Aloittelijan ongelma...

Apua GPS- ja muiden navigointilaitteiden ongelmiin
Avatar
Noyboy
Viestit: 368
Liittynyt: Su 11.05.2008 21:42
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Re: Aloittelijan ongelma...

Viesti Kirjoittaja Noyboy » Su 15.02.2009 10:58

Itse olin aiemmin samoilla linjoilla että kännyllä pärjää, mutta pikkuhiljaa mieli muuttui. Ensimmäinen tekijä oli se ettei N95:n näyttö kestänyt yhtään kosteutta, pikkusateessa näyttö alkoi vilkkumaan, kunnes lopulta pimeni kokonaan, ja puhelin huoltoon. Toinen tekijä oli se ettei känny jätä jälkeä kuljetusta reitistä. Se on ihan hyvä ominaisuus että pääsee kätevästi myös takaisin ihmisten ilmoille, jos vaikka meinaa eksyä. Pääseepähän ainakin takaisin samaa reittiä. Paikkojen merkkaaminenkin tuntui haastavalta kännykällä. Aina ei ole kynää ja paperia mukana. Aluksi tuntui myös että Nokian tarkkuus riitti hyvin, mutta pikkuhiljaa se alkoi tuntumaan riittämättömältä ja tuntui turhalta haahuilulta, jos purkkia ei pystynyt paikallistamaan riittävän tarkasti. Itse kun en viihdy liikoja etsiskelemässä. Purkki kouraan ja seuraavalle, on minun tahti. Tällä hetkellä käytän Coloradoa (joka on muuten melkoisen tarkka peli) sekä kännykkää kimpassa. Aina ei ole nuo kaikki naatit koneessa, joten ne on hyvä tarkastaa palvelimelta kännyllä. Joskus pq:ssa voi olla liian vanhoja tietoja, jotka on hyvä tarkastaa netistä. On tullut nimittäin etsittyä olematontakin purkkia.. No joo, tämä on loputon suo; molemmilla pärjää, ja toinen tyttärestä, vai mitensenytoli? Itse pidän molempien yhdistelmästä. Toki ekat n 300 purkkia hain itsekin ihan kännyllä ja seuraavat 100 perus etrexillä. Kunnes syksyllä sitten hommasin tuon raadon. Joo, kukin tyylillään siis.
-Noyboy-
serial cacher

pailakka
Viestit: 547
Liittynyt: Ma 29.01.2007 20:05

Re: Aloittelijan ongelma...

Viesti Kirjoittaja pailakka » Su 15.02.2009 11:16

Noyboy kirjoitti:Toinen tekijä oli se ettei känny jätä jälkeä kuljetusta reitistä.
Noyboy kirjoitti:Paikkojen merkkaaminenkin tuntui haastavalta kännykällä.
Softakysymyksiä :)

Avatar
Noyboy
Viestit: 368
Liittynyt: Su 11.05.2008 21:42
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Re: Aloittelijan ongelma...

Viesti Kirjoittaja Noyboy » Su 15.02.2009 11:21

Joo, varmaankin niin. En vaan jaksanut ropata.. :D
-Noyboy-
serial cacher

Avatar
TiiPii7
Viestit: 45
Liittynyt: La 14.02.2009 8:21
Viesti:

Re: Aloittelijan ongelma...

Viesti Kirjoittaja TiiPii7 » Su 15.02.2009 13:55

Näköjään molempien kannattajia löytyy. Mutta varmaan pääasia kuitenkin on että purkki löytyy ? :)

Minä varmaankin palaan ongelmieni kanssa tänne seuraavan kerran kyselemään kun tuo käsigps saapuu... ellei sitten ole tosi simppeli
laite hyvine käyttöoppaineen ;)... Juuri siksi päätyin käsigps:ään koska ajattelin että tällaiselle vähemmän tekniikan ihmelapselle
voisi sopia paremmin. Ettei tarvitsisi mitään softia ja muita ihmetellä sen kummemmin???

Nyt olen löytänyt kaksi kätköä... ilman minkäänlaisia laitteita...
Mutta huomasin pian muiden kätköjen läheisyydessä rämpiessäni että ilman minkäänlaista gps-ohjausta en noita muita kätköjä tule
löytämään. Eli nyt sitten odottelen että tuo käsigps saapuu että pääsisin jatkamaan harrastusta. Koirillakin on kivaa kun käydään
nykyään ihan eri lenkkipoluilla - saa huvin ja hyödyn samalla ;)

Avatar
Dragonfly Vet
Viestit: 555
Liittynyt: To 11.09.2008 20:15
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Aloittelijan ongelma...

