Kätkön koordinaattien muuttaminen

Yleistä keskustelua kätköilystä
ReiKaa
Viestit: 156
Liittynyt: Su 07.06.2009 19:42

Kätkön koordinaattien muuttaminen

Viesti Kirjoittaja ReiKaa » Ti 18.05.2010 0:07

Viime kesänä perustamani kätkö (elämäni ensimmäinen) joutui tänä keväänä jästien käsiin ja olen pelastanut sen kerran roskiksesta ja kerran kodan penkkien alta, joten näin viisaammaksi vaihtaa sen paikkaa. Nyt haluaisin, että kätkötiedotteessa näkyisi nykyiset uudet koordinaatit ja ne entiset poistettaisiin kokonaan, mutta en pystynyt tekemään sitä itse muualle kuin kätkötiedotteen tekstiosaan ja note-viestissä, mutta mielestäni se ei riitä.

Kätkön hyväksyjälle laitoin viestiä, jossa perustelin miksi koordinaatit muuttuvat, mutta en ole saanut minkäänlaista vastausta. En siis tiedä miten pystyn muuttamaan koordinaatit kätkötiedotteen yläosaan, vai tekeekö hän ne "virkansa puolesta" ja milloin.

Kyseessä on kätkö nimeltä Hassila, GC1XZYG

Mitä minun pitäisi tehdä? Jotkut muut ovat näköjään pystyneet tekemään vastaavanlaisissa tapauksissa "update coordinates" -merkinnän ja uudet koordinaatit näkyvät isolla kätkötiedotteen yläosassa. Miksiköhän minä en pysty tekemään samaa? Yrittäessäni sitä tuli englanninikielinen selite, jossa ymmärtääkseni sanottiin, että etäisyys on liian suuri joten en pysty muuttamaan koordinaatteja ilman hyväksyjän lupaa. Laitoin tälle viestiä netin kautta, mutta mitään ei siis kuulu.

Avatar
haksu10
Viestit: 3072
Liittynyt: Ke 20.12.2006 19:22
Paikkakunta: Karkku (Sastamala)
Viesti:

Re: Kätkön koordinaattien muuttaminen

Viesti Kirjoittaja haksu10 » Ti 18.05.2010 0:25

Yli 160 metrin koordinaattimuutoksia ei tosiaan kätkön omistaja itse voi tehdä vaan se tapahtuu tarkastajien toimesta.

Mikäli olit yhteydessä kätkösi julkaisseeseen tarkastajaan (Reviewer Niatpac Nagrom) niin kannattaa laittaa viestiä jollekin muista, nykyään aktiivisista tarkastajista, koska em. tarkastaja ei nykyisellään ole kovin aktiivinen eikä välttämättä vastaile / tee muutosta.
7.7.2018 jälkeen kirjoittamani viestit olen kirjoittanut yksityishenkilönä ja kätköilijänä "haksu10", en sivustoon liittyvänä taikka sen ylläpitäjänä.
Kyseistä päivämäärää edeltävät viestit voivat olla sivustoon liittyviä ylläpidollisiakin viestejä.

ReiKaa
Viestit: 156
Liittynyt: Su 07.06.2009 19:42

Re: Kätkön koordinaattien muuttaminen

Viesti Kirjoittaja ReiKaa » Ti 18.05.2010 0:33

haksu10 kirjoitti:Yli 160 metrin koordinaattimuutoksia ei tosiaan kätkön omistaja itse voi tehdä vaan se tapahtuu tarkastajien toimesta.

Mikäli olit yhteydessä kätkösi julkaisseeseen tarkastajaan (Reviewer Niatpac Nagrom) niin kannattaa laittaa viestiä jollekin muista, nykyään aktiivisista tarkastajista, koska em. tarkastaja ei nykyisellään ole kovin aktiivinen eikä välttämättä vastaile / tee muutosta.

Kirjoitin näköjään tämän viestini väärään ketjuun. Tuonne "muuta apua" oli tarkoitus. Siirtäköön ken pystyy..

Hassilan kätkön paikka siirtyi vain 40 metriä! Lähetin postia nimenomaan tuolle "Reviewer Niatpac Nagrom'ille". Mistä minä löydän muita tarkastajia.. :oops: (Ahaa, taidankin lähettää sellaiselle, joka hyväksyi muita kätköjäni, esim. Thymallus Thymallus).

Mikkozzz
Viestit: 360
Liittynyt: Ke 20.12.2006 20:12
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kätkön koordinaattien muuttaminen

Viesti Kirjoittaja Mikkozzz » Ti 18.05.2010 7:22

40 metrin siirtoon et tarvitse tarkastajan apua.
Kirjoita kätköllesi loki, jonka tyypiksi valitset "Update Coordinates".
Sitten ruksaat kohdan "Add a waypoint to the log" ja syötät avautuviin kenttiin uudet koordinaatit, jolloin ne päivittyvät myös kuvauksen otsikkoon.
Jos näin ei tapahdu, olet luultavasti tehnyt kirjoitusvirheen koordinaattien kanssa ja järjestelmä on tulkinnut siirron olevan yli 160 metriä.

LISÄYS: Tein pienen kokeen omalla kätkölläni. On oleellisen tärkeää ruksata kohta "Add a waypoint to the log". Jos sen jättää tekemättä, saa juuri tuon virheilmoituksen liian pitkästä siirrosta.
Ajatteleville maailma on komedia, tunteville se on tragedia

ReiKaa
Viestit: 156
Liittynyt: Su 07.06.2009 19:42

Re: Kätkön koordinaattien muuttaminen

Viesti Kirjoittaja ReiKaa » Ti 18.05.2010 14:34

Kiitos. Siitä ruksin puuttumisesta se olikin kiinni. :)

tktiki
Viestit: 12
Liittynyt: Ke 29.06.2016 17:21

Re: Kätkön koordinaattien muuttaminen

Viesti Kirjoittaja tktiki » La 19.11.2016 9:42

Onnistuuko geokätkön paikan vaihtaminen (n. 110m) siten että myös kartalla kätkön symboli siirtyy siihen uuteen paikkaan?
Minne pitää ottaa yhteyttä?

TeemuH
Viestit: 432
Liittynyt: To 10.07.2008 14:45
Paikkakunta: Lahti

Re: Kätkön koordinaattien muuttaminen

Viesti Kirjoittaja TeemuH » La 19.11.2016 10:06

Ylläolevassa Mikkozzz:n viestissä tämä oikea tapa lukee.

tktiki
Viestit: 12
Liittynyt: Ke 29.06.2016 17:21

Re: Kätkön koordinaattien muuttaminen

Viesti Kirjoittaja tktiki » La 19.11.2016 13:36

TeemuH kirjoitti:Ylläolevassa Mikkozzz:n viestissä tämä oikea tapa lukee.
Ok, kiitos vinkistä, tuolla ohjeellahan tuo onnistui hyvin ja kätkö päivitetty.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä”