Ensimmäinen oma kätkösi

Yleistä keskustelua kätköilystä
Avatar
backley
Viestit: 19
Liittynyt: Ma 25.08.2008 17:57
Paikkakunta: Tampere

Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja backley » La 19.09.2009 12:43

Hyvin pikaisen silmäyksen perusteella en tällaista topicia havainnut, joten laitanpa alulle. Jos jonkun jo aloittaman aiheen varpaille tallon niin pahoittelen.

Oletan hieman, että sikäli avaukseni voi olla huti, että likikään kaikki joille tämä keskustelu olisi viime aikojen näyttöjen valossa tarpeellinen ja hyödyllinen, eivät tähän tule edes lukijoina osallistumaan. Tämä aihe kumpuaa kuluneen kesän lopun ja alkusyksyn tapahtumista läntisen Tampereen ja ympäristökuntien alueelta.

Itselläni tuli vastikään vuosi täyteen kätköilyn parissa, tällä hetkellä löydettyjä purkkeja tasan 400. Yhtään omaa kätköä ei ole, vielä. Se ensimmäinen odottaa juuri tuossa keittiön pöydällä päätymistään maastoon. Sanoisin siis, että jonkin verran on tullut kokemuksia ja näkemystä hankittua ennen kuin aloin omaa rakennella. Itse ajattelen asiaa niin, että mielummin hieman hitaammin ja hieman suunnitellumpia ratkaisuja kuin kovalla kiireellä jonkunlainen purkki johonkin ja vielä koordinaatit rumasti pielessä. (nähtäväksi jää millainen on yhteisön vastaanotto tuolle omalle viritelmälle...)

Paljonko itselläsi oli löytöjä ennen kuin ensimmäisen kätkösi teit? Kauanko ehdit olla harrastuken parissa ennen ensimmäistä piilotusta? Koetko jälkeenpäin että ensimmäinen purkki oli onnistunut vai tuliko hötkyiltyä?

Epäilemättä eroa on siinäkin, onko harrastuksena aloittanut nyt ns. valtaisien massojen aikakautena kun ihmisiä lajin parissa on yhtäkkiä paljon enemmän kuin aiemmin ja purkkeja on ilmestynyt aivan eri määrissä kuin ennen, vai oletko enempikin vuosia purkkeja jahdannut konkari, joka aloitti kun purkkeja oli oleellisesti harvemmassa ja löydettävää kanssaharrastajille oli hyvä alkaa tehdä piankin aloittamisen jälkeen.
________________________________________________________________________________________________
Ulos mailmaha viä, meijä jäljetön diä.
________________________________________________________________________________________________
N78 / Lumia 820

Avatar
kaskas
Viestit: 128
Liittynyt: To 13.11.2008 21:45
Paikkakunta: Tampere

Re: Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja kaskas » La 19.09.2009 13:20

Oikein hyvä topic minusta!

Etenkin täällä Tampereen seudulla on tullut harrastuksen pariin paljon nuoria kätköilijöitä, joilla on kova hoppu piilottaa omia, ja toteutus on ollut sitten aika ala-arvoista, alkaen ihan siitä, ettei kätköjä ole pystynyt hakemaan ollenkaan (naattiheittoa yli 70metriä, purkkina likaisia flora-rasioita, attribuutit päin pyllyä jne).

Sitten taas toisessa päässä on veteraanikätköilijöitä, joilla on useita satoja ja jopa yli tuhat haettua, mutta ei yhtään omaa. Jotkut ihan omasta tahdostaan, koska haluavat harrastaa nimenomaan etsintää, toisilla taas se oma rima nousee, mitä enemmän hakee, ja tuntuu, että sen purkin pitäisi olla jotain säkenöivän hienoa ja omaperäistä ja vähintään Suomen upeimmalla paikalla.

