Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Keskustelua travel bugeista ja geokolikoista
Avatar
Sensusan
Viestit: 70
Liittynyt: Ma 02.03.2009 16:42
Paikkakunta: Riihimäki
Viesti:

Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja Sensusan » Ti 15.06.2010 12:15

Pitäisikön autossa kuljettaa aina pidemmillä kätköilyreissuilla miniläppäriä, jotta saa jokaisen purkin jälkeen päivitettyä kätkö tiedot ja kulkijoiden liikkeet ?? Kun tuntuu niin oudolta kuinka kovaa kiirettä kulkijoiden nostoissa tai oikeastaan uudelleen tiputtamisessa pidetään.

Meikin kun lähdemme kätköilemään pidemmälle ja otamme sillä reissulla monta kymmentä purkkia niin väkisinkin se purkkien loggaus, kulkijoiden nosto / tiputus menee vasta seuraavalle päivälle.
Tai sitten tehdään reissu jonnekkin, jossa olet matkalla kaksi päivää ja vasta kolmantena päivänä alkaa se uuvuttava loggaaminen.

Kun tiputan kulkijan purkkiin, kerään matkalla pari kolmekymmentä muuta purkkia, ajan kotiin niin seuraavaan päivään saattaa mennä vasta loggaukset (riippuen kellon ajasta).
No sitten olen tiputtanut matkalla kulkijan ja kotona sitten alan etsimään kulkijaa sieltä omasta kulkija varastostani ja ihmettelen, kuinka koko kulkijaa ei jostain syystä löydykkään listoilta.

Sitten selvittelyn jälkeen huomaan, että joku on käynyt jälkeeni kätköllä, ottanut kulkijan ja niinpä sitten minun merkkamiseni jää kokonaan väliin. Seuraava ei ole katsonut, että nostaessaan kulkijan, kulkija ei olekkaan ollut siellä kätkössä mistä sen on noukkinut vaan jossain aivan muualla tai saatikka vielä toisen käsissä.Pitää kiirettä, tiputtaa uuteen paikkaan ja .... ?? Mitä sitten tapahtuu ??

Kulkijan listoilla tilanne näyttää siltä, etten ole mihinkään sitä käsisitäni tiputtanutkaa, kuitenkin joku on sen jo ottanut jostain ja tiputtanutkin jonnekkin.
No, tietenkin on hyvä, että kulkija kulkee, eikä jää kätköön lojumaan, mutta kuinka saada liian nopeat toiminnat pois ?

Miksi kulkijan loggaus kohdassa on mahdollisuus nostaa se kulkija toisen käsistä tai jopa valita, että on nostanut sen jostain aivan muualta ?

Miksi ei voida odottaa seuraavaan päivään rauhassa ja jäädä odottamaan, että tiputtaja ehtii tosiaan tiputtaa kulkijan käsistään ?

Näitä ongelmia ei pahemmin synny jos hakee purkin kaksi päivässä ja loggaa heti kätköt pois, mutta useamman sadan kilometrin päässä kotoa kätköilevälle tämä tuottaa pikkuisen ongelmaa.

Mikä neuvoksi ??
Anne the Sensusan
Sensusan Shetland Sheepdog & Gos D'Atula Catala

Avatar
rixu
Viestit: 491
Liittynyt: Ke 10.09.2008 18:18
Paikkakunta: Nummela

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja rixu » Ti 15.06.2010 12:20

Omituista hoppuilua :O

Kyllä pari päivää pitäisi ainakin odottaa, olen itse törmännyt tilanteeseen jossa ilmeisesti kesälomamatkalla ollut kätköilijä loggasi kätkön ja golikon vasta 1,5 viikkoa sen jälkeen kun olin sen itse purkista ottanut. Pidin itse sen ajan golikkoa kotosalla ja notella merkkasin sen sivulle että se on mulla, odottelen että edellinen loggaa. Näin myös soisin muiden tekevän, meneehän siinä TB:n tai GC:n kilometritkin sekaisin jos kädestä niitä grabataan :/

Avatar
rp55
Viestit: 344
Liittynyt: Ke 20.12.2006 22:11
Paikkakunta: Iisalmi

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja rp55 » Ti 15.06.2010 12:32

Tuttu tilanne. Eipä hoppuilla noiden kanssa !
Viikon kun olet tien päällä niin harvoin on läppärit ym mukana !
rp55
Sunt pueri pueri et pueri puerilia tractant.
Pojat on poikia, ja pojilla poikien huvit

Avatar
Noyboy
Viestit: 368
Liittynyt: Su 11.05.2008 21:42
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja Noyboy » Ti 15.06.2010 12:45

Itse käytän monasti kännykällä wap.geocaching.com sivulta löytyvää Travel Bug Lookup toimintoa. Kirjautumalla comin tunnareilla voit napata reissarin kätköstä helposti ja nopeasti.
-Noyboy-
serial cacher

