Coloraatoa palelee

Apua GPS- ja muiden navigointilaitteiden ongelmiin
Geopsi
Viestit: 51
Liittynyt: Pe 16.11.2007 17:56
Paikkakunta: Lpr

Coloraatoa palelee

Viesti Kirjoittaja Geopsi » Su 03.11.2013 10:41

Tervehdys

Jo viime keväänä Garmin Colorado kolmesataseni alkoi saada oikeita, jotka ilmenivät siten, että kone ei suostunut enää ohjaamaan minua kohteelle maanteitse. Ts. se ei kai löytänyt kylmässä neuvovaa karttaa. Kun sitä sitten jonkin aikaa hellitteli ja piti lämpimässä taskussa, niin taas tovi mentiin kuin vanhaan hyvään aikaan.

Nyt syksyllä tuo vaiva on palannut - ja vielä pahempana. Jo ennen pakkasia ohjaava toiminto katoaa melko nopeasti. Samoin poistuu mahdollisuus vaihtaa esim. karttanäkymästä ajotietokoneelle. Onneksi kompassi ja linnuntieopastus toimii vielä.

Mutta olisiko tuolle mitään ensiapua kotikonstein tahi muuta asiantuntevampaa apua muualla tehtävissä vai pitääkö poloinen siirtää vain kesäkäyttöön ja siinä sivussa itsensäkin vai pitääkö vain kärsiä nahoissaan tuosta gepsin heikentyneestä kunnosta yhtälailla kuin omastakin? Tuo kärsminen on vaan kätköilyssä huonohko asia, meinaan, että jos renklaa gepsi ja ennen niin vireä vartalo yhtä aikaa, niin miten kauan kestävät heikkenevät hermot. :(

Geopsi
Parempi purkki pivossa kuin kymmenen "deeänäffää" logissa.

Avatar
JAS&SAL
Viestit: 62
Liittynyt: Ma 22.09.2008 2:00
Paikkakunta: Turku

Re: Coloraatoa palelee

Viesti Kirjoittaja JAS&SAL » Su 03.11.2013 14:05

Geopsi kirjoitti:Tervehdys

Jo viime keväänä Garmin Colorado kolmesataseni alkoi saada oikeita, jotka ilmenivät siten, että kone ei suostunut enää ohjaamaan minua kohteelle maanteitse. Ts. se ei kai löytänyt kylmässä neuvovaa karttaa. Kun sitä sitten jonkin aikaa hellitteli ja piti lämpimässä taskussa, niin taas tovi mentiin kuin vanhaan hyvään aikaan.

Nyt syksyllä tuo vaiva on palannut - ja vielä pahempana. Jo ennen pakkasia ohjaava toiminto katoaa melko nopeasti. Samoin poistuu mahdollisuus vaihtaa esim. karttanäkymästä ajotietokoneelle. Onneksi kompassi ja linnuntieopastus toimii vielä.

Mutta olisiko tuolle mitään ensiapua kotikonstein tahi muuta asiantuntevampaa apua muualla tehtävissä vai pitääkö poloinen siirtää vain kesäkäyttöön ja siinä sivussa itsensäkin vai pitääkö vain kärsiä nahoissaan tuosta gepsin heikentyneestä kunnosta yhtälailla kuin omastakin? Tuo kärsminen on vaan kätköilyssä huonohko asia, meinaan, että jos renklaa gepsi ja ennen niin vireä vartalo yhtä aikaa, niin miten kauan kestävät heikkenevät hermot. :(

Geopsi
Onko sinulla käytössä muistikortti tuossa, eli onko esim. kartat mahdollisesti ladattuna sille erilliselle muistikortille?
Me ostimme Colorado 300:n vuosia sitten ja alkuun se toimi oikein hyvin, mutta vanhemmiten siihen on tullut ongelmia ja yksi ongelman lähde tuntuisi olevan tuo erillinen muistikortti. Tosin en ole aivan varma siitä, että onko vika itse laitteessa, vaiko käyttämissäni adaptereissa, sillä aikojen saatossa on tullut ostettua läjäpäin Kingstonin Mikro-SDHC -kortteja ja niissä on aina tullut mukana samanlainen adapteri ja jossakin vaiheessa huomasin, että 99 % noista adaptereista ei toimi minkään MikroSDHC -kortin kanssa missään laitteessa, vaikka ne sellaisen kortin kanssa siis onkin toimitettu.