Viesti Kirjoittaja Dragonfly Vet » Su 15.02.2009 17:09

Nokia N78:lla aloitin kätköilyn. Ensin Nokian omalla ohjelmalla, joka on vähän työläs ja sitten Trackonfly:lla. Muutaman kaatosadekätköilyreissun jälkeen päädyin hankkimaan Oregon 300:n paremman GPS tarkkuuden ja etenkin säänkestävyyden vuoksi. Oregonissa minulla on SuomiPro kartta, josta pidän kovasti sen tarkkuuden vuoksi.

Känny kulkee mukana osittain mahdollisten FTF mahdollisuuksien vuoksi ja toisaalta laskumultien vuoksi. Pääsee vähemmällä, kun toisessa näytössä on kätkökuvaus ja toiseen voi samalla näpytellä uusia koordinaatteja.

Oikea gepsi siis pesee kännyn säänkestävyydessä, tarkkuudessa ja omalla kohdallani myös kartan osalta. Puhelin taas mahdollistaa ex-tempore kätköilyn ilman kätkökuvausten etukäteen lataamista gepsiin. Myös karttapaikan karttaa tulee välillä urbaaneissa olosuhteissä käytettyä kännykällä. Kännykän voi toki laittaa minigrip-pussiin, mutta iskunkestävyys ei siitä juuri parane.

Koska molemmissa on hyvät ja huonot puolensa, kulkevat ne molemmat mukana ja käytän niitä sulavasti ristiin.
Hauskemman kätköilyn puolesta jo vuodesta 2008

barlow39
Viestit: 181
Liittynyt: Ma 08.09.2008 23:30

Re: Aloittelijan ongelma...

Viesti Kirjoittaja barlow39 » Ma 16.02.2009 1:15

Itse aloittelin tulostetuilla kartoilla ja auto-gps :llä. Läysin pari, mutta tekniikka kun on aina vienyt mukanaan, niin Colorado 300 tuli hommattua ja Suomi Pro kartta, sitten kun olin pari hakenut "Raadolla" ( Varsinainen Raato: 7 kertaa muuten meni jumiin, kun kävin tänään yhden kätkön koiralenkillä hakemassa...) Sitten kun keväämmällä aloittelen kunnolla (nyt ei ehdi perheen ja työn takia) mukavaa on mm. että kätkökuvaukset kulkee mukana. No näistä "mikä on paras"- asioista on jauhettu näillä sivuilla aika paljon. Vaikka olen vähän hakenut kätköjä, niin olen lukenut hyvin paljon näitä keskusteluja kätköilyn eri osa-alueilta ja tuntuu, että olen saanut paljon "kokemusta" nojatuolissa istuen. Varsinkin kätköloggauksia/kuvauksia, näitä keskusteluja ja joitakin "käyttöohjeita"/sivustoja lukiessa tietämys on kasvanut paljon. Kannattaa siis lukea, mitä muut ovat kirjoittaneet. Se on vähän sama kuin ettei suomalainen viitsi lukea sitä videon käyttöohjettakaan aloittaessaan...

Mutta toisaalta on hyvä, että kysyy, jos ei tiedä! (Vaikkakin mieleen tulee aina eräästä sarjasta tuttu lausahdus: "ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihmisiä :lol: )

Tällä palstalla suhtaudutaan asiallisesti (no pari ketjua on vähän karannut), mikä on pitänyt minutkin täällä lukemassa ja oppimassa. Jos oikeasti kätköilijät ovat noin fiksua sakkia, tekisi joskus mieli etsiskellä jonkun kanssa, kun tuo vaimo ei oikein ole kiinnostunut... Olisi useampi puusilmä matkassa :oops:

Monesti olen kuullut ja itsekin sanonut, kun joku kysyy harrastukseen (oli se mikä hyvänsä) liittyviä laitteita. Osta niin hyvä kuin sinulla on varaa! (Tämä on siis sitä, että paljonko on valmis uhraamaan johonkin harrastukseen, eikä pelkästään sitä paljonko pankissa on rahaa...) Ei harmita jälkikäteen, että tuli ostettua jotain, mikä pitäisi vaihtaa heti toiseen. Ja kyllä kai joskus se hinta seuraa laatua ja ominaisuuksien määrää. Itse ajattelin kyllä ensin, että teen tätä pelkästään karttapaikan karttoja tulostamalla ja mahd. autogepsillä joka näyttää vain koordinaatit. No nälkä kasvaa syödessä! (ja nopeasti...) Mutta koirat ja niiden lenkitys on hyvä syy, kun hallitukselle esittää uusien geovarusteiden hankintaa... :D

Avatar
backley
Viestit: 19
Liittynyt: Ma 25.08.2008 17:57
Paikkakunta: Tampere

Re: Aloittelijan ongelma...