Niin ei minusta ole, simppeli lähitradi mukavassa pikkumetsässä on aina oikein oivallinen purkki. Mutta mihin sitten PITÄÄ minusta panostaa, on se purkin laatu (kunnon pakkas- ja vedenkestävyys), mietityt attribuutit ja tarkistetut, huolella otetut koordinaatit, sisällä siisti vihko ja silica-geelipussi mingrip-pussissa, kätkötiedote, pari kynää ja teroitin. Helposta lähitradista VOI tehdä laadukkaan varsin yksinkertaisesti.

Näissä yleisissä geokätköohjeissa yleensä mainitaan, että olisi hyvä hakea vähintään 30-50 kätköä, ennenkuin hakee oman. Se on minusta ihan se minimisuositus. Itselläni oli 100 täynnä ennen ekaa piilotusta. Yhtäkkiä vain syttyi hirmuinen piilotuspalo, pakko saada oma purkki piiloon ja heti! Niinpä toteutus sitten jäi vajaaksi, purkki oli entinen piparipurkki ja piilo vähän sinnepäin, vaikka idea ja ajatus oli periaatteessa hyvä. Purkki jästittiin kahdesti parin kuukauden sisään ja päätyi sitten arkistoon hvyin nopeasti. Toisen piilotukseni tein muutaman viikon sisällä ekasta, ja oli jo huomattavasti parempi, ei mitään erikoista mutta asiansa ajaa ja toimii edelleen.

Nyt, kun löytömäärä lähenee viittäsataa, on omia purkkeja hengissä neljä plus yksi adoptoitu (yksi hiukan erikoisempi tekninen purkkitoteutus, muut ihan simppeliä peruskauraa) ja kolme uutta tradia viritteillä ja askartelupöydällä. Ideoita on löytöjen karttuessa tullut huimasti lisää, ja minulle sopii tuommoinen noin yksi oma purkki jokaista löydettyä sataa kohti -tahti. Toiset taas erikoistuvat mielellään omien kätköjen (joko spesiaalien tai laatuperuspurkkien) tekemiseen, ja mikäs sen hauskempaa meille muille etsijöille!

Summa summarum, mieluummin enemmän löytöjä ennen ekaa omaa purkkia kuin vähemmän :wink:
Jotka tulevat suorinta tietä, saapuvat tyhjin taskuin. Jotka ovat kolunneet kaikki polut, tulevat säihkyvin silmin, polvet ruvella ... outoja hedelmiä hauraassa säkissään. Niin se ystäväni on, niin se on, että eksymättä et perille löydä. - T. Tabermann.

Avatar
Dragonfly Vet
Viestit: 555
Liittynyt: To 11.09.2008 20:15
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja Dragonfly Vet » La 19.09.2009 14:40

Minä tein ensimmäisen oman kätköni parinkymmenen löydetyn jälkeen. Nyt reilun 300 löydetyn ja 19 piilotetun jälkeen tuo ensimmäinen purkki oli ja on varsin hyvä. Sitä ei ole kertaakaan tarvinnut huoltaa. Tarkastamassa olen kyllä kunnon käynyt. Naatit osuivat melko hyvin kohdalleen vaikka mittasinkin ne nokialla. Mittaukset tosin toistin noin 20 kertaa eri päivinä ja kellon aikoina. Lopulliset naatit olivat mittausten keskiarvo. Vieläpä osui purkki ihan käymisen arvoiselle paikallekin.

Sittemin on tullut tehtyä huonompiakin purkkeja. Aika monta on jästitty, tuhoutunut tai muuten epäonnistunut. Ensimmäinen oli sellainen peruspurkki, joissa ei juuri voi mennä vikaan, jos vain käyttää kunnon välineitä, mittaa huolella naatit ja pohtii purkille kunnon paikan. Myöhemmin on tullut mukaan kikkailua camojen suhteen, jolloin purkkien kestävyys ei ole ollut ihan samaa luokkaa, vaan vaativat enemmän huoltoa. Sijoittaminen ihmisten ajanvietepaikkoihin aiheuttaa jästimisvaaran. Pidemmät mysteerimultit taas vaativat viimeisen purkin paikan vaihtamisen myötä usein kovasti korjaustöitä koko kätkön matkalle.