Ongelma juontaa juurensa oikeastaan toisesta ongelmasta, sillä jossain vaiheessa tuo Coloradon USB alkoi kenkkuilemaan. Tietokone kyllä löysi Coloradon ihan ok, siis sekä sisäisen muistin, että sen lisäkortinkin, mutta kun kumpaan tahansa yritti siirtää vaikka caches.gpx tiedostoa, niin puolivälissä siirtoa Colorado aina sammui ja tiedonsiirto jäi tietenkin kesken. Ratkaisu ongelmaan oli siirtää ne tiedostot sinne muistikortille erillisellä muistikortinlukijalla, mutta tässä yhteydessä tulikin sitten sellainen ongelma, että laite ei aina löytänytkään sitä muistikorttia ja näin ollen kartat sekä kätköt jäivät käynnistyksen yhteydessä latautumatta. Ottamalla kortin pois ja laittamalla sen takaisin laite sitten yleensä muutamalla yrityskerralla löysi sen kortin, mutta joskus kävi sitten niinkin, että laite hukkasikin tuon kortin kesken käytön ja taas piti tehdä korttisulkeisia, jotta sen sai taas toimimaan.

Colorado on ollut meillä jo pidempään varavaralaitteena, joten tuosta on jo aikaa, kun noiden ongelmien kanssa tuli painittua. Nyt se on tosin siskoni innostuttua kätköilystä hänellä lainassa ja toisen valmistajan adapterilla tuo tuntuisi nyt toimivan ihan ok, tosin se USB-tiedonsiirto siinä ei edelleenkään toimi. Kannattaa siis ainakin tarkistaa tuo muistikorttiasia tuosta.
Camokivi ei sammaloidu.

tanjuli
Viestit: 130
Liittynyt: Pe 29.08.2008 16:49

Re: Coloraatoa palelee

Viesti Kirjoittaja tanjuli » Su 03.11.2013 16:43

Geopsi kirjoitti: Mutta olisiko tuolle mitään ensiapua kotikonstein tahi muuta asiantuntevampaa apua muualla tehtävissä vai pitääkö poloinen siirtää vain kesäkäyttöön ja siinä sivussa itsensäkin vai pitääkö vain kärsiä nahoissaan tuosta gepsin heikentyneestä kunnosta yhtälailla kuin omastakin? Tuo kärsminen on vaan kätköilyssä huonohko asia, meinaan, että jos renklaa gepsi ja ennen niin vireä vartalo yhtä aikaa, niin miten kauan kestävät heikkenevät hermot. :(
Geopsi
Minunkin raatoani alkoi palella. Ei vielä näillä lämpötiloilla, mutta pakkasella. Hellin raatoani pitämällä sitä takin sisällä, kestin sitä kaksi talvea. Minulla on ostokartta. Raato irtaantui kortista kylmällä ja näytti pohjakarttaa 5 metrin tarkkuudella eikä suostunut navigoimaan (eikä näyttämään etäisyyksiä edes). Inasen vaikea päästä mihinkään.

Kuulisin mielelläni jos joku osaa raatoja elvyttää. Minä siirsin omani eläkkeelle ja toivon 600:n kestävän pakkasiakin. Ei ole siis tarjota ratkaisua, vain teetä ja sympatiaa.
Etsin sieltä, etsin täältä. Jotain mikä ei kadonnutkaan.

Avatar
Pretty.Killswitch
Viestit: 425
Liittynyt: Ti 29.05.2012 10:01
Paikkakunta: Savo

Re: Coloraatoa palelee

Viesti Kirjoittaja Pretty.Killswitch » Su 03.11.2013 16:55

Oisko löysät/kuluneet liittimet siinä muistikorttiosiossa ja se oireilee sitten kylmällä ilmalla? Pakkasessahan kun kaikki vähän nahistuu... :) Sitä vois koittaa elvyttää joko vääntämällä liittimen kontakteja vähän korkeammalle (värkin sisältä, todnäk huono idea) tai sitte saisko siihen korttiin jotain lisäfylliä, että liitos oisi tiukempi. Ohutta teippiä sinne kortin taakse tms... eos... Riippuu minkälainen se kortin kolonen siinä nyt sitte on. Kontaktit kannattaa myös ajoittain puhdistaa rasvasta ja hapettumista ja mitä kaikkee sinne nyt korttia näplätessä ja geoillessa ajan mittaan kertyykään.
X

Avatar
uuni
Viestit: 47
Liittynyt: Ti 15.11.2011 15:48

Re: Coloraatoa palelee

Viesti Kirjoittaja uuni » Pe 08.11.2013 13:40

Coloraatoa minulla ei ole vaan Dakota 20 mutta ongelmat ovat kyllä vastaavia etenkin kun gepsiä pitelee telineessä pyöränsarvissa. Välillä käynnistyy normaalisti mutta joskus kun on alle 10 astetta lämmintä ja vielä kostea keli niin ei aukene alkua pitemmälle. Eilenkin otin pattereita pois moneen kertaan ja lämmitin niitä ja laitetta käsissäni . Vasta kun muutaman kerran poistin muistikortin niin alkoi toimia. Tähän kaikkeen meni aikaa varmaan puoli tuntia. Tien päällä tämä on raivostuttavaa . Pitää ilmeisesti alkaa pitämään gepsiä aluksi taskussa koska näyttäisi ongelmat tulevan juuri käynnistys vaiheessa .Tämän jälkeenhän gepsi pysyy päällä aivan normaalisti.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Laite- ja ohjelmistoapua”