Marjis
Viestit: 432
Liittynyt: Pe 03.04.2009 15:29
Paikkakunta: Lahti

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja Marjis » Ti 15.06.2010 13:09

Liian tuttua :-/ Itselle on käynyt niin, että kun menin kolme tuntia (!!) purkilla käymisen jälkeen loggaamaan sitä, oli sinne pudottamani reissaaja jo poimittu purkista ja napattu multa pois. Onneksi oli sillä kerralla koodi vielä hallussa ja sain napattua sen takaisin itselleni ja pudotettua kätköön. Nykyään teenkin niin, että pidän reissaajien koodit tallessa, että voin kylmästi tuollaisessa tilanteessa napata sen taas takaisin siltä joka oli liian hätäinen ja pudottaa sen purkkiin johon sen olin jättänyt. Käykööt sitten keräämässä sen uudestaan itselleen.

Itse olen kerran saanut haukut edelliseltä reissaajan siirtäneeltä kun kahden viikon odottelun jälkeen poimin sen matkaani siltä toiselta ja pudotin kätköön josta sen oikeasti poimin. Että jopa viikkoja voi mennä noissa loggauksissa...
Eniten kätköilyssä **tuttaa toiset kätköilijät.

Avatar
LQ
Viestit: 470
Liittynyt: To 11.01.2007 12:33

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja LQ » Ti 15.06.2010 13:30

Marjis kirjoitti:Liian tuttua :-/ Itselle on käynyt niin, että kun menin kolme tuntia (!!) purkilla käymisen jälkeen loggaamaan sitä, oli sinne pudottamani reissaaja jo poimittu purkista ja napattu multa pois. Onneksi oli sillä kerralla koodi vielä hallussa ja sain napattua sen takaisin itselleni ja pudotettua kätköön.
Samat sanat, puuh. Pahimmassa tapauksessa taisi jäädä alle tuntiin purkkiintiputuksen jälkeen, kun hätäinen grabbaaja jo oli ehtinyt väliin. Grabbasin kylmästi takaisin JA pistin grabbaajalle viestiä (tähän ei reagoitu millään tavalla) profiilisivun kautta. Sen jälkeen kyseinen grabbaaja piti kolikkoa halluussaan viikkokaupalla eikä koskaan logannut sitä ulos purkista. :( Kun sitten lopulta sai tiputettua sen seuraavaan purkkiin, niin kehtas vielä mutkuttaa jotain ettei nyt pysty tiputtamaan 'oikein'.

Jossain määrin ymmärrän gräbbäystä, siinä vaiheessa kun on jo itse tiputtamassa reissaajaa eteenpäin.
Piilotettu: 12 Löydetty: noin 2000 +/- 1000, en minä tarkkaan tiedä...

Avatar
Tervas
Viestit: 930
Liittynyt: Ma 08.01.2007 14:31

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja Tervas » Ti 15.06.2010 13:32

Noyboy kirjoitti:Itse käytän monasti kännykällä wap.geocaching.com sivulta löytyvää Travel Bug Lookup toimintoa. Kirjautumalla comin tunnareilla voit napata reissarin kätköstä helposti ja nopeasti.
Tässä taas piilee se vaara, että bugin jättäjä ei ole ehtinyt merkitä matkalaista purkkiin, tarkkana siis näinkin päin! (Eli pitää varmistaa mistä sen ötiäisen virtuaalisti poimii)
"Jokaisen oikein rakennetun pojan tekee joskus vastustamattomasti mieli etsiä kätkettyä aarretta."
Mark Twain: Tom Sawyerin seikkailut

Avatar
LQ
Viestit: 470
Liittynyt: To 11.01.2007 12:33

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja LQ » Ti 15.06.2010 13:32

rixu kirjoitti:Omituista hoppuilua :O

Kyllä pari päivää pitäisi ainakin odottaa, olen itse törmännyt tilanteeseen jossa ilmeisesti kesälomamatkalla ollut kätköilijä loggasi kätkön ja golikon vasta 1,5 viikkoa sen jälkeen kun olin sen itse purkista ottanut. Pidin itse sen ajan golikkoa kotosalla ja notella merkkasin sen sivulle että se on mulla, odottelen että edellinen loggaa. Näin myös soisin muiden tekevän, meneehän siinä TB:n tai GC:n kilometritkin sekaisin jos kädestä niitä grabataan :/
Hyvä periaate, mutta sen noten suosittelisin vaihdettavaksi discovered tyyppiseksi loggaukseksi.
Piilotettu: 12 Löydetty: noin 2000 +/- 1000, en minä tarkkaan tiedä...

