja sikajack » Pe 22.04.2016 7:36

Laurenzia79 kirjoitti:Semmoista tarkennusta kysyisin että yksi kätköni on alueella jolla ei toivota liikkumista ilta/yöaikaan ja tottakai kätkötarkastukseen pyysin että julkaisu olisi päivällä juuri se vuoksi (ja laitoin jonoon päiväsaikaan). Onko tälläisten huomioiminen jatkossa mitenkään mahdollista?
Tarkastajat tuppaavat olemaan leipätyössään päiväsaikaan ... Itse harkitsisin tarkkaan, onko purkkia ensinkään syytä viedä sellaiseen paikkaan jossa ei saisi liikkua 24/7. Kätkökuvauksen tekstejä kun ei näinä paperittoman kätköilyn kulta-aikoina oikein enää jaksella lukea ...
//geonovice sikajack

Laurenzia79
Viestit: 31
Liittynyt: Ti 28.05.2013 15:27

Re: Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja Laurenzia79 » Pe 22.04.2016 8:27

sikajack kirjoitti:
Laurenzia79 kirjoitti:Semmoista tarkennusta kysyisin että yksi kätköni on alueella jolla ei toivota liikkumista ilta/yöaikaan ja tottakai kätkötarkastukseen pyysin että julkaisu olisi päivällä juuri se vuoksi (ja laitoin jonoon päiväsaikaan). Onko tälläisten huomioiminen jatkossa mitenkään mahdollista?
Tarkastajat tuppaavat olemaan leipätyössään päiväsaikaan ... Itse harkitsisin tarkkaan, onko purkkia ensinkään syytä viedä sellaiseen paikkaan jossa ei saisi liikkua 24/7. Kätkökuvauksen tekstejä kun ei näinä paperittoman kätköilyn kulta-aikoina oikein enää jaksella lukea ...
Tottakai tätä asiaa tuli harkittua hyvin tarkkaan ja päätös tehtiin tietoisesti. Se ei kuitenkaan ollut kysymykseni aaihe, ja kuuluu toiseeen ketjuun tykkänään.

Ymmärrän hyvin päivätyön merkityksen ja haitan kätköilyharrastukselle (;):P), mutta kysyin nyt silti tätä, koska olen huomannut että kätköjä on julkaistu myös muutenkin kuin öisin.


Ja olen erittäin kiitollinen tarkasstajille jotka amahdollistavat tämän harrastuksen ja tämän harrastuksen johdonmukaisuuden.

vyznev
Viestit: 14
Liittynyt: Ma 22.06.2015 15:50

Re: Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja vyznev » Pe 22.04.2016 12:22

El-ahrairah kirjoitti:Jatkossa oletamme, että tarkastusjonoon tulevat kätköt ovat julkaistavissa heti (pl. selkeästi merkityt saturaatiotarkastukset). Jos kätkössä on toive myöhäisemmästä julkaisusta niin palautamme kätkön jonosta ja pyydämme lähettämään sen uudestaan, kun kätkö on valmis julkaistavaksi.
Varmistaisinpa vielä, että jos nyt kuitenkin haluaisin maksimoida todennäköisyyden, että kätköni tulee julkaistua esim. tietyn vuorokauden aikana, niin suositeltavin menettely lienee siis nykyään:
  • varata kätkötunnus reilusti etukäteen, vaikka heti kun keksin kätköidean, jotta pääsen myöhemmin kiilaamaan julkaisujonon kärjille,
  • tarkistuttaa saturaatio ja tehdä itse kätkö sivuineen valmiiksi hyvissä ajoin etukäteen, ja
  • näpäyttää kätkö tarkastettavaksi tasan keskiyöllä toivotun julkaisupäivän alkaessa, ja toivoa, ettei kaikilla tarkastajilla ole juuri seuraavien 24 tunnin sisään parempaa tekemistä? :D

Avatar
sikajack
Viestit: 248
Liittynyt: La 23.12.2006 15:44
Paikkakunta: Turku

Re: Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja sikajack » Pe 22.04.2016 12:34

vyznev kirjoitti:
  • varata kätkötunnus reilusti etukäteen, vaikka heti kun keksin kätköidean, jotta pääsen myöhemmin kiilaamaan julkaisujonon kärjille,
  • tarkistuttaa saturaatio ja tehdä itse kätkö sivuineen valmiiksi hyvissä ajoin etukäteen, ja
  • näpäyttää kätkö tarkastettavaksi tasan keskiyöllä toivotun julkaisupäivän alkaessa, ja toivoa, ettei kaikilla tarkastajilla ole juuri seuraavien 24 tunnin sisään parempaa tekemistä? :D
Jep. Tuolla systeemillä homma voisi onnistua ... :D
//geonovice sikajack

