Geokätköjen julkaisu Suomessa

Suomen geokätkötarkastajien ohjeita, tiedotteita ja muita paimenkirjeitä
Avatar
mikko&sira
Viestit: 461
Liittynyt: La 06.01.2007 10:35
Paikkakunta: Espoo

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja mikko&sira » Pe 01.11.2013 22:30

Juu, kaikki neljä julkaisee kätköjä aina kun sille työlle aikaa ja energiaa riittää. On hyvä muistaa, että tämä on vapaaehtoistyötä ja tarkastusjonon parissa vietetty aika on pois jostain muusta.
Jos kalenteriin osuu viikon työmatka (kuten itselläni tällä viikolla, tulin juuri kotiin) tai jotain muuta normaalielämän mukanaan tuomaa puuhaa niin tarkastaminen jää kakkossijalle.
Ja joskus on mukavaa ehtiä myös kätköille, tosin itse sain kuluneella viikolla työt ja huvit hyvin yhdistettyä.

Jostain syystä uusien kätköjen ilmestyminen ei ole juurikaan laantunut kesästä vaan jonoon tulee kaiken aikaa uusia kätköjä ennätysytahtiin. Tällaista syksyä ei ole aiemmin julkaisutoiminnassa ollut.
Sekin luonnollisesti hidastaa kätköjen läpimenoaikaa. Kuitenkin pyrimme edelleen pitämään kiinni siitä, että kätkö otetaan käsittelyyn noin viikon sisällä siitä kun se on jonoon putkahtanut.

Terveisin mikko&sira aka Stratowius
Maailma on erilainen geokätköilijän silmin.

marko77
Viestit: 311
Liittynyt: Ti 03.06.2008 14:27
Paikkakunta: Nastola
Viesti:

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja marko77 » La 02.11.2013 8:10

Stratowius puhui asiaa. Geokätköjen kanssa touhuaminen on kyllä hauskaa, mutta on muistettava se oikeakin elämä - niin haksun kuin tarkastajienkin (meillä muilla sitä ei välttämättä ole). Yhtä vapaaehtoista on myös kätköjen tekeminen. Täytyy nostaa hattua, että eräät paikalliset ovat jaksaneet puurtaa purkkien parissa monta tuntia - elämästään huolimatta. Tuloksena meille muille ovat mahtavasti kyhätyt purkit. Hiljaiseksi vetää niin haksun, tarkastajien kuin purkittajien duuni. Respect! :)
"Minä haluan tietää, miksi kauan sitten sä et palannutkaan
Pian kadotin suunnan, helppo polku kaltevana vietti mutkaan"

janskupansku
Viestit: 29
Liittynyt: Su 31.07.2011 7:19

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja janskupansku » La 02.11.2013 8:59

Arvokasta työtä tarkastajat tekevät, se on kyllä myönnettävä. Näin tavallisen kätköilijän näkökulmasta hyvin niitä jemmoja tulikin eilen ulos. Syy miksi otin asian esille oli se että meidän vaivalla tekemämme jemma oli tavallaan ajankohtainen, ja halusin näin tuoda esille huoleni sen käsittelystä.

Kiitos tarkastajille tekemästänne työstä.

Avatar
Maitomies
Viestit: 642
Liittynyt: To 17.11.2011 21:13
Paikkakunta: Hattula
Viesti:

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja Maitomies » La 02.11.2013 9:15

Ajankohtaisten ja tiettyyn ajankohtaan toivottavien jemmojen julkaisujen kanssa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Eli jemma ajoissa jonoon ja Tarkastajalle viestiä ja toivomusta, niin mahdollisuuksien mukaan koittavat toiveiden mukaan toimia. Tällöinkin toki juurikin se että ovat vapaaehtoisia voi aiheuttaa sitä että aivan toiveiden mukaan ei onnistu, mutta oman kokemuksen mukaan hienosti noissakin yhteistyö pelaa.
Mielenkiinnolla myös tuota seuraillut että julkaisujen tahti ei ole samaan malliin nyt syksyllä hiljentynyt kuin edellisinä syksyinä tätä harrastellessani. Eli mukavasti hommia riittää tarkastajilla ja niiden uusien jemmojen etsijöillä ... :wink:
- Maitomies -
Onnellinen ihminen kulkee usein vakaasti polkua, jota tuhat onnetonta väittää vääräksi.
https://maitomies.wordpress.com
https://www.facebook.com/geo.maitomies

andymckoira
Viestit: 97
Liittynyt: Ma 02.01.2012 12:17

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja andymckoira » La 02.11.2013 15:42

Tietämättömänä pitä kysyä sellaista, että kun tekee kätkökuvausta ja lopussa on viestikenttä tarkastajalle, niin välittyykö tuo viesti jos ei ruksita valmiina julkaisuun kohtaa? Vai meneekä viesti vasta silloin kun sen ilmoittaa täysin valmiiksi?