Avatar
rixu
Viestit: 491
Liittynyt: Ke 10.09.2008 18:18
Paikkakunta: Nummela

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja rixu » Ti 15.06.2010 13:36

lq kirjoitti: Hyvä periaate, mutta sen noten suosittelisin vaihdettavaksi discovered tyyppiseksi loggaukseksi.
Totta turiset, tuo olisikin oikeaoppisempi. Jatkossa siis näin :)

Avatar
Noyboy
Viestit: 368
Liittynyt: Su 11.05.2008 21:42
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja Noyboy » Ti 15.06.2010 14:02

Tervas kirjoitti:
Noyboy kirjoitti:Itse käytän monasti kännykällä wap.geocaching.com sivulta löytyvää Travel Bug Lookup toimintoa. Kirjautumalla comin tunnareilla voit napata reissarin kätköstä helposti ja nopeasti.
Tässä taas piilee se vaara, että bugin jättäjä ei ole ehtinyt merkitä matkalaista purkkiin, tarkkana siis näinkin päin! (Eli pitää varmistaa mistä sen ötiäisen virtuaalisti poimii)
Bugin sijainti näkyy siinä samalla sivulla. Jos se ei ole se mistä sen ottaa, ei kannata tosiaan vielä logata sitä itselleen.
-Noyboy-
serial cacher

nme4sk5n
Viestit: 1
Liittynyt: Pe 18.06.2010 10:30

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja nme4sk5n » Pe 18.06.2010 12:24

Miten pitäisi menetellä, jos ottaa mukaansa matkaajan ja vasta myöhemmin toteaa toimineensa vastoin liikkeelle laittajan toiveita? Poimin itse Kotkasta matkaajan, jonka toivottiin kiertävän maailman pääkaupungeissa. Kotkaan se oli tullut Helsingistä. Jätin matkaajan Turkuun (Suomen pääkaupunki 1809 - 1812), avarakatseisesti tulkiten täyttänee pääkaupunkivaatimuksen. Nyt näyttää matkaaja kulkeneen Turusta jonnekin maaseudulle. Kohdallani toiminta ehkä oli vielä hyväksytyn rajoissa, mutta jos ei logatessa ole ajantasayhteydessä TB:n sivuille, on lipsahdus hyvin mahdollinen.

En myöskään onnistunut lisäämään TB:n loggaukseen toivottua kuvaa, "lisää" tai "liitä" -komennot eivät sitä mahdollistaneet. Miten kuva lisätään?

Avatar
stebu
Viestit: 612
Liittynyt: Pe 02.11.2007 0:25
Paikkakunta: Vantaa

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja stebu » Pe 18.06.2010 12:46

nme4sk5n kirjoitti: En myöskään onnistunut lisäämään TB:n loggaukseen toivottua kuvaa, "lisää" tai "liitä" -komennot eivät sitä mahdollistaneet. Miten kuva lisätään?
Mene kulkijan sivulle, etsi oma logisi ja napauta "Visit log"-linkkiä; avautuvasta sivusta löytyy "Upload image"-linkki
-stebu

Numb
Viestit: 40
Liittynyt: Ti 18.11.2008 9:39

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja Numb » Ma 28.06.2010 9:14

Mites tän kanssa toimitaan: http://www.geocaching.com/track/details.aspx?id=1649365
En juhannuskiireiden takia ehtinyt/muistanut logata vieneeni tätä TB:tä ':lta Korson vesiputoukselle, kun hätäinen kätköiljä otti sen mukaansa.

Mantis_
Viestit: 23
Liittynyt: Su 13.06.2010 22:35

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja Mantis_ » Su 29.08.2010 21:03

Niinpä niin. Olimme Helsingin reissulla kätköilemässä, ja kotiin palatessa ajoimme mm. Vihdin kautta jonne pudotimme yhden GC:n. Haimme matkalla vielä parit muut kätköt, ja kotiin palatessa noin kolme tuntia tuosta kolikon jätöstä oli joku jo ehtinyt sen napata pois meiltä. Eli jos nyt olen oikein käsittänyt, jäi kolikolle kilometrit kirjautumatta....
Ja eipä ollut tuota koodia mukana niin ei voida edes takaisin napata... :evil:

Avatar
pocotipo
Viestit: 133
Liittynyt: Ti 13.05.2008 21:44
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja pocotipo » To 02.09.2010 2:20

Itse tässä parhaillaan toivon, että edellinen kätköilijä loggaisi siirretyksi TB:n jonka poimin mukaani jo kohta kuukausi sitten. Viimeiset tiedot reissaajan sivulla kertovat sen makaavan kätkössä usean sadan kilometrin päässä purkista, josta sen oikeasti löysin.. Mielelläni laittaisin tuon jo eteenpäin. Mikä on "sovelias" aika odotella? Ymmärrän kyllä, että lomalla voi mennä muutama viikkokin, ennen kuin pääsee tietokoneen ääreen, mutta eikö yli neljä viikkoa ala jo olla tarpeeksi? Uskallanko jo "napata" kolikon itselleni vai pitäisikö laittaa viestiä kolikon/kätkön sivulle?

pehku
Viestit: 150
Liittynyt: Ke 12.08.2009 13:14

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja pehku » To 02.09.2010 12:29

pocotipo kirjoitti:Uskallanko jo "napata" kolikon itselleni vai pitäisikö laittaa viestiä kolikon/kätkön sivulle?
Laita ensin viestiä sille edelliselle kätköilijälle, jolla se TB oli ennen kuin sinä otit sen mukaasi. Ehkä kyseessä on vain inhimillinen unohdus.