Surkean purkin voi siis tehdä vaikka olisi löytänyt 10000 kätköä, mutta hyvän peruspurkin tekeminen onnistuu, vaikka niitä löytöjä ei kovin montaa olisikaan, kunhan on vain huolellinen ja harkitsevainen.
Hauskemman kätköilyn puolesta jo vuodesta 2008

VesaK
Viestit: 81
Liittynyt: To 31.07.2008 15:35

Re: Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja VesaK » La 19.09.2009 15:50

Mankkaan koulutuksessa sanoin, että usein käytetään ohjeena tuota "etsi 50 ennenkuin teet oman", mutta Pääkaupunkiseudulla ja muutamalla muulla kätkörikkaalla alueella harrastaville voi sanoa, että sata on parempi luku. Samoin suosittelen, että ekasta purkista tehtäisiin tradi ja jätetään multit ja mysteerit odottamaan vielä hetkeksi.

Vuonna 2004 minun aloittaessani oli kätkömäärä etelässäkin hieman toinen. Mulla oli viitisenkymmentä löytöä ennenkuin tein ekan omani. Se on käynyt sen jälkeen ison muutoksen läpi, muutin sen tradista multiksi ja kätkörasian koko kasvoi. (Sijoittamisaikaan ei ollut kokoluokkaa small - alkuperäinen purkki olisi kuulunut siihen luokkaan vaikka silloin sitä sanottiinkin reguksi.)

Vaikka seutu oli sinänsä kiintoisa, käsitin loggauksista että porukka ei käynyt sillä seudun kuuluisalla nähtävyydellä (Keimolan radan valvontatorni) ja osa jopa ihmetteli miksi tänne ryteikköön piti tulla. Siksi siis multi - näytetään alkupisteessä se valvontatorni ja loppupisteellä on ehkä synkän humoristinen ja toisaalta symbolinen viesti. Lisäsyynä uusimiseen oli se, että alkuperäinen kätköpaikka ei kestänyt kulutusta (arviointivirhe minun osaltani) ja kätkö olisi pitänyt joka tapauksessa siirtää.

Kätkön uusimisajankohdan (2005) käytännön mukaan siitä tuli laskentamulti, mutta en vieläkään pidä sitä huonona valintana. Kaavan formaatista sen verran, että noihin aikoihin käytiin keskustelua multien epäselvistä laskentakaavoista, minä pyrin muotoilemaan kaavasta mahdollisimman yksiselitteisen. Toki joku amismatemaatikko valitti etsineensä tunnin aivan väärästä paikasta - ei tajunnut että kertolaskut tehdään ennen yhteenlaskua... On vaikeaa tehdä mitään idioottivarmaksi koska idiootit ovat niin kekseliäitä, sanotaan 8) Parempi kuitenkin laskumulti kuin helposti hukkuva mikropurkki lähtöpaikalle.

Jo tuolloin noudatin tulevina vuosina hyväksi havaittua ohjenuoraa: Jos et tee tradia vaan multin tai mysteerin keinoin haluat esitellä ensin nähtävyyksiä, niin vie sitten loppupiste sen verran syrjään että voit laittaa paikkaan isomman rasian, mielellään regun tai peräti largen.


Kokonaisuutena kätkö on mielestäni onnistunut: Se vetää vielä vuosienkin jälkeen kävijöitä, paikasta on annettu positiivista palautetta, loppupisteen paikka ja rasia on osoittautunut kestäväksi ja sai se joku vuosi jossain äänestyksessäkin ääniä :D

Avatar
rContende
Viestit: 20
Liittynyt: Ti 20.01.2009 15:10

Re: Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja rContende » Ma 21.09.2009 1:16