Viesti Kirjoittaja backley » Ma 16.02.2009 21:09

Mä kanssa rääkäisen kännykkäkertomukseni edellisten jatkoksi. Kaikki puolisentoistasataa kätköä on etsittynä Nokia N78:lla, ilman ulkoista gps-pulikkapalikkaa, ilman kätköilyohjemistoa. Puhelin ei todellakaan ole mallia maastokelpoinen pidemmän päälle. Ja kätköjen naputtelu yksi kerrallaan puhelimeen ei todellakaan taida pidemmän päälle olla hauskaa. Kaikkeen se alkuinnostus kuitenkin näkyy kantavan :) Pieni tuntemuksia olen jo ollut itsessäni havaitsevinani kartallisen rehellisen maastokelpoisen käsigepsin perään, mutta jos nyt yrittäisi vielä hetken kitkutella näin kun ei suuren suurta tuskaa laitteista vielä ole mielelle aiheutunut. Autonavin hankin juuri, en lainkaan kätköilymielessä, mutta nyt pitäisi sitten kuitenkin päästä Mion sielunelämästä selville sen verran että saisi jostain kätköjä sinnekin POI:na. Vielä ei ole onnistunut...
________________________________________________________________________________________________
Ulos mailmaha viä, meijä jäljetön diä.
________________________________________________________________________________________________
N78 / Lumia 820

Avatar
konta1
Viestit: 99
Liittynyt: Pe 29.08.2008 20:37
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Aloittelijan ongelma...

Viesti Kirjoittaja konta1 » Ma 16.02.2009 23:42

Tämähän on varmaan tuttu juttu, ja käsiteltykin useissa aiemmissa viestiketjuissa: on se GPS tai känny mitä mallia hyvänsä, niin ainakin kunnon metsäkätköille kannattaa ottaa aina kompassi (ja kartta) mukaan. Jokainen on varmaan lukenut, kuinka GPS-laitteiden yleistyttyä on eksyneitä, varsinkin Lapissa, jouduttua hakemaan kairasta enenevässä määrin, kun sähköt loppuu eikä ole karttaa mukana. Pääseepähän noilla perinteisillä menetelmillä ainakin ihmisten ilmoille säällisessä ajassa, vaikka akut tyhjenisi.
Kumimaisen Omahyväinen ja Naurettavan Töppöjalkainen Arvuuttelija Ykkönen | Luolat ja onkalot

Avatar
stebu
Viestit: 612
Liittynyt: Pe 02.11.2007 0:25
Paikkakunta: Vantaa

Re: Aloittelijan ongelma...

Viesti Kirjoittaja stebu » Ti 17.02.2009 0:14

backley kirjoitti:...mutta nyt pitäisi sitten kuitenkin päästä Mion sielunelämästä selville sen verran että saisi jostain kätköjä sinnekin POI:na. Vielä ei ole onnistunut...
Poiedit on ainakin yksi softa, jolla saa .csv (M$ Excelin comma separated values) muodossa olevat kätköt aika monelle autogepsille muokattua. Taitaa olla alun perin tehty peltipoliisien syöttämiseksi?

Mun Acer e310 syö tällaista tietoa ihan oman Destinator consol'n avulla:
GC100NB,T(10/35)R Pirustenen,22.375283,60.291517,T,N60 17.491 E22 22.517
(siis Destinator on sen navigointisofan ja kartat tehnyt firma)

En tiedä kuka Mio:ssa on navigointisoftan tehnyt, mutta ihmisen tekemä sekin on!
-stebu

Avatar
Noyboy
Viestit: 368
Liittynyt: Su 11.05.2008 21:42
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Re: Aloittelijan ongelma...