Avatar
Barbit
Viestit: 185
Liittynyt: To 12.12.2013 9:30
Paikkakunta: Helsinki

Re: Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja Barbit » Pe 22.04.2016 14:10

sikajack kirjoitti:
vyznev kirjoitti:
  • varata kätkötunnus reilusti etukäteen, vaikka heti kun keksin kätköidean, jotta pääsen myöhemmin kiilaamaan julkaisujonon kärjille,
  • tarkistuttaa saturaatio ja tehdä itse kätkö sivuineen valmiiksi hyvissä ajoin etukäteen, ja
  • näpäyttää kätkö tarkastettavaksi tasan keskiyöllä toivotun julkaisupäivän alkaessa, ja toivoa, ettei kaikilla tarkastajilla ole juuri seuraavien 24 tunnin sisään parempaa tekemistä? :D
Jep. Tuolla systeemillä homma voisi onnistua ... :D
Varmaan nopeiten saa kätkön julkaistua siten, että laittaa sen suoraan julkaisujonoon ja toivoo, että saturaatiot on kohdillaan :D.
Ainakin itse huomannut, että ihka uusi kätkö jossa kysynyt saturaatiotarkistusta. Siihen saa vastauksen tarkastajilta heti tai ainakin saman vuorokauden aikana.

Sen jälkeen kun on kaikki kunnossa ja laittaa kätkön julkaisujonoon saattaa kestää kauankin. Ei vaikuta vaikka kätkötunnus olisi kuinka vanha. Uudempia menee ohi. Esim. talvella julkaisujonossa lähes viikon ja kesällä kolmisen viikkoa.

Avatar
tsahkali
Viestit: 332
Liittynyt: Ti 04.11.2014 11:06

Re: Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja tsahkali » La 23.04.2016 10:56

Barbit kirjoitti: Varmaan nopeiten saa kätkön julkaistua siten, että laittaa sen suoraan julkaisujonoon ja toivoo, että saturaatiot on kohdillaan :D.
Ainakin itse huomannut, että ihka uusi kätkö jossa kysynyt saturaatiotarkistusta. Siihen saa vastauksen tarkastajilta heti tai ainakin saman vuorokauden aikana.
Sen jälkeen kun on kaikki kunnossa ja laittaa kätkön julkaisujonoon saattaa kestää kauankin. Ei vaikuta vaikka kätkötunnus olisi kuinka vanha. Uudempia menee ohi. Esim. talvella julkaisujonossa lähes viikon ja kesällä kolmisen viikkoa.
En ihan ymmärtänyt... Minusta 'jono' on sellainen, jota täytetään toisesta ja puretaan toisesta päästä. Jos laitan tyhjien korien jonoon yhden täysinäisen, niin miksi joku vetäisi sen täyden sieltä sivuun ja laittaisi takaisin joskus myöhemmin??

Zergei
Viestit: 440
Liittynyt: Su 06.12.2015 21:35

Re: Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja Zergei » La 23.04.2016 11:06

tsahkali kirjoitti:En ihan ymmärtänyt... Minusta 'jono' on sellainen, jota täytetään toisesta ja puretaan toisesta päästä. Jos laitan tyhjien korien jonoon yhden täysinäisen, niin miksi joku vetäisi sen täyden sieltä sivuun ja laittaisi takaisin joskus myöhemmin??
En tiedä millainen tämä legendaarinen Julkaisujono käytännössä on, mutta voihan olla että osa on vain nopeampi käsitellä välistä pois kun toiset vaativat enemmän aikaa. Edelleen tarkastajat kun ovat vapaaehtoisia niin siinä voi olla jotain ajankäytöllisiä rajoituksia.

Avatar
El-ahrairah
Viestit: 19
Liittynyt: Ma 11.06.2012 11:49
Viesti:

Re: Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja El-ahrairah » La 23.04.2016 12:05

Zergei kirjoitti: En tiedä millainen tämä legendaarinen Julkaisujono käytännössä on, mutta voihan olla että osa on vain nopeampi käsitellä välistä pois kun toiset vaativat enemmän aikaa. Edelleen tarkastajat kun ovat vapaaehtoisia niin siinä voi olla jotain ajankäytöllisiä rajoituksia.
Kätköt otetaan Geocaching.com:n ohjeen mukaan käsittelyyn GC-koodin mukaisessa järjestyksessä ja julkaistaan heti kun ne ovat julkaistavassa kunnossa.

Jos kätkö vaatii lisäselvityksiä, niin se jää tarkastajan omaan jonoon odottamaan piilottajan vastausta tai korjausta. Yhteisen julkaisujonon lisäksi jokaisella tarkastajalla on oma henkilökohtainen työjono, jossa ovat tarkastuksen alla olevat kätköt. Jokainen tarkastaja käsittelee ensisijaisesti omaa jonoaan ja ottaa yhteisestä jonosta uusia kätköjä tarkastukseen kun aiemmin aloitetut on hoidettu.

Tästä syystä lopullinen julkaisujärjestys ei aina vastaa GC-koodin järjestystä. "Uudemmat koodit menevät ohi" -tapauksissa näiden uudemmalla koodilla olevien kätköjen käsittely on ehditty aloittaa ennen kuin vanhemmalla koodilla oleva kätkö on laitettu julkaisujonoon.

El-ahrairah

Avatar
tsahkali
Viestit: 332
Liittynyt: Ti 04.11.2014 11:06

Re: Toiveet julkaisuajankohdista

Viesti Kirjoittaja tsahkali » Ma 25.04.2016 13:58

Siinähän se oli, selkeästi.

Lukittu

Palaa sivulle “Tarkastajien palsta”