Paljonko itselläsi oli löytöjä ennen kuin ensimmäisen kätkösi teit?
Taisi olla 50-60 löydettynä kun tein oman (tällä hetkellä ainoan). DNF:iä varmaan puolet tuohon lisää :lol:
Kauanko ehdit olla harrastuken parissa ennen ensimmäistä piilotusta?
Taisi tulla kätköilykolleegiolle 9 kuukauden odotus ennen tätä ensisynnytystä
Koetko jälkeenpäin että ensimmäinen purkki oli onnistunut vai tuliko hötkyiltyä?
Kyllä koen. Ja kyllä; tuli hötkyiltyä. Seuraavalla kerralla on pakko sitten rauhoitella itseään, koska ei ne hyvät kätköpaikat sieltä maastosta mihinkään karkaa. Siltikin se on mielestäni onnistunut. Eikä kukaan ole vielä pahasti moittinut. Sen luulen olevan kestävällä paikalla, siellä on hyvä kestävä purkki ja sen pystyy lokkaamaan rauhassa.

Sitä seuraavaa kertaa (valitettavasti/onneksi) saattaa joutua odottamaan. Se ei tule välttämättä seuraavan 50 tai 100 tai edes 500 löydetyn jälkeen, vaan sitten kun tulee hyvä toteuttamiskelpoinen idea mieleen.

Avatar
Haaskalintu
Viestit: 950
Liittynyt: Pe 26.01.2007 15:06
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja Haaskalintu » Ma 21.09.2009 11:24

Minä menin perse edellä puuhun.

En ollut löytänyt ensimmäistäkään kätköä, kun jo suunnittelin omaa. Alle kymmenen taisi löytöjä olla takana kun sen purkin sinne kivenkoloon kävin kaivamassa. No, rewieveriltä tuli viesti ettei voi kun on toinen purkki liian lähellä. Olin siis täysin pihalla kuin lumiukko vielä siinä vaiheessa. Siirsin purkkia. Nyt se oli sellaisessa paikassa, jossa kosteus vaivasi sitä kesät, ja talvella peittyi lumen ja jään alle, enkä minä typerys osannut laittaa edes sitä talviattribuuttia oikein, josta sainkin melko kipakkaa kritiikkiä pariskunnalta, joka oli talsinut tämän kyseisen purkin takia useita kilometrejä. Myös kätkön arkistointi sujui täysin väärän protokollan mukaan, joten olen rasittanut Suomen kätköilykansaa tällä ensimmäisellä purkillani varmaan enemmän muin muilla yhteensä (toivottavasti!) :oops:

Kiitokset kuitenkin kaikille kärsivällisille kanssakätköilijöille, jotka annoitte rakentavaa kritiikkiä ettekä lytänneet heti. Ensimmäinen löytäjä jopa huolsi purkin ja laittoi sinne minigripin. Purkki on nyt siis jo kätköjen taivaaseen siirtynyt Aittasaaren ulkoilulenkki 2000m.
Onko muuten nimesi jo täällä?

Avatar
small oaks
Viestit: 588
Liittynyt: Ma 08.01.2007 9:32
Paikkakunta: Porvoo
Viesti:

Re: Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja small oaks » Ma 21.09.2009 11:43

Tää oli meidän eka kätkö ja teimme sen kun oli 10 kätköä peräti löydetty ja suunnilleen pari viikkoa harrastettu. Paikkakunnan kätköt oli siihen mennessä melkein haettu joten pitihän tänne kätköjä saada. Ihan alkuun purkki oli micro ja sijainti joillekin pieni kummastuksen aihe. Ihmettelen vielä itsekin, ettei sitä siinä paikassa koskaan jästitty. Tuota on sittemmin hieman editoitu mm. micro muuttunut smalliksi ja paikka muuttunut hiukan pysyvämmän luonteiseksi. Eli tavallaan tuli hötköiltyä, mutta toisaalta alue on niin hyvä että kyllähän sinne kätkö kuuluu. Onneksi näitä voi jälkeenpäin vielä yrittää parannella. Toisaalta muutama päivä tuosta ekasta kätköstä tuli julkaisuun multimysteeri,joka on saannut olla ihan paikoillaan alusta alkaen tosin tehtäviä on jouduttu hiukan sorvaamaan itsestä riippumattomista syistä.
Still one more to find!