Viesti Kirjoittaja Noyboy » Ti 17.02.2009 8:09

backley kirjoitti:Autonavin hankin juuri, en lainkaan kätköilymielessä, mutta nyt pitäisi sitten kuitenkin päästä Mion sielunelämästä selville sen verran että saisi jostain kätköjä sinnekin POI:na. Vielä ei ole onnistunut...
Täällä on jotain keskustelua aiheesta:
http://www.gps-waypoints.net/forum/view ... ?f=4&t=194
Olen itsekin painiskellut aiheen kanssa. Edellinen Acer 310 totteli kiltisti, sain tutkat ja kätköt hienosti. Nyt tappelen Beckerin kanssa. POIedit on hyvä ohjelma jolla voi vähän rukkailla matskuja.
-Noyboy-
serial cacher

Avatar
TiiPii7
Viestit: 45
Liittynyt: La 14.02.2009 8:21
Viesti:

Re: Aloittelijan ongelma...

Viesti Kirjoittaja TiiPii7 » Ti 17.02.2009 18:23

Minullakin on MIOn autonavi... olenkin ihmetellyt että mikä hemputti tuo POI on... :lol: :lol: :lol:

Avatar
Noyboy
Viestit: 368
Liittynyt: Su 11.05.2008 21:42
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Re: Aloittelijan ongelma...

Viesti Kirjoittaja Noyboy » Ti 17.02.2009 20:05

Points Of Intrest =eli kivoja paikkoja. Toiset tykkää huoltoasemista ja toiset jopa geokätköistä. =)
-Noyboy-
serial cacher

ilari-x
Viestit: 31
Liittynyt: Ma 26.11.2007 23:31
Paikkakunta: Pietarsaari/Jakobstad

Re: Aloittelijan ongelma...

Viesti Kirjoittaja ilari-x » Ke 18.02.2009 1:18

Tanja.P kirjoitti:Minullakin on MIOn autonavi... olenkin ihmetellyt että mikä hemputti tuo POI on... :lol: :lol: :lol:
Omistan myös MIO:n autonavigaattorin. Yritän vähän selvittää tuon POI:n ideaa. (Ja tämä pätee myös muiden valmistajien autonavigaattooreihin)

POI (=Point Of interest) on itse asiassa reittipiste, jossa löytyy jotain kiinnostavaa. Tuollainen on esim. huoltoasema, leirintäalue, hotelli, kauppa, ravintola, museo, jne...

Tuon POI:n ideaa selvittää ehkä parhaiten esimerkki:

* Tilanne on seuraava, olettaen että olet vieraalla paikkakunnalla: Autossa on tankki tyhjä, polttoaineen varoitusvalo on palanut jo kauan.

* Ratkaisuyritys: Käydään tankkamassa, mutta missä on lähin huotoasema ja mieluiten sellainen missä oma plussakortti tms. kelpaa?

:?: Mutta mistä sellaisen löytää?

* Oikea vastaus: Katsotaan autonavigaattorin POI-listasta lähin sopiva huoltoasema.

Ja vastaavia paikkoja löytyy tuon autonavigaattorin POI-listasta ja paljon...

Lisäksi pitäisi kai mainita geocaching.com:n rinnakkaispalvelusta http://www.waymarking.com/, jossa kerätään tuollaisia POI:ta.

ilari-x
Viestit: 31
Liittynyt: Ma 26.11.2007 23:31
Paikkakunta: Pietarsaari/Jakobstad

Re: Aloittelijan ongelma...

Viesti Kirjoittaja ilari-x » Ke 18.02.2009 1:50

ilari-x kirjoitti:
Tanja.P kirjoitti:Minullakin on MIOn autonavi... olenkin ihmetellyt että mikä hemputti tuo POI on... :lol: :lol: :lol:
Ja vielä lisäys omaan kirjoitukseen.

Itse käytän autonavigaattoria etsimään tietä kätkölle. Syötän kätkön parkkipaikan koordinaatit (tai itse kätkön) autonavigaattoriin, ja sieltä lähden sitten jalan etsimään kätköä.

Tosin silloin, kun eivät ole kertoneet kuvauksessa kätkön parkkipaikan koordinaatteja tai tietä ei löydy autonavigaattorin (vanhoista :?: ) kartoista, se voi opastaa joen vastarannalle (=useamman kerran tapahtunut, purkki on joen toisella puolella ja vesi on kylmää) :(

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Laite- ja ohjelmistoapua”