Avatar
mikko&sira
Viestit: 461
Liittynyt: La 06.01.2007 10:35
Paikkakunta: Espoo

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja mikko&sira » La 02.11.2013 17:27

Viesti ei varsinaisesti välity tarkastajille missään vaiheessa vaan näkyy kuvaussivulla tarkastajalle silloin kun hän sen avaa.
Viesti näkyy myös silloin kun kuvausta ei ole ruksitettu valmiiksi julkaisuun. Tosin silloin kuvaus ei näy tarkastusjonossa.
Näihin törmää mm. saturaatiotarkastuksen yhteydessä kun samalle tontille on suunnitteilla useampi kätkö samaan aikaan.
Silloin siis tarkastaja näkee myös keskeneräiset kätköt sekä niiden mahdolliset Reviewer notet.

Muistutukseksi vielä, että Review noteen voi kirjoitella tarkastuksen kannalta oleellisia asioita ja vaikka selvittää mysteerin luonnetta. Ne kaikki arkistoituvat julkaisuhetkellä eikä niitä sen jälkeen muut pääse lukemaan.

Yksi tärkeä seikka, joka kannattaa aina mainita on se, että miten kätkön huolto on järjestetty jos kätkö on kaukana kotoa. Tuo nopeuttaa oleellisesti julkaisua kun ei tuota seikkaa tarvitse erikseen tiedustella.
Toinen on mahdolliset lupa-asiat (maanomistajalta, rakennuksen omistajalta, luonnonsuojelualueet yms.)
Mitä enemmän notessa on asioita selvitetty valmiiksi, auttaa ja nopeuttaa se julkaisua.
Maailma on erilainen geokätköilijän silmin.

andymckoira
Viestit: 97
Liittynyt: Ma 02.01.2012 12:17

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja andymckoira » La 02.11.2013 17:32

Kiitos tiedoista, tämä valaisi!
mikko&sira kirjoitti:Viesti ei varsinaisesti välity tarkastajille missään vaiheessa vaan näkyy kuvaussivulla tarkastajalle silloin kun hän sen avaa.
Viesti näkyy myös silloin kun kuvausta ei ole ruksitettu valmiiksi julkaisuun. Tosin silloin kuvaus ei näy tarkastusjonossa.
Näihin törmää mm. saturaatiotarkastuksen yhteydessä kun samalle tontille on suunnitteilla useampi kätkö samaan aikaan.
Silloin siis tarkastaja näkee myös keskeneräiset kätköt sekä niiden mahdolliset Reviewer notet.

Muistutukseksi vielä, että Review noteen voi kirjoitella tarkastuksen kannalta oleellisia asioita ja vaikka selvittää mysteerin luonnetta. Ne kaikki arkistoituvat julkaisuhetkellä eikä niitä sen jälkeen muut pääse lukemaan.

Yksi tärkeä seikka, joka kannattaa aina mainita on se, että miten kätkön huolto on järjestetty jos kätkö on kaukana kotoa. Tuo nopeuttaa oleellisesti julkaisua kun ei tuota seikkaa tarvitse erikseen tiedustella.
Toinen on mahdolliset lupa-asiat (maanomistajalta, rakennuksen omistajalta, luonnonsuojelualueet yms.)
Mitä enemmän notessa on asioita selvitetty valmiiksi, auttaa ja nopeuttaa se julkaisua.

Avatar
mandello
Viestit: 56
Liittynyt: Pe 25.12.2009 18:37

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja mandello » La 15.02.2014 21:43

Tunti ilmoituksesta julkaisuun -huikean nopea palvelu, siitä kiitos tarkastajille! Hyvä että ehti saunassa käydä...