Avatar
pulk
Viestit: 131
Liittynyt: La 06.09.2008 20:40
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja pulk » Ma 21.09.2009 11:56

Ensimmäisen kätköni piilotin kun kätköilyuraa oli takana tasan yhden kätkön verran. Apuna oli tosin kokeneempi harrastaja :wink:.

Purkki oli silloin (nykyään jo edesmenneen) kunnan toinen, nykyisin niitä on sentään jo yli kaksin käsin laskettava määrä. Mielestäni paikka on edelleen kätkön arvoinen – joskin se on kohdannut ilkivaltaa kahteenkin otteeseen kätkötyksen jälkeen. Myös kätköpurkki on ollut siviiliuhrina näissä hyökkäyksissä.
Oikeasti piilottanut: 5+1+1+1+1+1+1+1 = 12

Avatar
rixu
Viestit: 491
Liittynyt: Ke 10.09.2008 18:18
Paikkakunta: Nummela

Re: Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja rixu » Ma 21.09.2009 11:59

backley kirjoitti: Paljonko itselläsi oli löytöjä ennen kuin ensimmäisen kätkösi teit? Kauanko ehdit olla harrastuken parissa ennen ensimmäistä piilotusta? Koetko jälkeenpäin että ensimmäinen purkki oli onnistunut vai tuliko hötkyiltyä?
Itse olin kätköillyt alle 1kk ja purkkeja oli noudettu ~30 kun tein ekan/ekat purkkini. Paikat mietin melko tarkkaan, tosin kätköttämisen arvoisia paikkoja oli huoltoetäisyydellä paljon, sillä vaikka kotikylällä Nummelassa oli iso kasa hienoja purkkeja oli Lohjalla vain muutama kätkö tuolloin. Paikat ovat saaneet kehujakin ja molemmissa paikoissa on yhä originaali kätköpurkki vielä vuoden jälkeen. Toisessa on kyllä purkki joita en enää laittaisi, niiden tiiviys vaatii paljon tarkkuutta sulkijalta. Onneksi paikka on sateelta melko hyvin suojassa :) Purkit siis onnistuivat melko hyvin vaikka ehkä jonkinlaista hötkyilyä oli ilmassa. Tein jo ensimmäisen 3-4kk aikana vielä useamman purkin lisää ja niissä tuli pieniä ongelmiakin mutta ei mitään katastrofaalista. Lähinnä koordinaattien heittoa on ollut, koska alkuun kätköilin/kätkötin vain Nokian sisäisellä GPS:llä jonka tarkkuus ei riittänyt vaikka mittasinkin eri päivinä 2-4 kertaa naatit. Melko rakentavaa palautetta koen itsekin saaneeni kätköilijöiltä, en tiedä onko kyseessä yleisesti ottaen kätköilijöiden rakentava luonne vai huomasivatko että olin aloittelija ja pitivät silkkihansikkaat käsissään :D

oivoi
Viestit: 27
Liittynyt: Ma 22.12.2008 19:37

Re: Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja oivoi » Ma 21.09.2009 21:15

backley kirjoitti: Paljonko itselläsi oli löytöjä ennen kuin ensimmäisen kätkösi teit? Kauanko ehdit olla harrastuken parissa ennen ensimmäistä piilotusta? Koetko jälkeenpäin että ensimmäinen purkki oli onnistunut vai tuliko hötkyiltyä?
Oivoi tiimillä oli löytöjä takana toistasataa, tarkkaa lukua ei muistane kukaan. Harrastusta takana ennen kätkötystä reilu puolivuotta ja kätköt maastossa vasta reilun kuukauden. Vähän aikaista tuosta onnistumisesta on kommentoida :mrgreen:

Kyllä noita purkkeja minusta kannattaa edelleenkin rauhassa etsiä ja miettiä sitä tulevan kätkön "koukkua". Olkootkin että eri kätkötyypeille on omat kannattajansa ja eri ihmiset saavat kiksejä erilaisista kätköistä, olisi tyylilajin tunnistettavuus atribuuteista ja kuvauksesta suotavaa :D Eli sitä samaa mitä tuossa aiemminkin, koordinaatit, atribuutit yms. kohdilleen. Helpottaa kummasti etsintää ja auttaa valkkaamaan kätköreissulle sen hetkisen fiiliksen mukaiset kätköt.