Avatar
Stone'5
Viestit: 873
Liittynyt: Pe 29.06.2007 13:00

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja Stone'5 » To 02.09.2010 18:16

JohannaPetteri kirjoitti:
pocotipo kirjoitti:Uskallanko jo "napata" kolikon itselleni vai pitäisikö laittaa viestiä kolikon/kätkön sivulle?
Laita ensin viestiä sille edelliselle kätköilijälle, jolla se TB oli ennen kuin sinä otit sen mukaasi. Ehkä kyseessä on vain inhimillinen unohdus.
Jos kuitenkaan vastausta ei kuulu, voit napata bugin itsellesi. Kuitenkin niin, että napattuasi (grab) "dippaa" bugi kätköön, josta löysit sen. Tämä onnistuu helpoiten visited-toiminnolla. Näin bugin kulkemat kilometrit ja reitti vastaavat netissä todellisuutta.

Avatar
pocotipo
Viestit: 133
Liittynyt: Ti 13.05.2008 21:44
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja pocotipo » Pe 03.09.2010 1:10

JohannaPetteri kirjoitti:
pocotipo kirjoitti:Uskallanko jo "napata" kolikon itselleni vai pitäisikö laittaa viestiä kolikon/kätkön sivulle?
Laita ensin viestiä sille edelliselle kätköilijälle, jolla se TB oli ennen kuin sinä otit sen mukaasi. Ehkä kyseessä on vain inhimillinen unohdus.
..siis näinhän tietysti tekisin, jos tietäisin kuka sitä on kuljetellut.. [:)]
Edellinen tiedossa oleva kätköilijä on TB:n poiminut yhdestä kätköstä ja jättänyt toiseen jo heinäkuussa ja logannut nämä toimenpiteet asianmukaisesti nettiin. Elokuussa otin sen mukaani kolmannesta kätköstä, mutta kenelläkään ei ole mitään tietoa, miten se on sinne joutunut. Nyt TB on edelleen hallussani, kun olen odotellut, että sen siirtäjä kirjaisi siirtonsa..
Reissaajan omistajalle pistin jo aiemmin viestiä, että se on fyysisesti mulla, kun se "virtuaalisesti" makaa vielä tuolla toisessa purkissa. Nyt huomasin tiedottaa myös ko. kätkön sivulla, että inventory-lista ei tämän TB:n suhteen pidä paikkansa.
Mutta juu, hetken vielä odottelen ja sitten varmaan suoritettava tuo grabbaus-dippaus-droppaus-operaatio :D

miwa66
Viestit: 3
Liittynyt: Ma 02.09.2013 17:17

Re: Alottelija kysyy: uuden kätkön TB:n pudotus

Viesti Kirjoittaja miwa66 » Ti 01.10.2013 17:47

Tämä ei nyt liity tuohon aiheeseen ihan, mutta onko tullut paljon vastaan niitä että kätKön inventoryssa näkyy että kätkössä on TB mutta menet paikan päälle niin ei olekkaan ja lokissa on viimeinen merkintä TB in minusta voisi loukkauksissakin ilmoittaa Jos on ottanut kulkijan niin ei sitten turhaan mene TB:n toivossa tai voisi heti lokata se TB itselle.
Olemme lasten kanssa suunnitelleet kätköreissuja usein sinne missä on kulkija, useimmiten siellä ei ole vaikka inventory näyttää että on :roll: ei mulla muuta tämä nyt oli tällainen oma näkemys....

(Viesti siirretty sopivamman otsikon alle ylläpidon toimesta)

Avatar
Pretty.Killswitch
Viestit: 425
Liittynyt: Ti 29.05.2012 10:01
Paikkakunta: Savo

Re: Kulkijoiden tiputus ja varsinkin niiden nosto

Viesti Kirjoittaja Pretty.Killswitch » Ti 01.10.2013 19:30

Jos sen kulkijan on joku jästipässi vienyt, niin eipä se niitä jästimisiään nettiin paljon loggaile.
Toinen vaihtoehto tietysti on, että sitä on luultu vaihtariksi ja jätetty joku kaljapullonkorkki tai käytetty eari tilalle.
X

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Travel bugit & geokolikot”