Black_Island
Viestit: 294
Liittynyt: Ma 22.12.2008 18:18

Re: Uusi ohjeistus reittipisteiden merkinnästä

Viesti Kirjoittaja Black_Island » Su 04.05.2014 0:38

El-ahrairah kirjoitti:
Marjis kirjoitti:Mitenkäs haasteet, jotka on mysteereitä ja purkki on juuri niissä koordinaateissa? Ei kai niihin tarvi tehdä mitään...?
Kun kätköpurkki on kätkökuvauksen koordinaateissa, niin silloin riittää Final Location -reittipiste joka siellä pitäisi jo ollakin.

El-ahrairah
No kyllä piti lisätä "reference point" nimeltään alkupiste, jossa sanottiin (kolmannen kerran), että "täällä on siis todellakin se kätkö".

No, se siitä ja säännöt on säännöt, mutta ihmettelen, että miksi yhtäkkiä julkaisujono on yli viikon pitkä? Ei siis ole mitään haastetta tulossa, vaan ihan peruskätkö, mutta ennen nuo on sentään viikon sisällä julkaistu. Nyt on la 3.5. tullut 3 kätköä, pe 2.5. ei yhtään ja to 1.5. vain muutama, vaikka julkaisujonossa on taatusti useampi.

Ihan nyt vaan uteliaisuuttani kysyn, että mikä tässä kestää? Ja ei toki tarkastajien ole pakko vastata ja todellakin arvostan vapaaehtoista työtänne, mutta alkoi nyt vaan ihmetyttää, että miksi ei tule uusia kätköjä, vaikka jonossa on vaikka kuinka monta :)

Ylläpidon siirtämä toiseen viestiketjuun koska pääosa viestin sisällöstä koski ennemminkin tätä ketjua.

Elastul
Viestit: 31
Liittynyt: To 23.08.2012 19:16

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja Elastul » Su 04.05.2014 6:24

Niinpä. Vaikka onkin vapaaehtoishommia, niin silti se edellyttää, että niitä tehdään kun on kerta siihen ryhtynyt :?

Rampsu
Viestit: 59
Liittynyt: To 25.08.2011 12:11
Paikkakunta: Rautajärvi
Viesti:

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja Rampsu » Su 04.05.2014 7:28

Ei maailma siihen kaadu jos kätköjen julkaisussa on pieni tauko.
Itsekkin teen vapaaehtoishommia nettipuolella niin ne tehään kun jää muuta aikaa, ei joka ilta väkisin vääntämällä.

reviewmaster
Viestit: 10
Liittynyt: To 28.02.2013 19:30

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja reviewmaster » Su 04.05.2014 8:02

Tällähetkellä valitettavasti tarkastajat ovat tosiaan toisaalla. Osa on hakemassa uusia ideoita juurikin tarkastuksiin ja osalla elämäntilanne on juuri tällä hetkellä sellainen, ettei kätköjen julkaisu onnistu kovin hyvin. Palaamme kuitenkin ensiviikolla toivottavasti hieman virkistyneenä, ja innolla julkaisujonossa olevien satojen kätköjen kimppuun. Kärsivällisyyttä toivomme.

Terveisin
reViewmaster

Avatar
shjallis
Viestit: 11
Liittynyt: Ma 31.05.2010 12:31

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja shjallis » Su 04.05.2014 8:14

Kiitos vastauksesta reViewmaster! Itsekin olen ihmetellyt miksi kätköni vain lojuu jonossa eikä julkaisuja tipu enää samaan tahtiin kuin ennen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta eikö tällaisissa tilanteissa kannattaisi postata mahdollisimman pian vaikka joku parin rivin tiedote aiheesta tänne? Koska moni kuitenkin odottaa että GCn sivuilla mainittu 'sesonkiaika, tarkastajat ottavat kuitenkin kätkösi käsittelyyn 7:ssä päivässä' pitäisi suurinpiirtein paikkansa. Joka tapauksessa hyvää työtä teiltä kaikilta! Jaksamista vapaaehtoistyössänne, samoin kuin toki elämässä muutenkin :)

Elastul
Viestit: 31
Liittynyt: To 23.08.2012 19:16

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja Elastul » Su 04.05.2014 8:22

Kannattaisiko tarkastajien määrää lisätä? Vai onko nykyinen määrä vielä riittävä? Varsinkin näin "sesonki" aikana. :?:

Marjis
Viestit: 432
Liittynyt: Pe 03.04.2009 15:29
Paikkakunta: Lahti

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja Marjis » Su 04.05.2014 8:25

Oliskohan tällä jotain tekemistä tarkastajien hiljaisuudella: http://coord.info/GC4P8G9 :wink:

Ei viikon jono ole mielestäni mitenkään pitkä. Porukka on vain liian tottuneita siihen, että esim talvisin purkit tupsahtaa ihan samantien. Voi vaan käydä niin, että purkkeja on jonossa todella paljon kerralla kun ihmiset innostuneet tekemään niitä, voi olla että siellä on paljon selvittelyä ja lisätietopyyntöjä vaativia jolloin niihin menee enemmän aikaa kuin selvää kauraa oleviin ja voi olla niin että tarkastajat nyt vain sattuvat olemaan muualla. Kas kun heillä on muutakin elämää.

Viikko on lyhyt aika.
Eniten kätköilyssä **tuttaa toiset kätköilijät.

ibis64
Viestit: 110
Liittynyt: Su 08.12.2013 21:22

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja ibis64 » Su 04.05.2014 16:37

ihmetellyt myös onko jotain "häikkää" kun jonoon laitettu 23.4-14 mutta eiköhän se sieltä taas tupsahda joku kaunis päivä :D

andymckoira
Viestit: 97
Liittynyt: Ma 02.01.2012 12:17

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja andymckoira » Su 04.05.2014 18:20

Tuohon kätköjen tarkastukseen kun saisi sellaisen toiminnon, että tarkastaja suorittaa tarkastuksen, mutta kätköntekijä sitten tekee lopullisen julkaisun tarkastetulle kätkölle. Jos kätkökuvausta muuttaisi tarkastuksen jälkeen se palautuisi takaisin tarkastajalle, joten mitään vilunkia ei siinä välissä pystyisi tekemään. Tuolla kätköntekijän oikeudella vapauttaa julkaisuun voisi paremmin tähdätä esim. miittipaikalle ja ajankohtaan tarkoitettujen kätköjen ilmestymistä.
Viimeksi muokannut andymckoira, Su 04.05.2014 18:47. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Visuri
Viestit: 14
Liittynyt: Ti 31.03.2009 22:49

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja Visuri » Su 04.05.2014 18:25

Lue viisi postia ylöspäin? Elkää hötkyilkö, ihmisiä julkasijatkin on ja palaa varmasti sorvin ääreen kun joutaa.

Avatar
mikko&sira
Viestit: 461
Liittynyt: La 06.01.2007 10:35
Paikkakunta: Espoo

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja mikko&sira » Ma 05.05.2014 19:42

Elastul kirjoitti:Niinpä. Vaikka onkin vapaaehtoishommia, niin silti se edellyttää, että niitä tehdään kun on kerta siihen ryhtynyt :?
Älkää olko huolissanne, tehdään kun keretään. Ihan joka päivä me ei olla 24h päivystämässä julkaisujonoa, joten pieniä taukoja saattaa tulla.
Jännä havaita, että kun parina päivänä julkaisu hieman tökkii, se huomataan heti, mutta kun toisella kertaa julkaistaan parisataa kätköä samana päivänä sitä ei huomaa kukaan :D

Terveisn Mikko aka Stratowius
Maailma on erilainen geokätköilijän silmin.

Avatar
shjallis
Viestit: 11
Liittynyt: Ma 31.05.2010 12:31

Re: Geokätköjen julkaisu Suomessa

Viesti Kirjoittaja shjallis » Ma 05.05.2014 20:29

mikko&sira kirjoitti:Jännä havaita, että kun parina päivänä julkaisu hieman tökkii, se huomataan heti, mutta kun toisella kertaa julkaistaan parisataa kätköä samana päivänä sitä ei huomaa kukaan :D
Älä sure, kyllä nekin huomataan, mutta perinteisiä suomalaisia aaseja kun olemme (siis ainakin minä) niin hyvin tehdystä hommasta ei juuri koskaan tule kiitettyä.

Iso kiitos kaikille tarkastajille!! Ei meillä oo kiire - me ollaan vaan malttamattomia omien purkkilapsostemme julkaisun suhteen.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Tarkastajien palsta”