Kätkötysohjeisiin liittyen, olen tässä puolen vuoden aikana pohtinut myös kätköttäjän iän merkitystä kätkön onnistumiselle. Ainoa suositus jota olen nähnyt, liittyy löydettyihin kätköihin. Eikähän tuo fyysinenikä likikään aina kulje käsikädessä psyykkiseniän kanssa... että vaikeaahan se luonnollisesti on :lol:

Kuitenkin on olemassa paikkoja, joihin ei ehkä kannattaisi laittaa kätkö vaikkei sitä suoranaisesti ohjeissa kielletä. Esimerkiksi jos yli 20 vuotiaat alkavat kiertelemään lastentarhan leikkipuistossa, sanomista siitä voi tulla? Toisaalta iltapäiväkerholaiselle paikka voi vallan hyvin olla tärkeä ja esittelemisen arvoinen? Tulisiko hyvän kätköpaikan ottaa tämän tyyppisiäkin ongelmia huomioon, vai pitäisikö suosiolla kehittää atribuuttit "alle 18" ja "yli 18" :mrgreen:

t. w

edit: "Recommended for kids" atribuuttihan jo on ... aloin tuota miettimään, kirjoittamisen jälkeen. No adults leima puuttuu ja jenkkiformaatista tullenee puuttumaan aika pitkään =)

HelTom
Viestit: 20
Liittynyt: To 30.07.2009 21:11

Re: Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja HelTom » Ti 22.09.2009 12:52

Itsellä ensimmäinen kätkö perustettiin jo ihan harrastuksen alussa. Ei tosiaankaan ollut mitään tarvetta laittaa palavalla innolla ihan vaan jotain purkkia jonnekin pöpelikköön kiven alle, vaan idea oli heti kristallinkirkas ja sitä hiottiin huolellisesti. Kätkön sijoituspaikka tuli heti itsestäänselvyytenä ja se tuntui hyvältä. Ovat löytäjätkin tykänneet.

Kumpikin tiimin jäsen on usein perusteellinen ja hiukan perfektionistinen, joten tämä ensimmäinen kätkö suunniteltiin huolellisesti. Ensin testattiin beta-versiota kotona, sitten vietiin paikan päälle 1.0 joka päivitettiin äkkiä 1.1:ksi. Tällä hetkellä kätköversion numero on 2.0. Kaksi muuta ovat rautatieasemakätköjä ja tietyllä tapaa perinteisiä, vaikka niissäkin on mukana oma "trademark", joka tulee toistumaan kaikissa kätköissä.

Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa, että perustaa kätkön vaikka ei olisi löytänytkään useampia kymmeniä ensin. Tärkeintä on se, että on sisäistänyt homman idean. Minusta tässä on kyse mm. siitä, että annetaan mahdollisuus muiden kokea oivaltamisen elämyksiä ja löytämisen iloa. Ehkä juuri se, että ei ole nähnyt kovin monta kätköä, antaa mahdollisuuden keksiä jotain omanlaistaan.

rianra
Viestit: 118
Liittynyt: La 30.06.2007 22:04

Re: Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja rianra » Ti 22.09.2009 13:17

Meillä oli tavoitteena että ennen ensimmäisen kätkön julkaisua on kasassa 100 kätköä. Tämä ei ihan täyttynyt. Mutta paljosta ei jääty vajaaksi.

Kätköilypäiväkirjaan on kirjoitettu:"Ensimmäinen oma kätkö Savonlinna Airport 30.06.2007 - 22:40
Ensimmäisen kätkön suunnittelu aloitettiin varhain. Myös kätköön valittavat esineet valittiin tarkoin, kuluista piittaamatta. Kätkön oli tarkoitus olla 'deluxe'. Esikuvana tietenkin keväämmällä löydetyt Krista&Greed kätköilijöiden kätköt."

Ensimmäisen kätkön paikka oli tarkkaan harkittu. Todella tarkkaan. Halusin ehdottomasti tehdä kätkön Savonlinnaan ja lentokentälle. En halunnut kätköä joka on liian tiheällä alueella kätköjen tai kätköilijöiden suhteen. Pitkä huoltomatka hirvitti, mutta apuhuoltajia on useampia lähempänä kätköä. Eikä 2 vuoden kuluessa ole huoltotarvetta edes ollut.

Lopullinen löydettyjen kätköjen määrä piiloitus hetkellä oli jotain 63 ja 68 välillä. Purkki nimittäin piilotettiin 30.6. mutta tuli julkaistuksi hieman myöhemmin eli heinäkuun neljäntenä. Väliin mahtui nuo viisi omaa löytöä :D Satasen paukautimme rikki paria viikkoa myöhemmin.

Olemme alusta alkaen pitänyt ohjeena että määrä ei korvaa laatua. Jokaiselle kätkölle on annettava sen vaatima huomio ja harkinta, koskien kuvausta, sijoitusta ja toteutusta. Ideoita on ollut lentokentän jälkeen kymmeniä ja taas kymmeniä, mutta toteutuksen on nähnyt vain murto-osa.
Thinking out of the cache

naapuri
Viestit: 58
Liittynyt: Ma 16.04.2007 14:03

Re: Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja naapuri » Ti 22.09.2009 15:39

Joo. Piilotimme ensimmäisen kätkömme muistaakseni noin 8-12 kätköä löytäneenä ja se sai kunnian olla Mustapuro. Purkki oli filmipurkki kiven alla. Kovin isoa purkkia koloseen ei olisi voinut laittaa, sillä silloin se olisi näkynyt pitkälle, mutta smalli olisi kyllä mennyt. Mitatessamme koordinaatteja, gepsissä oli koordinaatistona kkj (käyttöohjeessa neuvottiin käyttämään kkj:ta) ja ftf-hunttereilla oli suuria vaikeuksia löytää oikealle paikalle :wink: . Kun valituksia oudoista naateista tuli, kävimme paikan päällä tarkistamassa naatit. Oikein näyttivät, siis meidän kkj-gepsissämme. Onneksi eräs huntteri keksi muuntaa naatit wgs84-muotoon ja saimme tyhjentävän selostuksen koordinaattijärjestelmistä.

Sittemmin runsaat lumien sulamisvedet veivät purkin mennessään ja siirsimme kätkön toiselle sillalle, jonne mahtui isompi purkki.

Silloin (vuoden 2007 alussa) ei lähialueilla ollut läheskään yhtä paljon kätköjä, joista olisi voinut ottaa mallia. Kun kiinnostus oman kätkön tekemiseen oli niin suuri, olihan sitä pakko kokeilla itsekin... No, virheistä oppii, ja seuraavaa kätköämme kehuttiin jo huomattavasti paremmaksi :wink:

(P.S. Me emme laittaneet sitä kuuluisaa minigrippiä purkin ympärille, alunperin se oli sisällä)

Sieppo
Viestit: 13
Liittynyt: Ti 19.08.2008 6:45

Re: Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja Sieppo » Ke 23.09.2009 9:06

Meidän ensimmäinen kätkömme valmistui ja julkaistiin kun löytöjä oli n. 80 kpl. Kätkölyuraa takana reilu vuosi.
Oravakivensalmi on saanut aika kivaa palautetta logeissa, purkki on mielestämme kauniilla ja turvallisella paikalla, emme usko että sitä ihan heti jästitään. Talvikelpoisuudesta ei ole vielä ihan varmuutta, mutta lumen tullessa koitamme asian tarkistaa :wink:

Tosiasiassa olimme ennen Oravakivensalmen purkkia suunnitelleet jo pitkään yhtä aivan toista purkkia ihan eri paikkaan ja hieman erikoislaatuisemmalla "sisustuksella". Kyseinen kätkö on kuitenkin aiheuttanut päänvaivaa pitkään ja onkin vasta nyt odottelemassa julkaisua ja edelleen hirvittää että tullaanko se heti jästimään kun paikka on jokseenkin vilkas. Sen kohtalon näemme varmaan tuota pikaa :wink:
Oravakivensalmi siis kiilasi ensimmäiseksi kätköksemme lähinnä sattumalta, hoksasimme kesäreissuillamme kätkölle sopivan paikan ja toteutus kävi nopsasti. Ja tällä hetkellä olemme siis ekaan purkkiimme edelleen tyytyväisiä. Kommentteja - positiivista ja negatiivista - otetaan edelleen mielellään vastaan :D

Avatar
Zilli81
Viestit: 16
Liittynyt: Ti 25.11.2008 7:05

Re: Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja Zilli81 » To 24.09.2009 10:38

Kun ensimmäisen oman piilotin olin kätköillyt n 2,5kk ja kätköjä löytänyt n. 45kpl
Nyt kun takana on yli vuosi kätköilyä ja reilu 200 löydettyä on tuo ensimmäinen vieläkin toiminnassa ja hyvin toiminut. Pari normaalia huoltokeikkaa tehnyt. Kehujakin tämä on saanut.
Perus tradi kätköjä ilman erikosempa tilpehööri räpellystä tykkään tehdä. Silti purkeilla pitää olla joku merkitys minulle. Pyrin aina tekemään myös isompia kun mikron. Yhden mikrokätkön omistan tällä hetkellä, mutta sekin on adobtoitu ja suunnitelmissa muuttaa smalliksi jos vaan mahdollista.

Avatar
karhula
Viestit: 5
Liittynyt: La 22.08.2009 12:48

Re: Ensimmäinen oma kätkösi

Viesti Kirjoittaja karhula » To 24.09.2009 20:50

Ensimmäinen oma julkaistu kätkömme ei aikoinaan ollut ensimmäinen tarkastajalle lähetetty. Ihan ensimmäinen ei onneksi tarkastajalle kelvannut. Varsinkin näin jälkikäteen ajateltuna se olisikin ollut melko huono aloitus ja ehdottomasti liian hätiköimällä tehty. Löytöjä oli silloin takana arviolta n. 80.

Pienen aikalisän jälkeen tuo oikea ensimmäinen näki päivänvalon hieman yli sadan löydön ja puolen vuoden harrastuksen jälkeen. Se onkin mielestäni osoittautunut aivan nappiin menneksi aloitukseksi. Monet ovat tosin valitelleet sitä vaikeaksi, mutta sellaisena se juuri onkin mainio. Näin se generoi, aina niin mukavaa, kanssakäymistä kätköilijöiden välillä kun joutuu kyselemään vinkkejä. Lisäksi eri kätköilevät tuntuvat törmäilevän toisiinsa tällä kätkölla melko usein. Johtuukohan siitä että ueimmat joutuvat käymään siellä useammin kuin kerran. :) Ainakin itselläni jokin pieni sisäinen ääni hykertelee tyytyväisenä näitä useamman tunnin ja useamman etsintäretken kuvailevia loggauksia lukiessa. :twisted: Toki löytyy niitäkin jotka löytävät kyseisen purkin helposti.
Nykyisen asunsa purkki sai onnellisen onnettumuuden seurauksena. Ensimmäinen purkki joutui nimittäin heti ensimetreillä nelijalkaisen karvaisen jästin hampaisiin. Tämän takia toteutusta piti heti muuttaa. Tämä uusi toteutus osoittautuikin huomattavasti vanhaa toimivammaksi.

Olisi luultavasti vielä mukavampaa jos tuo ensimmäinen olisi onnistunut taidolla eikä tuurilla. Eli ensimmäinen kätkö kannattaa ehdottomasti suunnitella huolella.

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä”